Puheeni eduskunnassa 24.11.2021:
Arvoisa puhemies! Suomen täytyy varautua siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen. Suomen lakiin tarvitaan pikaisesti monissa muissakin Euroopan maissa käytössä oleva hätätilapykälä, jonka nojalla turvapaikkahakemusten vastaanottaminen voidaan keskeyttää laajamittaisen maahantulon tilanteessa kansallisen turvallisuuden ja yleisen järjestyksen turvaamiseksi.
Valko-Venäjän hybridihyökkäys Latvian, Liettuan ja Puolan rajoilla, jossa se käyttää hyväkseen siirtolaisia, poikkeaa jossain määrin vuoden 2015 siirtolaiskriisistä. Molemmissa kriiseissä on kuitenkin kyse samasta ilmiöstä eli siirtolaisvirtojen pyrkimisestä kolmansista maista Eurooppaan.
Arvoisa puhemies! Tätä ongelmaa voi lähestyä monesta eri näkökulmasta, mutta haluan nostaa tässä esiin sen nyrjähtäneen ajattelutavan, jossa siirtolaisuuden torjuntaan tähtääviä toimia pyritään aina poikkeuksetta vastustamaan vetoamalla kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Esimerkkinä voidaan mainita Geneven pakolaissopimus. Nykyinen massasiirtolaisuusilmiö on etääntynyt kauas alkuperäisestä sopimuksen hengestä. Sopimus tehtiin toisen maailmansodan jälkimainingeissa lähinnä juutalaisten kansanmurhaa vastaavaa tilannetta varten. Sopimus on aikansa tuote, joka ei sovellu enää 2000‑luvulle. Myös arvoisa tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi tässä kuussa pitämässään puheessa: ”Vuosikymmeniä sitten tehdyt sopimukset ovat alttiita hybridivaikuttamiselle ja hyväksikäytölle.” Jo vuoden 2016 valtiopäivien avajaisissa Niinistö totesi, että kansainväliset säännökset ovat syntyneet aivan toisenlaisissa olosuhteissa.
Se, kyetäänkö vanhentunutta Geneven sopimusta koskaan uudistamaan järkevästi, on kyseenalaista. Sen päivittämiseen tuskin löytyisi riittävästi poliittista tahtotilaa, ja sopimusten uudelleenneuvottelun prosessi on liian hidas, jotta sitä kautta voitaisiin reagoida riittävän nopeasti muuttuviin maailmantilanteisiin. Lieneekin todennäköisempää, että ennemmin tai myöhemmin koko järjestelmä tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa, koska se ei enää käytännössä toimi.
Arvoisa puhemies! Jos kansainvälinen sopimusjärjestelmä estää kansallisvaltiota suojaamasta omaa yhteiskuntaansa ja kansaansa turvallisuusuhilta, silloin sopimukset eivät palvele tarkoitustaan, vaan ne ovat pahimmillaan vahingoksi. Onkin tärkeää, että maailman muuttuessa myös sopimusten ihmis- ja perusoikeuksien tulkintaa muutetaan vastaamaan tämän päivän haasteisiin. Esimerkiksi Suomen perustuslakivaliokunta on peräänkuuluttanut perustuslain tulkinnallista joustavuutta vuoden 1993 mietinnössään toteamalla: ”jotta perusoikeussäännökset säilyttäisivät soveltamiskelpoisuutensa muuttuvissakin oloissa”. Samalla tavalla myös kansainvälisten ihmisoikeussäännösten tulee säilyttää soveltamiskelpoisuutensa muuttuvissa oloissa tarjoamalla riittävästi tulkinnallista joustavuutta.
Arvoisa puhemies! Ei ole oikein, että poliitikot piiloutuvat vaikeiden päätösten edessä kansainvälisten sopimusten taakse ja käyttävät sopimuksia tekosyynä sille, ettei turvapaikkapolitiikkaa järkeistetä. Kyse on poliitikkojen tahtotilasta. On myös väärin, että sopimuksia välillä noudatetaan ja välillä niitä jätetään noudattamatta täysin sen mukaan, mikä niin sanotun liberaalieliitin mieltymyksiin sattuu parhaiten kulloinkin sopimaan. Viittaan tässä nyt esimerkiksi siihen, miten EU:n Dublin-asetusta on noudatettu tai ennemminkin jätetty noudattamatta. On ongelmallista, että kansainvälisiin sopimuksiin vedotessaan tämäkin hallitus tuntuu vetoavan niihin varsin valikoiden.
Kansainvälisten sopimusten tulkinnasta ei saa muodostua ylikireää. Asioita myös liian usein tarkastellaan vain yhden oikeuden näkökulmasta, vaikka oikeudellista punnintaa tehtäessä tulisi toiseen vaakakuppiin asettaa myös muiden ihmisten perus- ja ihmisoikeudet, ja erityisesti nyt tässä tapauksessa suomalaisten turvallisuus.