Blogi

Vakavista rikoksista ankarammat rangaistukset

Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämästä tutkimuksesta selviää, että kansa toivoo kansanedustajaehdokkaiden ajavan ankarampien rangaistusten säätämistä rikoksista. Mielestäni ihmisen henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista tuleekin säätää nykyistä...

Isänmaata ei saa myydä venäläisille

Ohessa Oulu-lehdessä tänään (13.1.2011) julkaistu kolumnini: Isänmaata ei saa myydä venäläisille Muun muassa Kauppalehti uutisoi 11.1.2011 Venäjän tehneen päätöksen, jonka mukaan ulkomaalaiset eivät pysty enää ostamaan tietyiltä Venäjän alueilta kiinteistöjä....

Pakkoruotsista vaaliteema

Uutisten mukaan keskusta haluaa koota kaikki suurimmat puolueet yhteen neuvottelemaan siitä, että pakkoruotsista ei tehtäisi näkyvää vaaliteemaa kevään tulevissa eduskuntavaaleissa. "Toivon ja vetoan, että ei menetettäisi malttia ja yritettäisi ratsastaa...

Muslimiterrorismi vavisuttaa Eurooppaa

Muslimien harjoittama terrorismi on rantautunut ilmeisen pysyvästi Eurooppaan. Kuten presidenttimme jo aiemmin totesi, on vain ajan kysymys, milloin Suomessa räjähtää ensimmäisen kerran. Vääräuskoiset, tavalliset eurooppalaiset, ovat joutuneet muslimipommittajien...

Tukipakettien myöntäminen on järjetöntä

Eduskunta hyväksyi eilen (2.12.2010) Irlannin tukipaketin äänin 105-63. Poissa oli 31 edustajaa. Suomen tämänkertaisen lainatakauksen kokonaismäärä on noin 741 miljoonaa euroa. Tuen myöntämistä kannattivat kaikki hallituspuolueet poislukien yksi keskustan edustaja....

Ahvenanmaan erityisasema purettava

Ahvenanmaa on itsehallinnollinen maakunta Suomessa, joka toimii käytännössä itsenäisen valtion tavoin. Ahvenanmaalla on muun muassa oma hallintokoneistonsa ja oma lainsäädäntönsä. Maakunnan virallinen kieli on ruotsi, ja väestöstä 90 prosenttia on ruotsinkielisiä....

Monikulttuurisuus ei toimi

Suomessa valtaeliitti luo edelleen monikulttuurista yhteiskuntaa, vaikka kaikkialla muualla Länsi-Euroopassa toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan rakentaminen on epäonnistunut. Suomessa eliitti luulee sitkeästi onnistuvansa siinä, missä kaikki muut ovat tähän...

Kritiikkiä vihreille

Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen puhui vihreän valtuuskunnan kokouksessa Nokialla 2.10.2010. Puheessaan hän keskittyi ainoastaan kritisoimaan perussuomalaisia. Poimin tähän joitakin kohtia Tynkkysen puheesta ja kommentoin niitä lyhyesti: 1. "Puolue...

Onnea ruotsidemokraatit!

Ruotsin parlamenttivaaleissa tehtiin eilen ja viime yönä historiaa, kun kansallismielinen Ruotsidemokraatit-puolue (SD) nousi valtiopäiville lähes kuuden prosentin kannatuksellaan. Kyseisellä kannatuksella valtiopäiviltä näyttäisi irtoavan puolueelle 20 paikkaa....