Perussuomalaisten aloitteesta valmisteltu hallituksen kokeilu ruotsin opiskelun vapaaehtoisuudesta etenee eduskunnassa. Kielikokeiluun osallistuvat 2 200 oppilasta saavat näillä näkymin elokuussa 2018 valita viidennellä tai kuudennella luokalla ruotsin sijaan jonkun muun kielen. Kielikokeilu on tärkeä askel kohti kielten opiskelun valinnanvapautta. On olennaista, että opiskelijat saavat opiskella monipuolisesti sellaisia kieliä, joista kokevat olevan hyötyä tai jotka kokevat mieleisikseen. On huomattava, että esimerkiksi Itä-Suomessa on paljon hyödyllisempää osata venäjää, kuin ruotsia.
Toivon, että kielikokeilu ei jää vain pelkäksi kokeiluksi vaan johtaa lopulta siihen, että kaikki suomalaiset saavat jatkossa valita, opiskelevatko ruotsia vai jotain muuta kieltä. Kielten monipuolinen osaaminen olisi Suomelle kilpailuetu kansainvälisillä markkinoilla. Ruotsin kielestä ei ole hyötyä jokaiselle suomalaiselle, joten on ajantuhlausta opiskella kyseistä kieltä vain sen vuoksi, että meillä on yhteinen historia Ruotsin kanssa. Ei myöskään ole perusteltua opiskella ruotsia suomenruotsalaisten vuoksi, sillä maastamme löytyy nykyisin myös muita suuria kielivähemmistöjä. Palvelut ruotsinkielisille pystytään kyllä takaamaan, vaikkei jokainen suomalainen ruotsia puhuisikaan.
Kielten valinnanvapautta ei tule nähdä uhkana vaan nimenomaan mahdollisuutena kehittää osaamistamme ja parantaa kansallista kilpailukykyämme. Edelleenkään kielikokeilu tai kielten valinnanvapaus ei estä ketään opiskelemasta ruotsia – se on edelleen mahdollista, mikäli opiskelija itse opiskeltavaksi kieleksi ruotsin valitsee. Ruotsia on myös mahdollista opiskella myöhemmässä vaiheessa, vaikkei valitsisi sitä heti opintopolun alussa. On selvää, että ruotsin osaamisen taso on tällä hetkellä hyvin heikko siitä huolimatta, että sitä opiskellaan alakoulusta lähtien. Hyvä motivaatio on tärkeä kieltenopiskelussa, eikä pakolla tavoiteta tuloksia. Valinnanvapaus lisää motivaatiota ja kiinnostusta opiskeltavaa kieltä kohtaan, kun kielen on saanut valita itse.
Kouluissa olisi pidemmällä aikavälillä luovuttava kokonaan pakkoruotsista, ja pakottamisen sijaan kielten opiskelussa olisi suosittava valinnanvapautta. Hyvä tavoite voisi olla, että jokainen Suomen kansalainen pystyisi toimimaan kahdella vieraalla kielellä äidinkielensä ohella. Valtion kielipolitiikka ei saa olla enemmistölle kohtuuton. Tästä syystä Suomen olisikin tulevaisuudessa perusteltua luopua keinotekoisesti ylläpidetystä virallisesta kaksikielisyydestä kokonaan. Suomen olisi oltava virallisesti yksikielinen valtio, jonka kansalliskieli ja ainoa virallinen kieli on suomi ja jossa ruotsilla on vähemmistökielen asema saamen kielten, karjalan kielen, romanikielen ja viittomakielen tapaan.
On tärkeä ymmärtää, että kaksikielisyydestä luopuminen ei tarkoita ruotsinkielisen vähemmistön tai muidenkaan kieliryhmien syrjimistä. Suomen on jatkossakin tärkeää tunnustaa perinteisten vähemmistökieliryhmien arvo ja tuettava niitä. Maan historiallisille vähemmistökielille olisikin mielestäni tärkeää turvata muista vähemmistökielistä poikkeava erityisasema.