Käsittelimme eduskunnan täysistunnossa 22.5.2014 kansanedustaja James Hirvisaaren (m11) tekemää lakialoitetta kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen EU-jäsenyydestä. Olin toinen kyseisen lakialoitteen allekirjoittajista ja annoin sille tukeni myös käyttämässäni salipuheenvuorossa.
Suomen Euroopan unioniin liittymisestä järjestettiin vuonna 1994 neuvoa-antava kansanäänestys, eikä Suomen kansalla ole ollut sen jälkeen oikeutta ilmaista todellista tahtoaan Eurooppa-poliittisissa kysymyksissä. Kaksikymmentä vuotta sitten järjestetyn EU-kansanäänestyksen alla käytyä keskustelua yhteisöön liittymisestä voidaan pitää perustellusti täytenä farssina. Suomalaiset saatiin äänestämään EU:lle kyllä tyhjillä lupauksilla, puolitotuuksilla sekä suoranaisilla valheilla. Suomalaisille mm. luvattiin, ettei EU-jäsenyys tarkoita omasta markastamme luopumista eikä hyvinvointipalvelujemme rajoittamatonta avaamista sadoille miljoonille ihmisille koko Euroopan alueella.
Nykyistä Euroopan unionia ei voida pitää kansainvälisoikeudellisessa mielessä samana järjestönä, mihin Suomi liittyi 1990-luvulla. Amsterdamin, Nizzan ja Lissabonin perussopimukset ovat muuttaneet EU:n sekä sen jäsenmaiden välistä toimivaltuusjakoa niin perinpohjaisesti, ettei Suomi ole tosiasiallisesti enää täysivaltainen suvereeni kansallisvaltio. Maamme on kotimaisten eurofiilien konsensuspoliitikkojen sekä Brysselin byrokraattien toimesta jo melkein täysin alennettu EU:n merkityksettömäksi sivuprovinssiksi.
Suomalaisen kansanvallan edustajan on aina asetettava Suomen ja suomalaisten etu ensimmäiseksi. Tämä vaatii joskus radikaaleja toimenpiteitä, mutta se mikä on kansan etu, ei voi koskaan olla ylitsepääsemätöntä. EU on kahlinnut isänmaamme rautaiseen otteeseensa, josta ainoa ulospääsy on yhteisöjäsenyydestä eroaminen. Viime kädessä tämän ratkaisevan askeleen voi ottaa vain Suomen kansa, jolla on tähän aito tahtotila. Tämän vuoksi toivon, että maassamme ruvettaisiin jo ennen seuraavan eduskunnan valintaa valmistelemaan kansanäänestyksen järjestämistä Suomen EU-jäsenyyden jatkosta.
Sveitsin itsenäisen kansan esimerkki osoittaa, että suoran demokratian elementtien hyväksikäyttö poliittisen päätöksenteon keskeisenä työvälineenä ei ole millään muotoa uhka, vaan suuri mahdollisuus. Kansanäänestysteitse sveitsiläiset ovat voineet painaa jarrua muun muassa vapaamielisten globalisaatiopoliitikkojen sekä niitä hännystelevän valtamedian massamaahanmuutto- ja islamisointiprojekteille ilman, että tästä olisi syntynyt minkäänlaista Sveitsin eristämistä kansainvälisestä yhteisöstä.
Suomen kansan tahdon toteutumisen tulee olla perustana sille, miten maamme sekä Euroopan unionin välinen suhde ratkaistaan tulevina vuosina. Itse en usko, että suomalaiset ovat valmiita alistumaan osaksi komissaari Olli Rehnin ja ministeri Alexander Stubbin usein visioimaa hirviömäistä byrokratia-liittovaltiota. Mikäli haluamme välttää Suomen kansan ja suomalaisen elämänmuodon päättymisen osana utopistista EU-projektia, on EU- ja euroero asetettava yhdeksi vaihtoehdoksi maamme Eurooppa-poliittista linjaa valittaessa. Itse olen valmis ottamaan tämän rohkean askeleen eroamalla sekä EU:sta että yhteisvaluutta-alueesta mahdollisimman pikaisella aikataululla, mikäli Suomen kansa siihen mandaatin antaa.