TIEDOTE 9.10.2019
Kansanedustaja Immonen: Turvapaikanhakijoiden uusintahakemus- ja valituskierre kielteisistä päätöksistä katkaistava
Eduskunnassa on viime päivien aikana käsitelty hallituksen talousarvioesitystä vuodelle 2020. Perussuomalaisten kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen Olli Immonen on huolissaan hallituksen aikeista höllentää Suomen maahanmuuttopolitiikkaa tulevalla hallituskaudella.
Immonen muistuttaa, että Suomessa on Pohjoismaiden löysin maahanmuuttopolitiikka, mitä tulee esimerkiksi perheenyhdistämiskriteereihin.
– Maahanmuuton kustannukset paisuvat paisumistaan, kun hallitus aikoo muun muassa nostaa kiintiöpakolaisten määrää ja lähteä mukaan vastuuttomaan taakanjakoon rikollisten ihmissalakuljettajien tuomien turvapaikanhakijoiden osalta, Immonen sanoo.
Uusintahakemuksia tehtaillaan vuodesta toiseen
Turvapaikanhakijat saattavat asua vuosien ajan vastaanottokeskuksissa ja käydä läpi uusintahakemus- ja valituskierrettä, joka voi kestää useita vuosia. Lain mukaan uusintahakemuksia voi tehdä käytännössä rajoittamattoman määrän.
Uuden turvapaikkahakemuksen voi jättää, jos on uusi peruste turvapaikalle. Tällaisia perusteita voivat olla esimerkiksi hakijan kotimaan turvallisuustilanteen heikkeneminen, kristityksi kääntyminen tai seksuaalinen suuntaus.
– Joukossa on aina henkilöitä, jotka selkeästi väärinkäyttävät järjestelmää. Osa turvapaikanhakijoista on jo neljännellä hakemuskierroksella. Hallitus ei ole linjannut tiukennuksia tähän lupahakuprosessin noidankehään, vaan on toimimassa juuri päinvastoin, Immonen toteaa.
Hallitus huolissaan tulijoiden oikeusturvasta
Hallitus esittää lisärahoitusta turvapaikanhakijoiden oikeusturvan vahvistamiseen, julkiselle oikeusavulle, yksityisille avustajille ja hallintotuomioistuimille.
Jatkossa avustajan käyttö Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelussa tulee olemaan mahdollista, kun ennen avustajan sai vain erityistilanteissa. Avustajille maksettavissa palkkioissa palataan työtuntien mukaiseen laskutukseen ja kiinteistä palkkioista luovutaan. Kielteisten päätösten valitusaika palautetaan nykyisestä kolmesta viikosta aiempaan neljään viikkoon.
Veronmaksajien rahaa palaa turhaan
Immosen mukaan hallitus ei puutu toimillaan lainkaan ongelman juurisyyhyn eli loputtomaan uusintahakemus- ja valituskierteeseen.
– Veronmaksajien rahojen säästämiseksi turvapaikanhakijan pitäisi kertoa viranomaisille jo hakiessaan ensimmäistä kertaa turvapaikkaa kaikki syyt, joiden perusteella hän hakee turvapaikkaa. Kielteisen päätöksen jälkeen ilmeneviin uusiin syihin ei pitäisi saada enää vedota. Näin uusintahakemusralli saataisiin katkaistua.
Ruokkii valituskierrettä entisestään
Immosen mukaan turvapaikanhakijoiden uusintahakemus- ja valituskierre kuormittavat suomalaista oikeuslaitosta valtavasti.
– Jo nyt monien asioiden käsittely on suunnattoman hidasta ja oikeusprosessit laahaavat vuosia jäljessä. Esimerkiksi Asianajajaliiton mielestä Suomen rikosprosessit ovat aivan liian pitkiä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on monena vuotena antanut Suomelle huomautuksia siitä, että maassamme oikeudenkäynnit kestävät liian kauan. Viive oikeuskäsittelyssä heikentää uhrin, rikoksesta epäillyn ja todistajien oikeusturvaa merkittävästi.
– Vihervasemmistohallitus on uusilla päätöksillään ruokkimassa turvapaikanhakijoiden uusintahakemus- ja valituskierrettä entisestään, vaikka turvapaikanhakijoiden oikeusturva ja valitusmahdollisuudet ovat olleet jo tähän asti perusteettoman laajat. Hallituksen tulee keskittyä pikemminkin parantamaan suomalaisten oikeusturvaa ja asettaa oma kansa etusijalle, Immonen sanoo.