YLE TV2:n A2 Teema -ohjelmassa (2.3.2010) pohdittiin sitä, onko Suomi erityisen väkivaltainen maa vai ei. Tähän liittyen julkaisen hieman pohdintaa ja tutkittua tietoa aiheesta.
Espoon järkyttävän ampumistapauksen jälkeen mediassa on esitetty ahkerasti väitteitä, joiden mukaan Suomi olisi poikkeuksellisen väkivaltainen maa. Muun muassa Helsingin Sanomat (31.12.2009) otsikoi, että ”Suomessa kuollaan väkivaltaan muuta Eurooppaa useammin”. Artikkelissa tosin ei kerrottu, millä luvuilla mitaten Suomi kuuluisi ”väkivallan aiheuttamien kuolemien määrässä Euroopan kärkikaartiin”. Mediassa myös vihjailtiin, että suomalaiset olisivat tartuttaneet oman väkivaltakulttuurinsa Espoon ulkomaalaistaustaiseen ampujaan.
Sosiaalitutkimuksen menetelmien professori Pertti Töttö esitti Helsingin Sanomissa (12.1.2010), että tilastojen perusteella väitteet Suomessa vallitsevasta itäeurooppalaisen väkivallan perinteestä ovat vailla pohjaa. Henkirikosten osalta Venäjä, Moldova, Ukraina, Valko-Venäjä sekä Baltian maat ovat kaikista väkivaltaisimpia. Esimerkiksi Venäjällä surmattiin vuosina 2003-2007 sataatuhatta henkeä kohti keskimäärin 12 naista ja 43 miestä, kun taas vastaavasti Euroopan väkivallattomimmassa maassa Saksassa surmattiin 0,6 naista ja 0,7 miestä. Baltian maiden kohdalla väkivaltaisuutta voidaan kuvata mediaanilla (eli suuruusjärjestyksessä keskimmäisen maan arvoilla), jolloin luvut ovat 5 naista ja 15 miestä. Lopuissa 29 Euroopan maassa surmataan vuosittain sataatuhatta henkeä kohti keskimäärin yksi nainen ja kaksi miestä. Naisten osalta Suomi on lähellä keskiarvoa (1,2/100 000), miesten osalta keskiarvon yli (3,2/100 000).
Jos itänä pidetään maita, joiden pääkaupunki sijaitsee Helsingin lailla 24. pituuspiirin itäpuolella, siihen kuuluu Suomen lisäksi kahdeksan maata. Näistä maista Suomen surmaluvut ovat kaikkein pienimmät. Jos Länsi-Euroopaksi lasketaan entisen itäblokin ulkopuolinen Eurooppa, Suomi on miessurmien osalta Länsi-Euroopan kärjessä. Naissurmien osalta Belgia ja Luxemburg vievät voiton.
Suomi ei siis ole poikkeuksellisen väkivaltainen maa, eivätkä suomalaiset tartuttaneet väkivaltaisuutta esimerkiksi Espoon ampujaan. Espoon tapahtumat olisi voitu estää noudattamalla ulkomaalaislainsäädäntöä nykyistä tiukemmin. Ampuja olisi pitänyt karkottaa Suomesta silloin, kun hän ensimmäisen kerran syyllistyi rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta. Näin ei kuitenkaan tehty. Median tietojen mukaan Espoon ampuja oli koko Suomessa olonsa ajan syyllistynyt jatkuvasti väkivalta- ja ampuma-aserikoksiin. Lisäksi hänet oli tuomittu lähestymiskieltoon naisystäväänsä kohtaan. Ampuja oli hakenut Suomen kansalaisuutta, mutta sitä ei ollut myönnetty hänelle. Miksi ulkomaalainen, joka ei voinut saada Suomen kansalaisuutta rikollisen taustansa vuoksi, sai silti jäädä maahan tekemään lisää rikoksia? Tätä voidaan kysyä niiltä, jotka ovat vastuussa Suomessa harjoitetusta maahanmuuttopolitiikasta ja ulkomaalaisten rikoksentekijöiden karkotuskäytännöstä.