Blogi
Hallituksen on vastattava hintojen nousuun
Ohessa sanomalehti Kalevassa 27.7.2022 julkaistu kansanedustajan kolumnini: Hallituksen on vastattava hintojen nousuun Elämme kriisien keskellä. Tämä on johtanut siihen, että ruuan, polttoaineiden ja sähkön hinnat nousevat, ja monen kansalaisen arjesta...
Perhe on yhteiskunnan perusta
Ohessa Rantalakeudessa, Iijokiseudussa, Koillissanomissa ja Pyhäjokiseudussa (22.6.2022) julkaistu kolumnini: Perhe on yhteiskunnan perusta Eurooppalaisen kantaväestön syntyvyys on pohjalukemissa, kun taas Eurooppaan maahanmuuttajina saapuneiden syntyvyys on...
EU:n sosiaalirahasto tekisi Suomesta toisten EU-maiden sosiaaliturvan maksajan
Samaan aikaan, kun moni suomalainen on pulassa elinkustannusten nousun seurauksena Suomea ollaan ajamassa mukaan EU:n uuteen "sosiaaliseen ilmastorahastoon", josta rahoitetaan muiden EU-maiden sosiaaliturvaa - suomalaisten kustannuksella! Sosiaalirahasto on puhdas...
EU pyrkii kahmimaan itselleen lisää valtaa perussopimuksia muuttamalla
TIEDOTE 16.6.2022 Kansanedustaja Immonen: EU pyrkii kahmimaan itselleen lisää valtaa perussopimuksia muuttamalla Euroopan parlamentti on esittänyt, että Eurooppa-neuvosto aloittaa Euroopan unionin perussopimusten muutosprosessin. Perussuomalaisten kansanedustaja ja...
Katujengirikollisuus on kitkettävä
Jätin tänään (8.6.2022) eduskunnassa hallituksen vastattavaksi seuraavan kirjallisen kysymyksen: Maahanmuuttajataustaisesta katujengirikollisuudesta Suomi näyttää seuraavan Ruotsin katastrofaalista kehitystä, jossa katu- ja jengiväkivalta lisääntyvät...
Lautamiesjärjestelmän toimivuus ja tarpeellisuus selvittävä
Jätin tänään (31.5.2022) eduskunnassa hallituksen vastattavaksi seuraavan kirjallisen kysymyksen: Lautamiesjärjestelmän toimivuuden ja tarpeellisuuden selvittämisestä Suomessa lautamiehiä on ollut tuomioistuimessa jo vuosisatoja edustamassa kansan oikeustajua....
Suomeen tarvitaan lisää ampumaratoja
Suomessa on ollut kauan huolestuttavana suuntauksena ampumaratojen jatkuva väheneminen. Tämä trendi ei saa enää jatkua. Laadukkaita ampumaratoja tulee lisätä erityisesti niille alueille, joilla radat ovat ajautuneet aivan liian kauas metsästäjistä ja muista...
Hallituksen on tehtävä päätös raja-aidan rakentamisesta itärajalle
Jätin tänään (10.5.2022) eduskunnassa yhdessä kansanedustaja Sanna Antikaisen (ps.) kanssa seuraavan toimenpidealoitteen: Toimenpidealoite raja-aidan rakentamisesta itärajalle Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut merkittävästi Euroopan turvallisuustilannetta....
Suomessa havaittu ylikuolleisuus selvitettävä perusteellisesti
Jätin tänään (6.5.2022) eduskunnassa hallituksen vastattavaksi seuraavan kirjallisen kysymyksen: Suomessa vuonna 2021 alkaneesta ylikuolleisuudesta Tämän vuoden huhtikuussa perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd) otti kantaa Twitterissä Suomessa kuolleiden...
Isänmaallisuutta kouluopetukseen – Kansallinen yhtenäisyys on elintärkeää
Jätin tänään (26.4.2022) eduskunnassa hallituksen vastattavaksi seuraavan kirjallisen kysymyksen: Kansallisen identiteetin ja kansallisen yhtenäisyyden vahvistamisesta koulutusjärjestelmässä Maailmanpoliittisen tilanteen ja Suomen turvallisuusympäristön muutos ovat...
Ruotsin mellakat johtuvat epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta
Uutiset ja netissä leviävät videot kertovat: Ruotsissa mellakoidaan. Viime torstaina alkaneissa mellakoissa on loukkaantunut tähän mennessä ainakin 26 poliisia ja 14 siviiliä. Lisäksi pariakymmentä poliisiautoa on vahingoitettu ja osa tuhottu täysin. Ruotsin...
Nato-jäsenyys palvelee Suomen kansallista etua
Keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä on herännyt henkiin muuttuneen turvallisuustilanteen seurauksena. Tässä tilanteessa on tärkeää pyrkiä huolella punnitsemaan Nato-jäsenyyden erilaisia vaikutuksia ja seurauksia maallemme. Tämä kirjoitus pyrkii osaltaan vastaamaan...