Sain jokin aika sitten kutsun kauppatieteiden tohtori Heikki Urmaksen uusimman kirjan Voi maatamme! julkistamistilaisuuteen Helsingin Seurahuoneelle. Päätin ottaa kutsun vastaan, sillä jo Urmaksen aikaisemmassa kirjassa Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät esiin tuotuja asioita Suomen poliittisesta menneisyydestä ei yksinkertaisesti voi ohittaa pelkällä olankohautuksella.
Julkistamistilaisuudesta muodostui odotettua mielenkiintoisempi Urmaksen kaivaessa yllättäen taskustaan esiin salaiseksi luokitellun asiakirjan. Kyseessä oli Stasi-asiakirja nro 769/69, jonka hän oli saanut käsiinsä Berliinin valtionarkistosta. Ennen kirjan julkistamistilaisuutta Urmas oli saanut yhteydenoton nimeltä mainitsemattomalta henkilöltä, joka oli pyytänyt, voisiko tilaisuutta käyttää myös kyseisen asiakirjan esilletuomiseen. Tällä henkilöllä on kuulemma hallussaan laaja määrä Berliinistä vasta noudettua Stasi-asiakirja-aineistoa. Jokaisella asiasta kiinnostuneella on mahdollisuus noutaa samat asiakirjat Berliinin valtionarkistosta.
Urmaksen esittämässä asiakirjassa puhutaan SDP:n vuoden 1969 puoluekokouksen jälkeisistä voimasuhteiden muutoksista puoluejohdossa, jolloin sosialististen valtioiden blokkiin myötämielisesti suhtautuva siipi lisäsi runsaasti vaikutusvaltaansa. Tärkeimpänä yksittäisenä henkilövaihdoksena dokumentti pitää Kalevi Sorsan valintaa puoluesihteeriksi ohi länsimielisemmän ennakkosuosikin, Pekka Korvenheimon. Korvenheimo on itse vuonna 2007 tuonut esiin KGB:n suuren roolin Sorsan nostamisessa puolueen johtoon. Urmas on kertomansa mukaan kuullut ammattiyhdistysjohtaja Olavi Järvelältä KGB:n painostaneen senaikaista SDP:n puoluejohtaja Rafael Paasiota tukemaan Sorsan valintaa uudeksi puoluesihteeriksi uhkaamalla paljastaa Paasion ja SDP:n CIA:lta saaman taloudellisen avun 1950-luvulla. Tämä antaa hyvin raadollisen kuvan kylmän sodan aikaisen Suomen sisäpolitiikasta ulkomaisten tiedustelupalvelujen temmellyskenttänä. [1]
Jo aikaisemmin suurlähettiläs Alpo Rusin kirjoittamassa Vasemmalta ohi -kirjassa tuotiin esille SDP:n keskeisten poliitikkojen tiivis yhteydenpito Itä-Saksan asiamiehiin Helsingissä. Itä-Saksan Suomessa olevien eri edustajistojen julkituotujen dokumenttien mukaan erityisesti 1970- ja 80-luvuilla Suomen pääministerinä toiminut Kalevi Sorsa arvosti korkean tason luottamuksellisia suhteita DDR:n valtaa pitävään SED:hen eli sosialistisen yhtenäisyyden puolueeseen ja maan johtohenkilöihin. Vuoden 1987 vaalien alla käymässään keskustelussa DDR:n diktatuuripuolueen parlamenttiryhmän puheenjohtaja Erich Mückenbergin kanssa Sorsa esitti huolensa kommunistien kannatuksen hiipumisesta, sillä Sorsalla oli selvästi henkilökohtaisia sympatioita kommunistista liikettä kohtaan. Samassa neuvottelussa Sorsa painotti lisäksi SED:n ja SDP:n välien lämpenemistä, johon oli vaikuttanut ratkaisevasti muun muassa Kalevi Sorsan virallinen Berliinin vierailu vuonna 1985, jolloin hän tapasi henkilökohtaisesti Itä-Saksan diktaattorin, Erich Honeckerin. Sorsan henkilökohtainen panos Suomen ulkopolitiikan kääntämisessä pääministerikautenaan myötämielisemmäksi sosialistisiin maihin onkin laajan todistusaineiston perusteella merkittävä. [2]
Presidentti Mauno Koivistosta on vuosikymmenten varrella luotu median toimesta tietoisesti kuvaa isänmaallisena valtiomiehenä, sillä palvelihan hän Suomen armeijassa sotiemme aikana. Koiviston vastuuta 1990-luvun alun yhtenä suurlaman aiheuttajista ei sitä vastoin ole käsitelty lähes mitenkään suomalaisessa mediassa. Koivisto oli presidenttinä keskeisessä asemassa vahvan markan politiikan tukijana, joka oli yksi pääsyistä maatamme 20 vuotta sitten kohdanneeseen talouskatastrofiin. Koivisto oli aikaisemmin työskennellyt Suomen pankissa ja ilmeisesti tästä syystä hyvin varma talouspoliittisesta osaamisestaan. Heikki Urmas näkee Koiviston talouspoliittisessa ajattelussa taustatekijöitä, jotka virallinen historiankirjoitus on sivuuttanut. Urmaksen mukaan Koiviston totesi vuoden 1975 virkamieshallituksen pääministeri Keijo Liinamaalle, että Suomessa on harjoitettava tarkoitushakuisesti väärää talouspolitiikkaa, jotta vasemmiston kannatus saataisiin säilytettyä. Vahvan markan politiikan ajamisen taustalla Urmas taas näkee Koiviston tavoitteen heikentää suomalaisten teollisuustuotteiden kilpailukykyä länsimarkkinoilla, jolloin taloutemme siteet sosialistiseen blokkiin tiivistyisivät. Koiviston sosialistiseen blokkiin kohdistuneista sympatioista kertonee myös hänen kielteinen suhtautumisensa Pariisin rauhassa 1947 menetettyjen alueiden takaisinsaamiseksi, vaikka 1990-luvun alussa Venäjän puolelta tehtiin tunnusteluita maamme johdolle Karjalan palauttamisesta. Karjala-kysymystä käsiteltiin presidentin johdolla salaisessa työryhmässä, eikä teemaa tuotu avoimeen kansalaiskeskusteluun. Tämän asian toi julki Kainuun Sanomat vuonna 2007. Reaktiona artikkeliin Koivisto tyrmäsi väitteet venäläisten Karjalaa koskevista aloitteista. Samansuuntaisena ulkopoliittisena tahdonosoituksena voidaan nähdä Koiviston kriittinen asennoituminen Baltian maiden uudelleenitsenäistymisen tunnustamiseen 1990-luvun alussa. Suomi jäikin täysin sivustakatsojaksi Baltian vapautumisessa Neuvostoliiton ikeen alta, joka on herättänyt arvostelua Koiviston ulkopoliittista linjaa kohtaan. [3]
Urmas painotti julkistamistilaisuudessa pitämässään puheenvuorossa Paavo Lipposen Stasi-menneisyyttä käyttäen hänestä useita kertoja nimitystä ”Stasin agentti”. Eräästä Saksan liittotasavallan arkistosta peräisin olevasta muistiosta käy ilmi Lipposen aloittaneen yhteydenpidon Itä-Saksaan vuonna 1969. Paavo Lipposen puheista 12.9.1972 päivätty muistio sisälsi itäsaksalaisille tärkeitä uusia tietoja Suomen suhteesta niin sanottuun Saksan kysymykseen ja Länsi-Saksan sosiaalidemokraatteihin. Alpo Rusi arvelee muun muassa tällä perusteella, että tietoja käytettiin myös Stasille samaan aikaan Suomesta lähteneessä toisessa raportissa. Kun Lipponen oli pyrkimässä vuonna 2009 Matti Vanhasen hallituksen tukemana EU:n presidentin virkaan, Urmaksen mukaan Saksa tyrmäsi Lipposen valinnan. Urmas arvelee Saksan kielteisen asenteen Lipposta kohtaan johtuneen siitä, että Saksassa yleisesti tiedetään hänen Stasi-menneisyydestään. [4]
Samassa yhteydessä Urmas toi esiin myös vahvan uskonsa Harri Holkerin Stasi-veljeilyä kohtaan. Hänen mukaansa Holkeri oli ”sotkeutunut kaulaansa myöten Stasin toimintaan”. Holkeri toimi pääministerinä vuonna 1990, kun Koivisto ja Tiitinen sulkivat Stasi-listat suojelupoliisin kassakaappiin.
Keskustelua Suomen poliittisesta menneisyydestä on vaikeuttanut erityisesti se, että maassamme Itä-Saksan ja Neuvostoliiton tiedustelupalvelujen kanssa veljeilleet henkilöt säilyttivät asemansa vielä sosialistisen blokin romahtamisen jälkeen. Tämä on estänyt muusta Euroopasta poiketen täydellisen tilinpäätöksen teon kylmän sodan aikaisista poliittisista tapahtumista maassamme. Tuomioistuinlaitoksemmekin on salaamispäätöksillään alistunut suojelemaan Stasi- ja KGB-yhteyksiä ylläpitäneitä merkittäviä yhteiskunnallisia vaikuttajia. Suomessa olisi viimein aika karistaa suomettumisen raskas viitta pois kansakunnan harteilta sekä ryhtyä keskustelemaan ja arvioimaan suomalaista lähihistoriaa totuudenmukaisesti. Tämän myötä maassamme otettaisiin merkittävä askel kohti länsimaista avoimuutta.
___________________
1. Ilta-Sanomat: Sorsan valinnan takana oli KGB
2. Mückenbergin ja Sorsan keskustelu 11.2.1987 SDP:n puoluetalolla (Saksan liittotasavallan arkistolähde), Ilta-Sanomat: Näin DDR ja SDP toimivat yhdessä
3. Yle: Baltian maiden itsenäisyys tunnustetaan
4. Ilta-Sanomat: Näin DDR:lle laulettiin