Allekirjoitin muutama päivä sitten perussuomalaisten kansanedustaja Reijo Tossavaisen lakialoitteen, joka toteutuessaan mahdollistaisi sotasyyllisyysoikeuden tuomioiden purkamisen. Minun lisäksi aloitteen allekirjoitti 39 muuta kansanedustajaa. Kyseessä on historiallisesti merkittävä lakialoite, sillä suomettuminen on tähän asti tukkinut tehokkaasti poliitikkojen suut.
Sotasyyllisyyslaki, sotasyyllisyystuomioistuin ja annetut tuomiot on todettu Korkeimmassa oikeudessa jo kaksi kertaa hallitusmuotomme vastaisiksi. Taannehtiva lainsäädäntö sekä valtionpäämiesten koskemattomuuden rikkominen ovat Suomen perustuslain ja länsimaisen oikeuskäsityksen vastaista. Lisäksi ne ovat vastoin YK:n hyväksymän ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 11. artiklaa. Artiklan 2. kohdan mukaan ketään ei saa tuomita teoista tai laiminlyönneistä, jotka eivät kansallisen tai kansainvälisen oikeuden mukaan olleet rikollisia niiden tekohetkellä.
Edellä mainituista perusteluista huolimatta Suomessa ei ole saatu edelleenkään virhettä korjatuksi. Elämme vieläkin valheellisessa syyllisyydessä.
Lakialoitteessa edellytetään tuomionpurkuhakemusten tapahtuvan viimeistään 5. päivänä joulukuuta 2017 eli ennen kuin tulee kuluneeksi sata vuotta Suomen itsenäistymisestä.
Ohessa edustaja Tossavaisen lakialoite sotasyyllisyysoikeuden tuomioiden purkamisesta:
”Sotasyyllisyysoikeus oli Neuvostoliiton uhkavaatimuksesta perustettu satunnainen erityistuomioistuin, joka pantiin soveltamaan taannehtivaa eli jälkikäteistä rikoslakimuutosta. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 1945-1946 oli lukuisia muitakin karkeita rikkomuksia sivistys- ja oikeusvaltioissa noudatettavia rikosoikeudenkäyntien perusperiaatteita vastaan.
Ankaran painostuksen alle joutunut sotasyyllisyysoikeus tuomitsi pitkiin vapausrangaistuksiin kahdeksan vuosien 1941-1944 valtionjohtomme huipun edustajaa, mukaan lukien presidentti Risto Ryti sekä ministerit J.W.Rangell ja Väinö Tanner.
Valtaosa suomalaisista on aina ollut sitä mieltä, että isänmaan puolesta erittäin vaikeissa olosuhteissa ponnistelleet tuomitut eivät koskaan menettäneet kunniaansa, joten sinänsä mitään kunnian palautusta ei tarvita. Lakialoitteen allekirjoittaneet kansanedustajat katsovat kuitenkin, että Suomen kansallinen ja oikeusvaltiollinen itsekunnioitus vaatii poliittisten tuomioiden muodollistakin purkamista.”
LAKIALOITE
sotasyyllisyysoikeuden tuomioiden purkamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Ehdotetaan säädettäväksi laki, jolla korkeimmalle oikeudelle perustetaan toimivalta purkaa syytetyn eduksi ne tuomiot, jotka sotaan syyllisten rankaisemisesta annetun lain (890/1945) mukainen sotasyyllisyysoikeus on sanotun lain nojalla vuonna 1946 antanut. Ehdotetussa laissa on myös säännökset tuomion purkamisen edellytyksistä ja menettelystä.
PERUSTELUT
Neuvostoliitto hyökkäsi Hitlerin ja Stalinin 23.8.1939 solmiman ns. Ribbentrop-sopimuksen seurauksena Suomeen 30.11.1939. Tätä kansainvälisen oikeuden vastaista hyökkäystä seuranneen talvisodan jälkeen Suomi pakotettiin luovuttamaan yli 10 % pinta-alastaan Neuvostoliitolle. Kesällä 1941 Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon Suomelle tarjoutui tilaisuus saada maaltamme väkivalloin otettu alue takaisin. Tässä ns. jatkosodassa Suomi jäi 1944 tappiolle, ja maamme oli pakko taipua Neuvostoliiton sanelemiin ankariin välirauhan ehtoihin.
Näin syntyneessä tilanteessa Suomi joutui Neuvostoliiton voimakkaasti painostamana säätämään 1945 taannehtivan rikoslain ”sotaan syyllisten rankaisemisesta” (laki 890/1945) sekä perustamaan heidän tuomitsemistaan varten satunnaisen erityistuomioistuimen, ”sotasyyllisyysoikeuden”. Syytetyiksi valittiin Neuvostoliiton osoituksia seuraten vuosien 1941-1944 valtiojohtomme kahdeksan korkeata edustajaa Tasavallan Presidentti Risto Rytistä alkaen. Muut syytetyt olivat J.W.Rangell, Väinö Tanner, T.M.Kivimäki, Edwin Linkomies, Henrik Ramsay, Antti Kukkonen ja Tyko Reinikka. Neuvostoliiton taholta jatkuneen vahvan painostuksen leimaamassa ja muutoinkin politisoituneessa oikeudenkäynnissä tuomio julistettiin 21.2.1946, ja siinä syytetyt tuomittiin pitkiin vapausrangaistuksiin.
Valtaosa suomalaisista ei ole koskaan pitänyt sotasyyllisiksi täten tuomittuja syyllisinä mihinkään rikokseen, vaan isänmaallisina kunniallisina kansalaisina, jotka äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa ponnistelivat silvotun ja uhanalaisen maamme hyväksi. Sanotut kahdeksan silloisen valtiojohtomme korkeaa edustajaa eivät suomalaisten silmissä ole koskaan vähimmässäkään määrin menettäneet kunniaansa eikä heidän osaltaan siksi sinänsä tarvita mitään kunnian palautusta. Kuitenkin on kansallisen ja oikeusvaltiollisen itsekunnioituksen takia aiheellista edes myöhään avata lailla säännelty tie oikaista syytettyjä kyseisen tuomion muodossa kohdannut vääryys. Etenkin nyttemmin, kun Neuvostoliiton painostusote Suomesta on jo kaksikymmentä vuotta sitten lakannut, on oikaisu Suomen velvollisuus täysimittaisena oikeusvaltiona, joka kunnioittaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kaikkia periaatteita.
Sanottuja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita loukattiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä monissa kaikkein keskeisimmissä kohdissa, vastoin silloisen perustuslakimme eli Hallitusmuodon (1919) ja nykyisen perustuslakimme (1999) ilmaisemia demokraattisten sivistys- ja oikeusvaltion perussääntöjä.
Keskeisimmät ja karkeimmat oikeudenkäynnin virheellisyydet olivat: 1) sotasyyllisyysoikeus oli satunnainen eli jälkikäteen varta vasten perustettu erityistuomioistuin; 2) oikeudenkäynnissä rikottiin taannehtivan rikoslain kieltoa eli keskeisintä rikosoikeudellista rangaistavuuden periaatetta; 3) oikeudenkäynnissä ei noudatettu eikä edes voitu noudattaa syyttömyysolettamaa eli sivistysvaltioiden rikosprosessin perussääntöä; 4) syytettyjen puolustautumismahdollisuuksia rajoitettiin, 5) osa tuomareista oli ilmeisesti jäävejä eli esteellisiä, ja 6) tuomioistuimen tuomareihin kohdistui voimakas ulkopuolinen painostus syytettyjen vahingoksi.
Sopivin keino kerrottujen raskaasti virheellisten rikostuomioiden poistamiseen on oikeudenkäyntilakiemme tuntema säännöstö nimeltään tuomionpurku. Korkein oikeus on tässä tapauksessa oikeudenkäyntilaitoksemme rakenteessa se korkea ja kvalifioitu instanssi, jolle toimivalta sotasyyllisyysoikeuden tuomioiden purkuasiassa on soveliainta osoittaa. Korkein oikeus on vuonna 2008 ratkaisussaan 2008:94 katsonut, että tuolloisen lainsäädäntötilanteen puitteissa sillä ei ollut kyseistä purkuvaltaa sotasyyllisyysoikeuteen nähden. Sen vuoksi on nyt aiheellista säätää erityinen laki, jossa korkeimmalle oikeudelle nimenomaisesti annetaan tällainen tuomion purkamisen toimivalta.
Lakiehdotuksen mukaan aloitevalta purkuhakemisen tekemiseen olisi toisaalta valtakunnansyyttäjällä ja toisaalta sotasyyllisyysoikeudessa tuomitun omaisella. Kummallakin taholla olisi itsenäinen ja yhtäläisesti ensisijainen valta purkuhakemuksen tekemiseen. Omaisen käsite olisi tässä tulkittava sikäli laajasti, että syytetyn elossa olevista sukulaisista tulisi lähimmän sukulaisen lisäksi kyseeseen muukin olosuhteisiin katsoen läheinen sukulainen. Ottaen huomioon syytettyjen kyseisenä aikana 1940-luvulla muodostaman kollektiivisen kohtalonyhteyden on lisäksi perusteltua katsoa, että yhden syytetyn omaisen aloitevalta ulottuu myös purkuhakemuksen tekemiseen muidenkin syytettyjen hyväksi.
Purkuhakemuksen tekemisen muodollisuuksiin sekä purkuhakemuksen sisällön ja käsittelyn suhteen noudatettaisiin soveltuvin osin täydentävästi myös oikeudenkäymiskaaren, erityisesti sen 31 luvun säännöksiä.
Sotasyyllisyysoikeuden tuomioiden kaltainen kansallisesti syvän traumaattinen kipupiste ja kunniavelka on syytä saada kansallisen ja oikeusvaltiollisen itsekunnioituksen edellyttämällä tavalla hoidetuksi ennen kuin Suomen itsenäistymisestä tulee kuluneeksi sata vuotta. Sen vuoksi lakiehdotuksessa esitetään, että purkuhakemukset on tehtävä viimeistään joulukuun 5 päivänä 2017.
Edellä olevan perusteella ehdotamme, että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki sotasyyllisyysoikeuden tuomioiden purkamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Sotaan syyllisten rankaisemisesta annetun lain (890/1945) mukainen sotasyyllisyysoikeuden lainvoiman saanut tuomio voidaan syytetyn eduksi purkaa:
1) milloin tuomio on annettu sellaisessa tuomioistuimessa, joka Suomen perustuslain (731/1999) 98 §:n 4 momentin ja sitä edeltäneen Suomen Hallitusmuodon (94/1919) 60 §:n 2 momentin mielessä on ollut satunnainen;
2) milloin tuomio on annettu tuomioistuimessa, joka ei ole ollut Suomen perustuslain 3 §:n 3 momentin ja sitä edeltäneen Suomen Hallitusmuodon 2 §:n 4 momentin mielessä riippumaton;
3) milloin tuomio on annettu vastoin sitä rikosoikeudellista laillisuusperustetta, jota Suomen perustuslain 8 § ilmaisee ja jonka mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, joka ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi; tai
4) milloin tuomio on annettu oikeudenkäyntimenettelyssä, jossa ei ole lähdetty syyttömyysolettamasta tai jossa syytetyn puolustautumismahdollisuuksia on rajoitettu tai jossa muutoin on syrjäytetty oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita.
Korkein oikeus on toimivaltainen käsittelemään tässä laissa tarkoitetun tuomion purkamista koskevan hakemuksen.
Valtakunnansyyttäjä on toimivaltainen tekemään tässä laissa tarkoitetun tuomion purkamista koskevan hakemuksen. Rinnakkainen oikeus hakemuksen tekemiseen on myös syytetyn omaisella. Hakemus on tehtävä viimeistään joulukuun 5 päivänä 2017.
Tuomion purkamista haetaan kirjallisella hakemuksella. Hakemuksessa on ilmoitettava ne perusteet, joihin vaatimus perustuu. Hakemukseen on liitettävä tuomio tai jäljennös tuomiosta, jonka purkamista haetaan. Jollei tässä laissa toisin säädetä, noudatetaan purkuhakemuksen tekemisessä ja käsittelyssä sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren säännöksiä.
Tämä laki tulee voimaan *päivänä *kuuta vuonna 20** .
Helsingissä 13 päivänä joulukuuta 2011
Reijo Tossavainen /ps