Suomessa on jankutettu ”työvoimapulasta” jo useamman vuosikymmenen ajan. Työvoimapulakiihkoilijat ovat sitä mieltä, että työvoiman ulkomaista saatavuutta säätelevä nk. saatavuusharkinta pitäisi poistaa, jotta suomalaiset yritykset voisivat saada helpommin ulkomaista työvoimaa matalapalkka-aloille. Saatavuusharkinnalla viitataan siis siihen, että työnantajan on palkattava Suomessa matalapalkkaisiin suorittaviin töihin ensisijaisesti Suomen tai muun EU-/ETA-maan kansalainen.
Saatavuusharkinnassa Työ- ja elinkeinoministeriö tarkistaa, onko jollekin alalle mahdollista palkata kotimaista työvoimaa ennen kuin työnantajan tarjoamaan työtehtävään voidaan ottaa ulkomaalainen työntekijä EU-/ETA-alueen ulkopuolelta. Saatavuusharkinta koskee ainoastaan matalapalkkatöitä, joihin ei vaadita korkeaa koulutusta (esim. siivoojat, kokit, tarjoilijat). Saatavuusharkinta ei koske korkeampaa osaamista vaativia hyväpalkkaisia tehtäviä, jolloin huippuosaajat pääsevät jo nyt Suomeen helposti töihin.
Kun elinkeinoelämän etujärjestöt ja niiden talutusnuorassa olevat poliitikot puhuvat työvoimapulasta ja ulkomaisen työvoiman tarpeesta, ne puhuvat siis nimenomaan matalapalkka-alojen työvoiman tarpeesta. Ne haluaisivat saada Suomeen lisää ihmisiä, jotka olisivat valmiita tekemään töitä yhä matalammalla palkalla ja heikommilla työehdoilla. Sellaisen työntekijän saaminen olisi toki työnantajan kannalta taloudellisesti paras vaihtoehto, mutta suomalaisia työntekijöitä ja yhteiskuntaa tämä ei hyödyttäisi.
Ulkomaisen työvoiman rahtaaminen Suomeen polkisi yhä enemmän suomalaisten matalapalkka-alojen työntekijöiden palkkatasoa alaspäin ja heikentäisi heidän työehtojaan. Jos ulkomailta olisi aina saatavissa halpatyövoimaa, työnantajilla ei olisi minkäänlaista painetta nostaa palkkoja. EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleva matalapalkka-alan työntekijä on valmis tekemään työtä suomalaisia pienemmillä palkoilla ja heikommilla työehdoilla, koska palkkataso verrattuna lähtömaan tasoon nousee joka tapauksessa merkittävästi. Pääsy korkean elintason länsimaahan on jo itsessään lottovoitto kolmansista maista Suomeen tulevalle.
Suomi on jo nyt Euroopan unionin jäsenenä osa 500 miljoonan ihmisen sisämarkkinoita, joilta voi tulla Suomeen töihin ilman mitään lupia. Jos suomalaiset yritykset eivät löydä näin suurilta sisämarkkinoilta työntekijöitä, vaan tekijät pitäisi rahdata Afrikasta ja Aasiasta, niin se osoittaa ongelman piilevän lähinnä liian matalassa palkkatasossa.
On selvää, että saatavuusharkinnan poistaminen loisi Suomeen kahden/kolmen kerroksen työmarkkinat, lisärasitusta veronmaksajille sekä entistä enemmän kilpailua sellaisista työpaikoista, joille muutenkin on ylitarjontaa. Saatavuusharkinta on suomalaisten työntekijöiden turva. Saatavuusharkinta varmistaa osaltaan, etteivät suomalaiset matalapalkka-alojen työntekijät joudu kilpailemaan Suomessa olevista työpaikoista koko muun maailman työvoimareservin kanssa. Puheet työvoimapulasta ovat vailla pohjaa, eikä saatavuusharkinnasta tule luopua.
Tekniikan kehittyminen, matalapalkkatöiden katoaminen ja julkinen talous
Tekniikan kehittymisen myötä noin 70 prosenttia matalapalkka-alojen työpaikoista on kadonnut viimeisen 30 vuoden aikana. Tekniikan kehittyminen ja automatisaatio tulevat myös tulevaisuudessa vähentämään matalan koulutustason työpaikkojen määrää Suomessa entisestään.
Suomen Tilastokeskuksen rekisteriaineistoihin nojaavassa raportissa ”Kuinka kalliiksi ulkomainen halpatyövoima tulee” tuodaan esiin muun muassa seuraavaa: Suomessa työtä tekevän ihmisen tulee olla varsin hyvätuloinen ollakseen nettoveronmaksaja. Alemmissa tuloluokissa maksetut verot ovat verotuksen progressiivisuuden vuoksi melko vähäiset. Alemmissa tuloluokissa olevat ovat lisäksi oikeutettuja sosiaalietuuksiin, kuten asumistukeen ja lapsilisiin, sekä he käyttävät monia julkisia palveluja muiden ihmisten tavoin.
Saatavuusharkinnan kautta matalapalkkatöihin tulevien ulkomaalaisten työllisyysaste putoaa muutamassa vuodessa alle kantaväestön samanikäisen väestön työllisyysasteen. Matalapalkka-aloille tulevien ulkomaalaisten työtulot ovat kymmeniä prosenttiyksikköjä heikommat kuin samanikäisellä suomalaisella väestöllä.
Myös nettotulonsiirrot laskevat eri ryhmillä jo muutaman vuoden maassaoloajan jälkeen keskimäärin tuhansia euroja negatiivisemmiksi kantaväestön samanikäiseen väestöön verrattuna, ja ulkomaalaiset saavat huomattavasti enemmän tulonsiirtoja kuin maksavat veroja.
Mikäli tarkastelussa otetaan vielä huomioon ulkomaalaisten matalapalkkatyöntekijöiden perheenyhdistettävät puolisot (ja lapset), ovat sekä työllisyysaste, työtulot että nettotulonsiirrot vieläkin negatiivisempia.
Matalapalkka-alojen ulkomaalainen työvoima siis lisää julkisia menoja enemmän kuin tuo verotuloja. Työvoiman saatavuusharkinnan poistamisessa häviäjiä olisivat sekä julkinen talous että matalapalkka-alalla työskentelevä suomalainen työntekijä.
Ruotsi on varoittava esimerkki
Ruotsi on ainoa länsimaa, joka on luopunut saatavuusharkinnasta. Ruotsissa poistettiin matalapalkka-alojen saatavuusharkinta vuonna 2008. Ulkomaisen halpatyövoiman vapauttaminen sekoitti työperäisen ja humanitaarisen maahanmuuton täysin toisiinsa. Vain reilu 10 prosenttia tuontityövoimasta päätyy Ruotsissa sellaisille aloille, jotka kärsivät työvoimapulasta. Sen sijaan suurin osa hakee ennemmin tai myöhemmin turvapaikkaa Ruotsista.
Ruotsin työmarkkinoilla (kuten usein Suomessakin) ongelmana on ollut yleensä se, että työnantajat eivät ole noudattaneet työsopimuksia. Ruotsissa työlupia on myös myyty valetyöpaikkoihin. Työsopimusten rikkominen on tarkoittanut liian pieniä palkkoja, liian paljon työtunteja sekä liian suuria työmääriä. Työntekijä on voinut myös ostaa työpaikan velaksi.
Ulkomaalaisella työntekijällä on ongelmatilanteissa korkea kynnys valittaa väärinkäytöksistä viranomaisille, koska siihen sisältyy riski menettää työ ja samalla oleskeluoikeus Ruotsissa, jossa olosuhteet ovat joka tapauksessa paremmat kuin lähtömaassa.
Suomalaiset ratkaisukeinot
Suomen tulisi ymmärtää ottaa hyvissä ajoin oppia esimerkiksi Japanista, jossa työvoiman tarvetta sekä väestöllistä ja taloudellista huoltosuhdetta pyritään paikkaamaan teknologiaa ja automatisaatiota hyödyntämällä. Suomessa automatisaatio kiihtyy, mutta kehitystä voitaisiin pyrkiä kiihdyttämään tältä osin entisestään.
Suomessa on keskityttävä myös muihin olemassa oleviin ratkaisuihin työn kysynnän ja tarjonnan kohtaamisongelman korjaamiseksi sekä kannustinloukkujen purkamiseen sovittamalla työn vastaanottaminen, ansiotulot ja sosiaaliturva paremmin yhteen. Työntekijöiden saamiseksi matalapalkka-alojen työnantajat voivat myös nostaa palkkoja ja parantaa työehtoja. Palkankorotukset ovat oiva keino houkutella työvoimaa.
Lisäksi Suomessa on kiinnitettävä huomiota siihen, etteivät elinkustannukset nouse, vaan pikemminkin laskevat, jolloin nk. pätkätöiden ja matalapalkka-alojen palkoilla tulee paremmin toimeen. Asumisesta ja liikkumisesta on tehtävä Suomessa nykyistä halvempaa.