Laki makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta astui voimaan 1. tammikuuta 2011. Sillä verotetaan Suomessa valmistettavia ja Suomeen tuotavia makeisia, virvoitusjuomia sekä jäätelöä. Vuoden 2012 alusta makeisveron määrä on 95 senttiä kilolta ja 11 senttiä litralta. Veroa valvoo Suomen tullilaitos.
Tämän niin kutsutun makeisveron yksi tarkoitus on edistää kansanterveyttä, mutta siitä huolimatta veron piiriin kuuluvat urheilu- ja lisäravinteet, kuten erilaiset proteiinijauheet ja palautusjuomat. Näitä tuotteita käyttää laaja joukko urheilijoita, kuntoilijoita sekä painonpudottajia esimerkiksi treenien jälkeen energiatasapainon palauttamiseksi tai ateriankorvikkeina.
Viime vuosien aikana liikunnallisuuden lisääntymisen myötä lisäravinteiden myynti on kasvanut Suomessa yli 20 prosenttia. Urheiluravinteiden markkinoiden arvioidaan olevan Suomessa noin 40-50 miljoonaa euroa vuosittain. Jauheena myytävistä tuotteista sekä proteiinipatukoista kannetaan veroa siis 95 senttiä kilolta ja nestemäisistä tuotteista 11 senttiä litraa kohden. Tämä perustuu siihen, että kyseiset tuotteet kuuluvat tullin tariffien 1704, 2106 ja 1806 alaisuuteen ja lain mukaan ne ovat näin ollen makeisia tai virvoitusjuomia. Suurin osa urheilu- ja lisäravinteita myyvien yritysten myynnistä on useamman kilon pakkauksia erilaisia palautus- ja proteiinijauheita. Niiden osalta makeisvero on siis 95 senttiä kilolta, joten yhdestä neljän kilon pakkauksesta kannetaan hinnasta riippumatta veroa 3,80 euroa.
Urheiluravinteet eivät välttämättä sisällä sokeria lainkaan, eivätkä ne myöskään ole uhka kansanterveydelle. Päinvastoin urheilijoille, kuntoilijoille ja painonpudottajille lisäravinteilla on suuri merkitys palautumisen ja kehittymisen kannalta. He eivät yleensä ottaen ole myöskään elintapojensa osalta riskiryhmässä sairastua esimerkiksi diabetekseen saati, että he kärsisivät ylipainosta.
Makeisvero vaikuttaa olennaisesti lisäravinteiden hintoihin hankaloittaen suomalaisten yrittäjien kilpailukykyä. Suomessa urheilu- ja lisäravinteisiin erikoistuneet yritykset kilpailevat samoista markkinoista ja suomalaisista asiakkaista ulkomaisten yritysten kanssa. Tuotteiden myynti tapahtuu pääosin internetissä, joten kuluttajan on vaivatonta etsiä edullisin hinta ja tilata tuote valitsemastaan nettikaupasta. Kuluttajat eivät välttämättä edes tiedosta, että tuotteet tulevat ulkomailta, sillä yritysten nettisivut on usein käännetty myös suomen kielelle. Nämä ulkomaiset yritykset ovat myös velvollisia maksamaan Suomeen myydyistä tuotteista valmisteveroa, mutta tätä on tulliviranomaisten lähes mahdoton olemassa olevilla resursseilla valvoa. Muun muassa tästä syystä he pystyvät pitämään alhaisempia hintoja kuin suomalaiset yritykset, mikä vääristää kilpailua. Suomalaisten lisäravinneyritysten on lähes mahdotonta lisätä makeisvero kuluttajahintoihin, joten veron maksaa käytännössä yritys omasta pussistaan.
Suomalaisten yritysten on mahdotonta myöskään saada tietoonsa, maksavatko kilpailevat yritykset valmisteveroa. Ne voivat vain ilmoittaa tullille epäilyistään. Ongelmia aiheuttaa myös se, että ostaessaan muilta suomalaisilta yrityksiltä tuotteita, ostajayritysten tulee varmistaa, onko valmistevero maksettu. Yritys voi väittää maksaneensa valmisteveron tuotteistaan, mutta vastuu on kuitenkin yrityksellä, joka myy tuotteen edelleen kuluttajalle.
Valmistevero nykyisessä muodossaan kannustaa lisäravinteisiin erikoistuneita yrityksiä siirtämään varastot ulkomaille, erityisesti naapurimaihin Viroon ja Ruotsiin. Varaston sijainnilla kun ei ole internetissä käytävässä kaupassa merkitystä. On jo olemassa esimerkkejä, joissa lisäravinteiden valmistus on siirretty verotuksen vuoksi ulkomaille, jolloin yritys joutuu maksamaan valmisteveroa vain Suomeen myydyistä tuotteista sen sijaan, että maksaisi veroa koko tuotannostaan. Tällöin Suomesta karkaa sekä työpaikkoja että verotuloja.
Valtiovarainministeriön asettama sokeriverotyöryhmä teki selvityksen valmisteverosta tällä hetkellä sekä mahdollisuuksista kehittää sitä. Yhtenä vaihtoehtona selvitettiin niin kutsuttua sokeriveroa, jolloin tuotetta verotettaisiin vain sen sisältämän sokerimäärän perusteella. Tällöin verotus urheilijoiden lisäravinteiden kohdalta keventyisi huomattavasti. Työryhmä kuitenkin totesi, että jo nykyisellään vero on toimiva siltä osin, että se kohdistuu ravitsemuksen kannalta tarpeettomiin tuotteisiin, joita erityisesti lapset ja nuoret kuluttavat. Siitä huolimatta vero kohdistuu myös urheiluharrastusta tukeviin tuotteisiin, kuten proteiinijauheisiin. Loppuraportista käy ilmi, että työryhmän mielestä urheiluravinteista tulisi kantaa valmisteveroa myös tulevaisuudessa.
Urheilu- ja lisäravinteet täytyy saattaa valmisteveron ulkopuolelle, koska ne edistävät terveitä elämäntapoja. Asetuksella tullaan myöhemmin täsmentämään sitä, millaisia tuotteita urheilu- ja lisäravinteina pidetään. Näin saadaan valmisteveron ulkopuolelle urheilijoiden, kuntoilijoiden ja painonpudottajien käyttöön tarkoitetut proteiinijauheet, -patukat, ateriankorvikkeet ja muut tuotteet, joita käytetään kunnon ja hyvinvoinnin edistämiseen ja jotka eivät ole haitallisia terveydelle.