Tällä hetkellä Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista monta kymmentä prosenttia ovat sellaisia, joilla on oleskelulupa johonkin toiseen EU-maahan sekä samaan aikaan turvapaikkahakemus käsittelyssä joko yhdessä tai useammassa EU-maassa. Kun jokin EU-maa myöntää kansalaisuuden turvapaikanhakijalle ongelmana on se, että näiden sormenjäljet pyyhitään pois Eurodac-tietokannasta. Muussa tapauksessa jäljet säilytetään tietokannassa 10 vuotta. Tällöin Suomeen tulevalle turvapaikanhakijalle riittää se, että hän piilottaa dokumenttinsa ja esiintyy ”uutena” turvapaikanhakijana. Poliisin on lähes mahdotonta yrittää selvittää, onko henkilö ollut jo aikaisemmin hakijana muualla, jos hän kiistää olleensa.
Jotkut EU-jäsenmaat, kuten Italia, Espanja ja Kreikka kiertävät Dublin-vastuunmääritystä rekisteröimällä turvapaikanhakijoita ”luvattomina rajanylittäjinä” tai ”laittomasti maassa oleskelevina”. Tällöin tiedot voidaan poistaa saman tien Eurodac-tietokannasta, kun henkilö saa oleskeluluvan, poistuu EU:n alueelta tai saa jonkin EU-maan kansalaisuuden. Esimerkiksi Italia myöntää nykyisin muutamassa viikossa oleskelulupia turvapaikanhakijoille, jonka jälkeen heidät heitetään vastaanottokeskuksista kadulle oman onnensa nojaan. Näin heitä ”kannustetaan” hakeutumaan toisiin EU-maihin, joissa sosiaaliset olot ovat paremmat.
Osaratkaisuna ongelmaan voisi olla Interpol-kyselyt, jotka kohdistetaan kansallisiin rikosperusteisesti otettuihin sormenjälkirekistereihin. Tällä hetkellä poliisin mahdollisuudet tarkistaa jäljet ovat huonot, koska tarvitaan ensin rikosepäily ennen kuin kysely voidaan suorittaa. Lisäksi poliisi ei voi suorittaa kyselyjä sattumanvaraisesti joka maahan, vaan se tarvitsee selkeän perusteen sille, miksi ja mitä tietoa mistäkin maasta kysytään. Kaikissa tapauksissa turvapaikanhakijat eivät kuitenkaan ole joutuneet rikoksesta epäiltynä poliisin rekisteröimäksi toisessa EU-maassa, jolloin tämäkään menetelmä ei tarjoa kokonaisvaltaista ratkaisua ongelmaan.
Erityisesti Pohjois-Afrikan nuorten miesten alaikäisinä esiintyminen on alkanut yleistyä viime aikoina. Aina, kun joku onnistuu uimaan järjestelmään, hän ilmoittaa siitä kavereilleen ja oravanpyörä on valmis. Alaikäisinä esiintyvät turvapaikanhakijat saavat Suomessa käytännössä täyshoidon eli pääsevät alaikäisille tarkoitettuihin täyden palvelun vastaanottokeskuksiin. Tämän lisäksi heille määrätään oma edustaja. Joissakin tapauksissa poliisi onnistuu saamaan heistä Interpol-kyselyjen perusteella vastauksia, joista käy ilmi, että he ovat esiintyneet joko yhdessä tai useammassa maassa täysi-ikäisinä. Vasta tämän jälkeen heitä ryhdytään kohtelemaan täysi-ikäisinä.
Valitettavan usein poliisi joutuu teettämään alaikäisinä esiintyville ikä- ja/tai kielitestin. Molemmat testit ovat useiden satojen eurojen arvoisia ja tulosten saaminen vie aikaa jopa kuukausia. Kun poliisi on viimein saanut todistettua henkilöt täysi-ikäisiksi sekä toimeenpannut käännytyspäätöksen ja maastapoistamisprosessin, he ovat jo usein ennättäneet etsiä jonkun suomalaisen, yleensä vanhemman naisen, jonka kanssa ovat avioituneet tai juuri avioitumassa. Tällöin kyseiset henkilöt saavat jäädä Suomeen perhesiteen perusteella.
Monilla poliisin tutkinnan alla olevilla alaikäisinä esiintyvillä henkilöillä on turvapaikkahakemus vetämässä useissa eri EU-maissa jopa useilla eri henkilöllisyyksillä. Lisäksi monilta hakijoista saattaa löytyä rankkaakin rikostaustaa. Kaikissa tapauksissa kyseiset henkilöt eivät edes ole säilöönotettuina vaan he voivat kulkea vapaana tavallisten kansalaisten keskuudessa. Säilöönottoyksiköiden tilat ovat monesti rajalliset, mikä on johtanut siihen, että poliisi voi ottaa säilöön ainoastaan pahimmat tapaukset. Tämänkin poliisi voi tehdä vain ulkomaalaislain nojalla, ei hakijoiden rikostaustan perusteella. Voi vain ihmetellä, miten toisessa EU-maassa etsintäkuulutettu henkilö, joka on tuomiota vaille valmis vankilaan jopa vakavasta rikoksesta, voi kulkea Suomessa vapaana kaduilla.
Yksi ongelma ovat myös niin sanotut multipersoonat. Viranomaisten tiedossa on, että Suomessa ja muissa EU-maissa asuu useita ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, jotka ovat tulleet aikoinaan Eurooppaan aikana, jolloin sormenjälkien rekisteröintiä ei vielä tehty sekä jotka esiintyvät nyt useissa EU-maissa useilla eri henkilötiedoilla ja nostavat joka maasta sosiaalietuisuuksia. Lisäksi on käynyt ilmi tapauksia, joissa Suomessa asuvat, näiden tapausten kaltaiset henkilöt ovat vuokranneet eteenpäin kaupungilta saatuja vuokra-asuntoja. Ongelmana on myös se, että esimerkiksi Ruotsissa ei rekisteröidä perheenyhdistämisprosessin kautta maahan tulleita turvapaikanhakijoita, jolloin nämä henkilöt voivat helposti mennä johonkin naapurimaahan sekä hakeutua siellä turvapaikkaprosessiin ja sosiaalietujen piiriin.
Ratkaisu ongelmaan voisi olla kansainvälisten rekisterikyselyjen helpottaminen siten, että poliisi saisi tarvittaessa jo vastaanottovaiheessa EU-maihin sormenjälkikyselyt myös rikos- tai muilla perusteilla rekisteröityjen tietokantoihin. Tämä helpottaisi huomattavasti viranomaistoimintaa, kun esimerkiksi poliisi saisi kyselyjen perusteella tietää, kenen kanssa asioi. Kuten aiemmin totesin, Suomesta löytyy turvapaikanhakijoita, joilla on vakavaa rikostaustaa muissa EU-maissa ja kansallisia etsintäkuulutuksia perässä. Poliisin keinot taustojen selvittämiseen ovat tällä hetkellä hyvin rajalliset ilman sormenjälkikyselyjä kansallisiin viranomaisrekistereihin, koska hakijat voivat ilmoittaa joka maassa eri henkilötiedot ja rikostaustat selviävät vasta sormenjälkikyselyjen perusteella. Myös iänarviointijärjestelmässä olisi parantamisen varaa. Nykyisin poliisi joutuu kirjaamaan selvästi täysi-ikäisen poliisiasemalle ilmestyvän turvapaikanhakijan esimerkiksi 15-vuotiaaksi, jos hakija tuollaisen iän vain poliisille ilmoittaa. Edistystä parempaan suuntaan on kuitenkin se, että Suomen uuteen oleskelulupaan tullaan liittämään jatkossa haltijan sormenjälki. Olisi toivottavaa, että nämä jäljet voitaisiin ajaa EU-maiden kansallisten rekisterien läpi, jotta multipersoonat saadaan selvitettyä.