Jätimme tänään (30.9.2022) eduskunnassa seuraavan toimenpidealoitteen:
Toimenpidealoite ruotsin kielen opiskelun muuttamisesta vapaaehtoiseksi perusopetuksessa
Enemmistö suomenkielisestä väestöstä asuu paikkakunnilla, joissa kahdensadan asukkaan joukossa on vain noin yksi ruotsinkielinen asukas. Suomalaiset puhuvat keskenään suomea, eikä ruotsia käytetä yleensä kanssakäymisen välineenä suomalaisten kesken. Suomessa oli vuonna 2021 ruotsinkielisiä henkilöitä 5,7 prosenttia väestöstä. On täysin kohtuutonta vaatia ja velvoittaa jokaista suomalaista opiskelemaan ruotsin kieltä pienen vähemmistöryhmän vuoksi. Suomi on ainoa Euroopan maa, jossa opiskelijat joutuvat opiskelemaan toista, pienen vähemmistöryhmän kieltä pakolla.
Peruskoulun ruotsin tarvetta perustellaan sillä, että ruotsia tarvitaan peruskoulun jälkeisissä jatko-opinnoissa. Ruotsia ei kuitenkaan tarvita itse opintoihin, vaan kaikkiin suomenkielisiin korkeakoulututkintoihin sisällytetyn niin sanotun virkamiesruotsin suorittamiseen. Korkeakouluissa ruotsin kielen opintojen suorittaminen on asetettu valmistumisen ehdoksi. Tämä johtaa joidenkin suomenkielisten opiskelijoiden kohdalla valmistumisaikojen pidentymiseen ja tehottomuuteen jatko-opinnoissa, joskus jopa opintojen keskeytymiseen. Vain henkilö, joka ei ole äidinkieleltään suomenkielinen, voi saada tutkintotodistuksen ammattikoulusta, lukiosta, korkeakoulusta ja yliopistosta ilman ruotsin opintoja tai osaamista.
Suomessa olisi korkea aika siirtyä kielten opetuksessa pakottamisesta yksilön valinnanvapautta painottavaan suuntaan. Valitettavasti nykyisellä hallituksella ei ole ollut tahtoa purkaa keinotekoisesti ylläpidettyä kaksikielisyyden kulissia, vaan sitä vastoin se on edelleen lisäämässä lainsäädännön kautta ruotsin kielen opetusta. Hallitus on päättänyt tuoreella linjauksellaan lisätä ruotsin opetusta perusopetuksessa. Suomenkielisissä kouluissa ruotsin opetusta ollaan lisäämässä yksi vuosiviikkotunti, mikä tarkoittaa 38 oppitunnin laajuista opetusjaksoa. Ruotsin opetusta tullaan lisäämään joko seitsemännelle, kahdeksannelle tai yhdeksännelle luokalle muun opetuksen lisäksi.
Ruotsin opetuksen lisäämistä perustellaan aiemman kieliopetusuudistuksen ongelmien ”korjaamisella”. Ruotsin opetuksen alkua aikaistettiin vuonna 2016 alkamaan aiemman seitsemännen luokan sijasta jo kuudennella luokalla. Uudistuksen tavoitteet paremmasta ruotsin kielen osaamisesta eivät kuitenkaan ole kieltenopettaijien mukaan toteutuneet. Opetuksen varhentaminen ei ole lisännyt oppilaiden motivaatiota ja ruotsin osaamista, vaan päinvastoin kielelliset taidot ovat heikentyneet. Nämä ongelmat tulevat tuskin korjaantumaan sillä, että ruotsin opetusta entisestään lisätään yhdellä vuosiviikkotunnilla.
Hallituksen ajama ruotsin kielen opetuksen lisäys voi tulla voimaan syksyllä 2023 tai vuonna 2024. Valtion ensi vuoden budjetissa ruotsin opetuksen lisäämisen suunnitteluun on varattu miljoona euroa. Ruotsin kielen opetuksen lisääminen edellyttää, että seuraava hallitus päättää budjettiinsa sille lisärahoituksen. Hinnaksi on arvioitu vähintään kymmenen miljoonaa euroa.
Vähemmistöryhmien vaatimuksilla yhteiskunnassa on oltava rajansa. Suomen kansa on opiskellut ruotsin kieltä pakolla puolen vuosisadan ajan huolimatta siitä, että iso osa suomalaisista ei tule koskaan tarvitsemaan ruotsia tai ei edes osaa puhua sitä tarpeen vaatiessa. Arvostus ruotsin kieltä kohtaan ei toteudu pakottamalla. Monet suomenkieliset opiskelijat opiskelevat tällä hetkellä ruotsia vain, koska on pakko. He eivät pidä ruotsin opiskelua mielekkäänä tai käytännössä tarpeellisena. Myös suhteellisen vaatimattomat oppimistulokset ruotsin kielessä kertovat suomenkielisten opiskelijoiden motivaation puutteesta ruotsin kielen opiskelua kohtaan. Suomenkielisten ruotsin kielen osaaminen on peruskoulun lisäksi heikkoa myös lukioissa, ammattiopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Opiskelu vaatii vaivannäköä ja vahvaa motivaatiota, joka syntyy aidosta tarpeesta ja henkilökohtaisesta kiinnostuksesta.
Suomenkielisten opiskelijoiden kielten opiskelu olisi huomattavasti selkeämpää ja helpompaa, mikäli he saisivat itse päättää vieraiden kielten opiskelustaan. Nyt kielten opetuksen ja oppimisen resurssit panostetaan englantiin ja ruotsiin. Englantia opiskellaan vapaaehtoisesti ja ruotsia pakollisena. Tilanne on johtanut suomalaisten kielitaidon yksipuolisuuteen, mikä haittaa suomalaisten taloudellisia ja kulttuuriyhteyksiä Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella. Suomessa harjoitetaan kansainvälistä kauppaa, joten maa tarvitsee erilaisten kielten osaajia. Pakollinen ruotsin kielen opiskelu ei palvele suomalaisen kansantalouden etuja. Pelkkä englanti ja huono ruotsi eivät takaa suomalaisten menestymistä kansainvälisillä markkinoilla. Vaikka Ruotsi kuuluu edelleen Suomen suurimpien vientimaiden joukkoon, kaupankäynti Ruotsin kanssa onnistuu hyvin englannin kielellä, ja tosiasiassa sitä pitkälti käydään englanniksi. Laaja kielipääoma on vientiteollisuudelle suuri etu, ja se parantaa kokonaisvaltaisesti Suomen menestymisen mahdollisuuksia maailmalla. Suomalaisten on kansainvälisessä maailmassa ruotsin kielen sijaan tärkeämpää opiskella sellaisia merkittäviä maailmankieliä, kuten saksaa, ranskaa, espanjaa, italiaa ja japania. Jos usean kielen samanaikainen oppiminen tuottaa jollekin vaikeuksia, olisi hänen parempi keskittyä suomen kielen lisäksi täysipainoisesti pelkästään yleismaailmallisena kielenä toimivan englannin opiskeluun.
Ruotsin pakko-opiskelu vie tilaa muiden oikeasti tärkeiden kielten opiskelulta, sillä se vie yhden kielen paikan oppilaiden opinto-ohjelmasta. Oppilaiden opiskeluun käytössä olevat ajalliset resurssit ovat rajalliset. Ruotsin kielen opiskeluun käytetyt tunnit niin koulussa kuin kotonakin olisi järkevämpää suunnata vapaaehtoisesti valittujen kielten opiskeluun. Tälläkin hetkellä ruotsin opiskelu ilmenee tappiona muiden kielten opiskelussa. Tosiasiassa Suomessa opetetulla ruotsilla ei edes pärjää muissa Pohjoismaissa.
Toisen kotimaisen kielen pakollisuutta kummallekin kieliryhmälle perustellaan tasa-arvolla, vaikka suomen kielen osaamisen tarve on maamme ruotsinkielisille selvästi suurempi kuin ruotsin osaamisen tarve suomenkielisille. Julkinen valta ottaa siten huomioon ruotsinkielisten tarpeet, mutta ei suomenkielisten tarpeita eikä siten kohtele kieliryhmiä tasapuolisesti. Pakollinen ruotsin kielen opiskelu kahlitsee suomenkielisten opiskelijoiden kielivalintoja, yksipuolistaa kieliosaamista, sotkee käsitystä englannin kielen yleissivistyksellisestä tehtävästä ja haittaa etenemistä työuralla. Yleiset, koko maata koskevat kielivaatimukset ovat suomenkielisten asukkaiden kannalta epätarkoituksenmukaisia. Vaatimukset eivät useinkaan ole palvelujen järjestämisen tai tehtävien hoidon kannalta välttämättömiä. Vaatimuksia, jotka poikkeavat työtehtävissä tosiasiassa tarvittavasta osaamisesta, voidaan pitää suomenkielisiä syrjivinä. Palvelujen turvaamiseksi ruotsinkielisillä on myös kiintiöityjä opiskelupaikkoja, ja myös tätä voidaan pitää syrjivänä. Korkeakouluissa on aika luopua ruotsinkielisten etuoikeutetuista kiintiöistä ja asettaa näin kaikki opiskelijat tasavertaiseen asemaan keskenään. Jatkossa välttämättömät vähemmistökielillä hoidettavat julkiset palvelut olisi järkevää järjestää alueellisesti ja työpaikkakohtaisesti aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Ruotsin kielen pakollisuudesta luopumisen seurauksena Suomessa ei tultaisi päätymään tilanteeseen, jossa suomenruotsalaisten julkiset palvelut loppuisivat. Kaikkien vähemmistöjen julkiset palvelut on jo nykyisin turvattu maassa lainsäädännöllä.
Suomen vähemmistökieliryhmien edustajat, myös suomenruotsalaiset, oppivat suomen kielen usein jo varhaislapsuudessaan. Kieliolot ovat muutenkin muuttuneet Suomessa lisääntyneen maahanmuuton seurauksena. Vieraita kieliä äidinkielenään puhuvien asukkaiden yhteismäärä ylitti jo vuonna 2014 ruotsia äidinkielenään puhuvien asukkaiden määrän. Vuonna 2021 Suomessa oli ruotsinkielisiä henkilöitä 5,7 prosenttia, ja vieraskielisten osuus väestöstä oli noin 8,3 prosenttia. Nykykehityksen valossa on syytä varautua tilanteeseen, jossa muiden kielivähemmistöjen määrä saavuttaa ruotsinkielisten määrän Suomessa. Muuttuneessa tilanteessa olisi ennen kaikkea pidettävä huolta siitä, ettei suomen kielen asema heikkene nykyisestä. Maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta olisi järkevää, että Suomessa olisi vain yksi virallinen kieli, suomi. Toiminta ja osallistuminen suomalaisessa yhteiskunnassa edellyttää suomen osaamista. Suomen kielen osaaminen edistää maahanmuuttajien työllistymistä. On epäreilua kotouttaa maahanmuuttajat ruotsin kielellä ruotsinkieliselle alueelle antaen ymmärtää, että ruotsilla pärjää Suomessa. Muutettuaan isompiin kaupunkeihin he huomaavat, etteivät pärjää ilman suomea. Kotoutumisen keskiöön on nostettava kaikkia maahanmuuttajia koskeva suomen kielen osaaminen.
Suomen nykyinen kielipolitiikka on epäonnistunut jo pelkästään siitä syystä, ettei kielilainsäädäntö vastaa kansan todellista tahtoa. Ruotsin kielellä on keskeinen rooli suomalaisessa yhteiskunnassa vain siksi, että poliittinen eliitti haluaa epätoivoisesti pitää yllä kaksikielisyyden kulissia. Kieliasioita on tarkasteltu kielten, ei ihmisten näkökulmasta. Kielikeskeisessä politiikassa ajatellaan, että ruotsi olisi tai sen pitäisi olla samanlainen kansamme keskinäisen kanssakäymisen väline kuin suomi. Valtioneuvoston hyväksymässä politiikkaohjelmassa (ns. Kansalliskielistrategia, s. 86) väitetäänkin, että perustuslain mukaan ”suomen ja ruotsin kielellä on yhdenvertainen asema Suomen kansalliskielinä”. Tämä on lain ylitulkintaa, sillä se poikkeaa todellisuudesta.
Valtion kielipolitiikka ei saa olla enemmistölle kohtuuton. Kouluissa on luovuttava pakollisesta ruotsin kielen opetuksesta, ja pakottamisen sijaan kielten opiskelussa on suosittava valinnanvapautta. Tavoitteena on oltava, että jokainen Suomen kansalainen pystyy toimimaan kahdella vieraalla kielellä äidinkielensä ohella.
Suomalaisille on useiden vuosikymmenien ajan toistettu, että pakollinen ruotsin opiskelu on rikkaus, vaikka todellisuudessa se lisää julkisia menoja. Ruotsin kielen aseman ylläpitoon käytetään suhteettoman paljon veronmaksajien varoja, kun otetaan huomioon, miten pienellä alueella maassa puhutaan ruotsia.
Ruotsin kielen asettaminen pakolliseksi on ollut puhtaasti poliittinen valinta, jota tehtäessä ei ole otettu huomioon aitoja kasvatuksellisia ja koulutuspoliittisia näkökulmia. Suomella ei ole ollut selkeää kielipolitiikkaa, mikä on johtanut siihen, että erilaiset valta- ja eturyhmittymät ovat päässeet sanelemaan maan kielipoliittisen linjan. Näin ei voi enää jatkua. Suomeen on saatava toimiva kielipolitiikka, joka perustuu monipuoliseen ja monitieteelliseen tietoon sekä kansalaisten enemmistön tahtoon, ei tunteisiin tai epärationaalisiin mielipiteisiin. Kansalaisille on annettava vihdoin valinnanvapaus kielten opiskelussa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin peruakseen tuoreen päätöksensä ruotsin opetuksen lisäämisestä yhdellä vuosiviikkotunnilla perusopetuksessa,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, jotta kieltenopiskelun valinnanvapautta lisätään muuttamalla ruotsin kielen opiskelu valinnaiseksi kieleksi perusopetuksessa ja
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, jotta lukioissa, ammattikouluissa, korkeakouluissa ja yliopistoissa luovutaan ruotsin kieltä koskevista osaamisen vaatimuksista.
Helsingissä 30.9.2022
Olli Immonen ps
Juho Eerola ps
Jussi Halla-aho ps
Jouni Kotiaho ps
Sheikki Laakso ps
Rami Lehto ps
Leena Meri ps
Juha Mäenpää ps
Jani Mäkelä ps
Riikka Slunga-Poutsalo ps
Veikko Vallin ps
Mari Rantanen ps
Lulu Ranne ps
Riikka Purra ps
Mauri Peltokangas ps
Mika Niikko ps
Arja Juvonen ps
Ritva Elomaa ps
Ari Koponen ps
Vilhelm Junnila ps
Jari Ronkainen ps
Jari Koskela ps
Jenna Simula ps
Petri Huru ps
Sami Savio ps
Jukka Mäkynen ps
Ville Tavio ps
Sanna Antikainen ps
Toimi Kankaanniemi ps