Blogi
Homma ry:n tutkimus maahanmuuttoasenteista
Homma ry on teettänyt maaliskuun 2010 aikana mielipidetutkimuksen suomalaisten suhtautumisesta maahanmuuttokysymyksiin. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy Internet-paneelinsa avulla. Tutkimukseen osallistui 905 vastaajaa, haastattelut tehtiin 22.–24.3.2010....
Venäjän islamisaatiokehityksestä
Tämän aamuisen uutisoinnin johdattelemana päätin koota pienen katsauksen Venäjän nykyiseen väestökehitykseen: Muun muassa Aamulehti uutisoi pääkirjoituksessaan itänaapurimme Venäjän olevan tilastojen mukaan kehittymässä muslimienemmistöiseksi maaksi muutaman...
Asioista puhuttava ja ongelmiin puututtava
Ohessa sanomalehti Kalevassa tänään (27.3.2010) julkaistu mielipidekirjoituksemme: Asioista puhuttava ja ongelmiin puututtava Osallistuimme 18.3. Oulun Valvesalissa järjestettyyn keskustelutilaisuuteen, jonka teemana oli rasismi. Miriam Attias kirjoitti (Kaleva...
Valtuustoaloite: Maahanmuuton kustannukset Oulun kaupungille selvitettävä
Jätin tänään (15.3.2010) Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen: Maahanmuuton aiheuttamat kokonaiskustannukset Oulun kaupungille selvitettävä Ylen MOT-ohjelma (12.2.2010) paljasti, että Suomessa pimitetään veronmaksajilta tietoja...
”Maahanmuuttajat vievät valtuustopaikkamme!”
Hollannin paikallisvaaleissa (3.3.2010) erityisesti maahanmuuttajien ääniä kalastellut Työväenpuolue (PvdA) on ajautunut vaalien jälkeen koomisiin ristiriitoihin. Valtaosa maahanmuuttajista äänesti vaaleissa Työväenpuoluetta, ja he valitsivat...
Tiedote: Tuen Jussi Halla-ahoa eduskuntaan 2011
Perussuomalaisten sitoutumaton kaupunginvaltuutettu, filosofian tohtori ja viime kunnallisvaalien ääniharava Jussi Halla-aho on ilmoittanut olevansa Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaana vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä. Halla-aho...
Vapauspuolue menestyi Hollannin paikallisvaaleissa
Hyviä uutisia Hollannista. Länsimaiden islamisaatiota vastustava kansallisliberaali Vapauspuolue menestyi hyvin Hollannin kunnallisvaaleissa. Se osallistui kunnallisvaaleihin vain kahdessa kaupungissa, mutta menestyi niissä alustavien tulosten mukaan erinomaisesti....
Myytti suomalaisesta väkivaltakulttuurista
YLE TV2:n A2 Teema -ohjelmassa (2.3.2010) pohdittiin sitä, onko Suomi erityisen väkivaltainen maa vai ei. Tähän liittyen julkaisen hieman pohdintaa ja tutkittua tietoa aiheesta. Espoon järkyttävän ampumistapauksen jälkeen mediassa on esitetty ahkerasti väitteitä,...
Maahanmuuttoviraston tilastoanalyysit julkaistiin
Poimintoja maahanmuuttoviraston oleskelulupa-, turvapaikka- ja kansalaisuusasioita koskevista tilastoanalyyseista vuodelta 2009: Suomesta haki vuonna 2009 turvapaikkaa 5 988 ihmistä, mikä on noin puolet enemmän kuin vuonna 2008. Eniten hakijoita oli Irakista,...
Oulussakin epäillään pakkoavioliittoja
Pakkoavioliitolla tarkoitetaan avioliittoa, jonka osapuolet on pakotettu yhteen jonkin ulkopuolisen tahon toimesta. Tällainen taho on useimmiten naimisiin menevien puolisoiden vanhemmat tai heidän sukunsa. Pakkoavioliitossa pyritään löytämään hyvä aviomies tai...
Halal-teurastus ei kuulu Suomeen
Ohessa sanomalehti Kalevassa tänään (9.2.2010) julkaistu mielipidekirjoitukseni: Oikeaoppinen halal-teurastus on Suomessa lailla kielletty Kaleva uutisoi (7.2.2010) etnisten ruokakauppojen ”piristävän” Oulua. Uutisen mukaan maahanmuuttajia on nykyään Oulun seudulla...
Aseharrastus ja eduskuntavaalit 2011
Jussi Halla-ahon ja yhdeksän muun kunnallispoliitikon (mm. allekirjoittanut) kannanotto ammunnan, metsästyksen ja aseiden harrastajille: Arvoisa aseistettu kansalainen! Koska seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa enää hieman yli vuosi, on syytä muistuttaa eräistä...