Suomessa on käyty viime aikoina paljon keskustelua metsäpolitiikasta: paljonko metsää voidaan hakata sekä paljonko hakkuilla ja puunkorjuulla on vaikutusta metsien hiilinieluun ja metsien hiilivarastoon. Tulokset ovat olleet erilaisia laskentatavoista ja laskijoista riippuen.
Maankäyttösektorin nettonielulla tarkoitetaan metsien hiilinielua, josta vähennetään maankäyttösektorin hiilipäästöt. Yleisesti tiedossa oleva tosiasia on, että metsien hiilinielu sitoo jo nyt suuren osan fossiilisista hiilidioksidipäästöistä. Arvioiden mukaan Euroopan unionissa metsien hiilinielu vastaa noin kymmenesosaa alueen fossiilisista hiilidioksidipäästöistä.
Suomi on Euroopan metsäisin maa. Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen pinta-alasta metsätalousmaata on 78 prosenttia. Metsämaata on arvioiden mukaan 20,1-22,1 miljoonaa hehtaaria eli neljä hehtaaria jokaista suomalaista kohti. Euroopan keskiarvo on 1,3 hehtaaria.[1]
Suomessa metsien hakkuut ovat tällä hetkellä varsin kestävällä tasolla. On myös syytä muistaa, että Suomessa metsien puuvaranto ja hiilivarasto ovat kasvaneet vuosikymmenten ajan. Oikein tehtyinä hakkuut ylläpitävät tai jopa kiihdyttävät metsien kasvua. Harvennushakkuissa metsästä otetaan pois kuolleet ja huonokasvuiset puut, jotta jäljelle jäävät puut voisivat jatkaa kasvuaan paremmissa oloissa. Pitkällä tähtäimellä metsien hiilinielua voidaan pyrkiä Suomessakin vahvistamaan, mutta vastuullisesti ja siten, ettemme vaaranna metsäteollisuutemme kilpailukykyä.
Muualla maailmassa tilanne on päinvastainen kuin Suomessa. Metsien puuvaroja onkin syytä pyrkiä kasvattamaan erityisesti globaalisti. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportin tehokkaimmassa skenaariossa maapallon metsäpinta-alaa esitetään lisättäväksi 10 prosentilla, mikä tarkoittaisi käytännössä Euroopan kokoista uutta metsäalaa. Suomella on syytä pyrkiä vastuullisena metsävaltiona vaikuttamaan metsäpolitiikkaan globaalilla tasolla. Jokaisen maan on tärkeää kantaa vastuuta alueensa metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä, sillä se hyödyttää lopulta koko maapalloa.
Suomalaisten suhteesta metsiin
Suomalaiset ovat suhtautuneet eri aikakausina metsään ja luonnonmaisemiin eri tavoin. Olemme kokeneet maassamme ajan, jolloin suomalaiset hakkasivat kaikki puut pois pihamailtaan, kun taas kansallisromantiikan aikakaudella rakennukset haluttiin viedä keskelle koskemattomia luonnonmetsiä. Suomalaiset ovat perinteisesti suhtautuneet varsin luonnonläheisesti metsämaisemiin sekä painottaneet metsien kestävää hyödyntämisestä tuotannollisiin tarkoituksiin, vaikka ylikulutukseltakaan ei ole valitettavasti historian saatossa vältytty.
Kirjailija Timo Hännikäinen on kirjoittanut suomalaisten metsäsuhteesta muun muassa seuraavaa:
”Metsä oli varsinaisesti pyhä paikka vain pakanallisille esi-isillemme. He uskoivat joidenkin metsän puiden olevan erityisen pyhiä ja veivät niiden alle uhrilahjoja vuotuisjuhlien yhteydessä. Heille metsä ei ollut pelkkä taloudellisen hyödyn lähde tai virkistäytymispaikka, vaan elämän ja kuoleman kysymys. Metsää paitsi kunnioitettiin, myös pelättiin, niin kuin pyhää asiaa aina. Suojautuminen hallalta ja ”metsänpeitolta” kuuluu olennaisesti muinaissuomalaiseen loitsuperinteeseen. Koska metsä oli kiinteä osa elinympäristöä, monet pakanallisen ajan asenteet metsää kohtaan säilyivät pitkään kristinuskon tulon jälkeenkin, vaikka metsällä ei ollutkaan kristinopissa asemaa pyhänä paikkana. Korpi pysyi tärkeänä suomalaiselle, koska sieltä sai täydennystä ravintoon, sinne saattoi paeta esivaltaa tai miehittäjää ja sodissa se toimi puolustajan liittolaisena.”[2]
Kansallisromantiikan aikakausi maalaustaiteessa, runoudessa ja kaunokirjallisuudessa on jättänyt merkittävät jäljet suomalaisten metsä- ja luonnonmaisemakäsitykseen. Koskemattoman luonnonmaiseman arvo suomalaisuuden vertauskuvana ja itseisarvona yleisesti on ollut merkittävä. Levottomassa maailmassa koskemattoman luonnon on nähty edustavan rauhaa, sopusointua ja muuttumattomuutta.
Metsän pyhyyden ja esteettisen luontokäsityksen vastapainona suomalaisuuteen on juurtunut kuva myös kilvoittelusta ihmisen ja luonnon välillä. Suomalaiset ovat hyödyntäneet metsää enenevässä määrin jo ainakin 1600-luvulta lähtien: kaatanut, kaskennut ja jalostanut luontoa viljelystarkoituksiin, mikä valitettavasti pahimmillaan uhkasi aiheuttaa Suomessa metsäkuoleman. Siltä onneksi vältyttiin. Agraarisen elämäntavan myötä syntyi käsitys talonpoikaisesta suomalaisuudesta.
Metsien hyödyntäminen tuotannollisessa tarkoituksessa
Filosofi Tere Vadén on kuvannut ihmisen riippuvuutta luonnosta metaforan kautta, jonka sanoma on, että metsä pärjää omillaan, mutta talo on riippuvainen metsästä suoraan ja välillisesti pihan kautta. Talo ei tule toimeen ilman pihaa ja metsää, joista sen on saatava kaikki resurssinsa.
Metsäteollisuudella on Suomessa pitkät perinteet. Itsenäistymisen jälkeen maassamme muodostui metsäsuhde, joka perustui taloudellis-tieteelliselle ajattelulle. Metsää tuli hoitaa järkiperäisesti ja pyrkiä luonnon tuotantokyvyn nostamiseen, mikä lisäsi kansantaloudellista hyötyä. Vahvasta metsäteollisuudesta huolimatta suomalaiset ovat osanneet suhtautua luontoon pikemminkin ylisukupolvisena yhteisomaisuutena kuin pelkkänä kulutus- ja kauppatavarana. Ympäristöä ja luontoa kunnioittavasta ja kestävää kehitystä vaalivasta perinteestä on syytä pitää kiinni Suomessa myös tulevaisuudessa.
Metsäteollisuus on maamme kansantalouden peruspilareita. Sen vuotuinen liikevaihto on noin 20 miljardia euroa, ja sen osuus nettoviennistä on 27 prosenttia.[3] Metsäteollisuus on Suomen talouden selkäranka, ja tämä asia on syytä tiedostaa myös tulevaisuuden politiikkatoimia tehtäessä. Esimerkiksi puurakentaminen luo Suomelle ennenäkemättömiä uusia mahdollisuuksia.[4]
Suomalaiset saavat osaltaan olla ylpeä siitä, että maassamme puuta pyritään käyttämään nyt ja jatkossa yhä enemmän lähinnä ympäristön pelastamiseen eikä tuhoamiseen. Puulla korvataan uusiutumattomia raaka-aineita: rakentamisessa tullaan suosimaan enemmän puuta, joka sitoo hiiltä. Puulla korvataan myös fossiilisia polttoaineita, muovia ja tekstiilien keinokuituja.
Yleisellä tasolla Suomen metsäpolitiikassa on tähdättävä tilanteeseen, jossa metsien pyhyys itsessään, maisemaestetiikka, vastuullinen metsänhoito ja metsätalouden harjoittaminen tuotannollisessa tarkoituksessa ovat tasapainossa. Parhaimmillaan metsät voivat palvella samaan aikaan tuotantopaikkana ihmistä sekä toimia kestävänä elinympäristönä ihmisille sekä eri kasvi- ja eläinlajeille.
Tulevaisuuden globaalit näkymät ovat tällä hetkellä valitettavasti vähemmän toivoa herättäviä. Ympäri maailman levinnyt kertakäyttökulutuskulttuuri ylikuormittaa ympäristöä ja on vaarassa lopulta tuhota elämää ylläpitävän biodiversiteetin ja ekologisen järjestelmän maapallolla. Näillä näkymin ihmiset joutuvat tulevaisuudessa taistelemaan enenevässä määrin perustarpeet tyydyttävistä luonnonvaroista, mikä johtaa maailmalla lisääntyviin sosiaalisiin konflikteihin, väkivaltaan ja sotiin.
Maailmassa on vallinnut kautta historian niin sanottu luonnon hierarkia, jossa erilaiset lajit on nähty biodiversiteetin kannalta arvokkaampina kuin toiset. Kestävämpään kuluttamiseen ja biodiversiteetin suojelemiseen on jatkossa välttämätöntä kiinnittää enemmän huomiota, mikäli haluamme pysäyttää ekologisen katastrofin sekä käynnissä olevan massasukupuuttoaallon, joka uhkaa ajaa myös ihmiskunnan tuhoon. Nämä ovat haasteita, joihin maailman kansojen tulee löytää yhdessä ratkaisut globaalilla tasolla.
Metsittämistä tuettava erityisesti globaalisti
Metsissä piilee suuri potentiaali. Metsien hiilinieluja voidaan lisätä metsittämällä puuttomia alueita sekä kasvattamalla nykymetsien hiilivarastoja oikein toteutettujen hakkuiden ja metsien hoidon avulla. On tärkeää panostaa sellaisten alueiden metsittämiseen, missä on ollut aiemmin metsää. Lisäksi on tärkeää tähdätä olemassa olevien metsien puuvarantojen kartuttamiseen metsien tihentämisen ja puuston järeytymisen keinoin.
Suomen Metsäyhdistys on arvioinut, että metsillä voitaisiin hoitaa noin neljäsosa maailmassa tarvittavista ilmakehän kasvihuonekaasujen vähennyksestä. Keino on lähes ilmainen: kun metsät on kerran saatu perustettua, metsien sisältämä hiilivarasto voidaan kustantaa metsistä saatavaa puuta myymällä. Puun kysynnän takaa se, että maailma on kohtaamassa ennen näkemättömän biomassapulan, muun muassa kasvavan biopolttoainekysynnän vuoksi.[5]
Yhdysvaltalaiset Princetonin yliopiston professorit Steve Pacala ja Robert Socolow esittivät vuonna 2004, että luonnon hiilinieluista tärkeitä ovat metsät ja maatalouden humus. Kumpikin vaatisivat aktiivista hoitoa. Metsien osalta tutkijat pitivät tärkeinä trooppisen metsäkadon puolittamista sekä aktiivista metsitystä tropiikissa tai lauhkeilla vyöhykkeillä.[6] Todellisuudessa metsien ja biomassan kasvattamisen mahdollisuudet olisivat nykyisin paljon suuremmat kuin tutkijoiden arvioissa tuolloin esitettiin.
Suomessa metsittämiskysymyksen on nostanut näyttävästi esiin puurakentamisen emeritusprofessori Eero Paloheimo, joka ehdotti Suomen Uutisten haastattelussa ilmastonmuutoksen hillitsemistä Afrikan hiekka-aavikoita metsittämällä. Paloheimon mukaan tähän suureen operaatioon tulisi valjastaa maailman suurimmat armeijat. Paloheimo ja professori U.B. Lindström ehdottavat toimenpiteitä hankkeisiin, joihin tarvitaan suuria henkilö- ja kalustoresursseja. Niitä ovat esimerkiksi laajat peltometsäviljelyn käynnistämiset sekä puuston, kasvien ja eläimistön migraation tuki. Hankkeet auttaisivat pahimman katastrofin torjuntaa. Tämä edistäisi myös paikallista ekologista ja sosiaalista vakautta ja työllisyyttä, jos seudun asukkaat osallistuisivat toimintaan. Konkreettisena esimerkkinä he mainitsevat Saharan metsittämisen.[7]
Suomessa julkisen vallan on puolestaan perusteltua tukea metsien perustamista ja metsähoitotoimia, kun metsänomistajan toimenpiteistä saama hyöty on metsän pitkän kiertoajan takia liian kaukana. Metsänomistajille täytyisi antaa tukea hiilensidontaan, jotta he kasvattaisivat puut järeämmiksi ja vanhemmiksi ja siten kasvattaisivat myös metsien hiilinielua. Oikeilla puulajivalinoilla ja metsänhoidon menetelmillä voidaan suosia tiheiden ja järeitä puita sisältävien metsien kasvattamista, joista lopuksi saadaan suuria tukkipuita. Tällöin hiilinielu- ja varasto ovat suuri, ja metsäteollisuus saa metsistä nykyistä enemmän arvokasta raaka-ainetta biotuoteteollisuuden tarpeisiin.
Suomalainen teollisuus ei vie nykyisin maailmalle pelkkiä tuotteita, vaan myös osaamistaan. Suomalaisten tulee jatkossa viedä entistä aktiivisemmin ulkomaille myös metsäteollista osaamista.
Terve luontosuhde ja kulutustottumusten muuttaminen
Yleinen suuntaus maailmalla on ollut se, että ihmisten side luontoon heikkenee. Syitä tähän ovat muun muassa kaupungistuminen, teknologinen kehitys ja elämän keskittyminen yhä enemmän sosiaalisen median maailmaan. Metsien nähdään edustavan vain taustamiljöötä, matkailukohdetta tai jotain abstraktia suuretta, jonka todellista merkitystä henkisenä voimanlähteenä tai talouselämän moottorina ei ymmärretä.
Luonnosta ja metsistä huolehtimisen pitäisi olla jokaisen ihmisen asia, ei ainoastaan kyseiseen tehtävään koulutetun ammattikunnan hoidettava velvoite. Ihmisen suhde luontoon on saatava palautettua, esimerkiksi koulutusjärjestelmässä ja muualla yhteiskunnassa tapahtuvan sivistys- ja valistustyön kautta. Uskon, että terveen luontosuhteen muodostumisen kautta olisi mahdollista vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja sitä kautta myös epäterveisiin kulutustottumuksiin.
Erityisen haasteen muodostaa se, että talousjärjestelmämme ja hyvinvointimme perustuu vahvasti talouskasvulle, joka sai alkunsa 1700-luvun puolivälissä käynnistyneestä teollisesta vallankumouksesta. Talouskasvua on saatu pääasiassa lisäämällä luonnonvarojen ja energian kulutusta. Kysymys kuuluukin, voidaanko talouskasvua lisätä jatkossa ilman kiihtyvää ympäristön ja energian kulutuksen kasvua.
Tällä hetkellä merkittävä osa Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa ostetuista tavaroista tuotetaan muualla. Kansainvälisesti yli 80 prosenttia kaikesta energiankulutuksesta perustuu edelleen fossiilisiin polttoaineisiin. Suomen talouskasvu on siis yhä riippuvainen CO2-päästöjen kasvusta, vaikka nämä päästöt eivät tapahdukaan Suomessa.[8]
Suomessa ja muualla maailmassa on panostettava entistä aktiivisemmin puhtaampiin energiaratkaisuihin. Biotalous, ydinvoima ja muut monipuoliset puhtaat energiaratkaisut sekä resurssitehokkuus ja kiertotalous ovat ratkaisevassa asemassa maailmalla. Tarvitaan myös siirtymistä kotimaiseen ja paikalliseen lähituotantoon. Siirtymällä globalisaatiosta lokalisaatioon ja lähellä tuotettujen tuotteiden suosimiseen tiedostamme paremmin sen, mitä kulutamme ja miten kulutustottumuksemme vaikuttavat lähiympäristöömme. Näin myös vältämme saastuttavat tavarankuljetukset kaukomailta Suomeen. Kaiken tämän lisäksi kyseiset toimet vieläpä tukevat paikallista taloutta, tuotantoa ja työllisyyttä.
[1][3] Luonnonvarakeskus: http://www.metla.fi/suomen-metsat/
[2] Hännikäinen, Timo. ”Suomi ja metsän pyhyys”. Verkkolehti Sarastus. 2013.
[4] Immonen: Suomessa tarvitaan lisäpanostuksia puurakentamiseen. Suomen Uutiset. 2018
[5] Kauppi, Pekka & Mäntyranta, Hannes. Hakata vai säästää – metsät ja ilmastonmuutos. Libris Oy. 2014.
[6] Pacala, Steve & Socolow, Robert. ”Technology Already Exists To Stabilize Global Warming”. Science. 2004.
[7] Professori Eero Paloheimo yhdistäisi maailman armeijat metsittämään Saharan. Suomen Uutiset. 2018.
[8] Suokko, Aki & Partanen, Rauli. Energian aika – avain talouskasvuun, hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen. WSOY. 2018.