Suomella on sekä ulkoisia että sisäisiä uhkia. Ulkoisista uhkista merkittävin on Suomeen ja muualle Eurooppaan kolmansista maista suuntautuva maahanmuutto sekä siitä aiheutuva demografinen kriisi ja yhteiskuntien monikulttuuristuminen. Sisäisistä uhkista suurimpana näen henkilökohtaisesti monien kansalaisten välinpitämättömyyttä ja/tai haluttomuutta tunnistaa ulkoisia ja sisäisiä uhkia. Kansamme itsesuojeluvaiston heikko tila on keskeinen ongelma.
Keskityn tässä kirjoituksessani tarkastelemaan yhtä suurta sisäistä uhkaa – perinteisen perheinstituution merkityksen romahtamista – jolla on erittäin laajat vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan ja kansamme tulevaisuuteen.
Perheelle kuuluu vastuu lastenkasvatuksesta
Henkilökohtaisesti näen, että perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, jonka ensisijaisena tehtävänä on huolehtia jälkeläistensä kasvattamisesta. Allekirjoitan suurelta osin Suomen kansallisfilosofi J. V. Snellmanin perhefilosofian, jota olen avannut aiemmassa kirjoituksessani muun muassa seuraavasti:
”Snellman koki, että perhe kuuluu erottamattomasti ihmisen toimintaan järjestäytyneessä yhteiskunnassa ja oletti perheen aseman väheksymisen ennen pitkää johtavan moraaliseen rappioon, yhteiskuntaelämän haaksirikkoon ja valtion hajoamiseen. (…) Aristotelisessa perhefilosofiassa perhe on nähty yhteiskuntaelämän perusmuodoksi, jolla on korvaamaton merkitys valtiolle ja kansalaisyhteiskunnalle. Tämä merkitys perustuu perheen kasvatustehtävään. Perheen keskeisenä merkityksenä on sen lastenkasvatustehtävä, jonka kautta perheestä tulee inhimillisessä elämänkokonaisuudessa yhteiskuntamoraalin perusta.”
Kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka on puolestaan analysoinut kirjassaan ”Seksuaalivallankumous – Perheen ja kulttuurin romahdus” (2017) perheinstituution romahtamista muun muassa seuraavasti:
”Vapaat instituutiot edellyttävät yksilöä, joka hallitsee itseään eettisesti. Itsehallinnan kyky ei ole synnynnäinen, vaan se kehittyy lasten saadessa henkilökohtaista ohjausta rakastavassa perheessä. Perheinstituution hajotessa nuorison häiriökäyttäytyminen ja nuorisorikollisuus kasvavat. Yhteiskuntamoraalin heikentyessä keskitettyjä valvontajärjestelmiä täytyy kehittää ja valtion viranomaisten valtaa kasvattaa. Ongelmien kasautuessa yhteiskunta ei enää pysty hallitsemaan niitä asettamatta lisärajoituksia kansalaisten vapaudelle.”
Vapaan ja toimivan yhteiskunnan edellytyksenä on siis perhekeskeinen kulttuuri, joka tukee sekä aikuisten että lasten moraalista kehitystä. Perheiden hajotessa lapset jäävät usein vaille vanhempien kasvatusta ja opastusta, mikä puolestaan johtaa moniin erilaisiin ongelmiin, kuten nuorten lisääntyviin mielenterveysongelmiin ja syrjäytymiseen.
Perheen tehtäviä ei saa ulkoistaa liikaa valtiolle
Valtio ei saa olla keskeisin väline ihmisten taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Vahvojen ydinperheiden, sukujen ja elinvoimaisten paikallisyhteisöjen tulee yhdessä muodostaa kokonaisuus, joka tarjoaa ihmisille ensisijaisen taloudellisen ja sosiaalisen verkoston. Valtion tehtävänä on täydentää tätä kokonaisuutta sekä auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Perheille kuuluvia keskeisiä tehtäviä, kuten lastenkasvatusta, ei saa ulkoistaa liikaa valtion ja kasvottomien byrokraattien hoidettavaksi, sillä se johtaa kehitykseen, jossa perheiden ja paikallisyhteisöjen merkitys murenee.
Usein on pohdittu sitä, mikä on ollut hyvinvointivaltion merkitys perheinstituution heikkenemiselle. Itse käsittelin asiaa kirjassani ”Kansallinen kipinä” (2017) muun muassa seuraavasti:
”Ennen hyvinvointivaltioita elämän ankarat reunaehdot eivät kannustaneet yksilöitä individualistiseen käyttäytymiseen, sillä perhe, suku ja muu ympäröivä yhteisö toimivat yksilön ainoana turvaverkkona, eikä sen ulkopuolelle joutuminen tiennyt yksilölle hyvää. Moderneissa hyvinvointivaltioissa yksilön ei tarvinnut kuitenkaan olla enää riippuvainen läheisten ja yhteisön arvostuksesta ja tuesta. Hyvinvointivaltioissa toimintaympäristön lisääntyvä vakaus, ennakoitavuus ja hallinnantunne omassa elämässä antoivat yksilöille lisää rohkeutta perinteisten arvojen ja uskomusten kyseenalaistamiseen.”
Valtion voi kuitenkin myös valjastaa vahvistamaan perheinstituutiota. Tähän voidaan päästä muun muassa 1) perhearvojen merkitystä korostavalla koululaitosten valistus- ja sivistystoiminnalla, 2) tukemalla kansan yhtenäisyyttä ja yhteisöllisyyttä, 3) korostamalla perheen sekä paikallisen ja kansallisen identiteetin merkitystä yhteiskuntajärjestelmän jokaisella osa-alueella, 4) parantamalla ulkoista- ja sisäistä turvallisuutta sekä 5) tukemalla suomalaisia taloudellisin kannustein perheiden perustamiseen.
Näen perheinstituutiota vahvistavat julkisen sektorin toimet täysin perusteltuina. Suomalaisia tulisi esimerkiksi aktiivisemmin palkita perheen perustamisesta ja lasten hankkimisesta. Palkitsemiskeinoja voisivat olla esimerkiksi perheiden perustamiseen kannustava perheiden kevyt yhteisverotus (nk. perheverotus) sekä lapsivähennyksen palauttaminen verotukseen. Myös jatkuva elinkustannusten nousu täytyy pysäyttää. Nykyisin käytössä olevista suorista rahallisista tuista perusteltuina voidaan pitää suomalaisille kohdennettua lapsilisää sekä kotihoidontukea, mikä osaltaan edesauttaa vanhempien lastenkasvatustehtävää kotona.
Nuoret kaipaavat elämäänsä yhtenäisyyttä
Nuorten haastattelututkimukseen perustuvassa kirjassa ”Pelottaako? Nuoret ja turvallisuuden tulevaisuus” (2017) professorit Jarno Limnell ja Jari Rantapelkonen tuovat esiin, että nuoret kaipaavat elämäänsä erityisesti perinteisiä arvoja, kuten yhteiskunnan yhtenäisyyttä. Nuoret kokevat kansan sisäisen yhtenäisyyden olevan murenemassa.
On selvää, että liian voimakas yksilökeskeisyys sekä yhteiskunnan monikulttuuristuminen vaikuttavat olennaisesti Suomen kansan yhtenäisyyden heikkenemiseen. Mitä sirpaloituneempi yhteiskunta kulttuurisesti on, sitä enemmän kansalaiset jakaantuvat omiin kulttuurisiin lokeroihinsa ja kaivautuvat omiin poteroihinsa.
Kirjan haastattelututkimuksen mukaan maan itäosassa Venäjää pidetään uhkana, kun taas Länsi- ja Pohjois-Suomessa maahanmuuton koetaan vaikuttavan eniten henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
Monet nuoret kokevat suoraan arjessaan maahanmuuton negatiiviset vaikutukset, esimerkiksi kouluissa, sosiaalisessa mediassa ja nuorten kokoontumispaikoilla. Näitä ongelmia eivät näe löysää maahanmuuttopolitiikkaa ajavat poliittiset päättäjät, jotka asuvat kaukana niiltä alueilta, joissa maahanmuuton ongelmia ilmenee. Esimerkiksi viime aikoina paljon esillä ollut ulkomaalaisten harjoittama seksuaalinen ahdistelu kohdistuu vahvasti suomalaisiin nuoriin naisiin.
Nuoret eivät kaipaa elämäänsä lisää yksilökeskeisyyttä tai monikulttuurisuutta, vaan yhtenäisyyttä. Perheinstituution roolin vahvistaminen luo osaltaan vahvan perustan nuorten kaipaamalle yhtenäisyydelle. On nimittäin tärkeää tiedostaa, että kansallisen tason yhtenäisyyttä ei voi olla ilman paikallisen tason yhtenäisyyttä. Perheet taas muodostavat tärkeän pohjan paikallisen tason yhtenäisyydelle. Omissa paikallisissa yhteisöissään ihmiset harjoittavat ystävällisyyttä, avuliaisuutta, anteliaisuutta, vastavuoroisuutta ja yhteistyötä sekä pitävät yllä yhteenkuuluvuutta, yhteisöhenkeä ja sosiaalisia tunnesiteitä, jotka he sitten heijastavat kansalliselle tasolle.
Perheet mahdollistavat Suomen kansan jatkuvuuden
Kirjoitin vastikään Tilastokeskuksen julkistamista tuoreista syntyvyystilastoista, jotka osoittavat Suomen väestönkasvun olevan yksinomaan nettomaahanmuuton varassa. Syntyvyystilaston mukaan kokonaishedelmällisyysluku oli viime vuonna (2018) mittaushistorian alhaisin, 1,40. Kehitys on huolestuttava, sillä se väistämättä vaarantaa Suomen kansan jatkuvuuden ja olemassaolon.
Keskeisinä syinä suomalaisten syntyvyyden heikkoon tilaan näen perheinstituutiota vieroksuvan yksilökeskeisen ja hedonistisen arvoilmapiirin, perheiden taloudellisten kannusteiden puuttumisen sekä turvattomuuden lisääntymisen. Erityisen vahva merkitys syntyvyyteen on yhteiskunnan ja ihmisten omaksumilla arvoilla. Suomalaisten syntyvyyden tukemiseksi tarvitsemme perheinstituution roolin vahvistamista erityisesti arvoilmapiiriä muuttamalla sekä luomalla taloudellisia kannustimia perheiden perustamiselle.
Olen käsitellyt Eurooppaa ja Suomea koskevaa väestötilannetta aiemmin kirjoituksessani ”Euroopan väestökatastrofi”. Jos väestökatastrofia ei saada pysäytettyä, tulee se väistämättä johtamaan eurooppalaisen sivilisaation tuhoutumiseen.