TIEDOTE 17.10.2018 (julkaisuvapaa heti)
Perussuomalaisten kansanedustajat Ronkainen ja Immonen (ps): ”Louhimiehen ajojahti mennyt liian pitkälle!” – vaativat Ylen toimittajalle potkuja
Perussuomalaiset kansanedustajat ja Yleisradion hallintoneuvoston jäsenet Jari Ronkainen ja Olli Immonen ovat ottaneet kantaa ohjaaja Aku Louhimiehen ympärillä velloneeseen kohuun.
Louhimies laitettiin syrjään Britannian yleisradioyhtiö BBC:n draamatuotannosta sen jälkeen, kun Ylen opintovapaalla oleva toimittaja Sara Rigatelli oli ottanut yhteyttä tuotantoyhtiöön ja kertonut Louhimiehen kyseenalaista julkisuutta saaneista työskentelytavoista.
– Ajojahti on mennyt liian pitkälle. Vaikka toimittaja olisi kuinka virkavapaalla, on hän edelleen Ylen toimittaja. Se, että vapaa-ajallaan mustamaalaa aiemmin uutisoimaansa henkilöä on irtisanomisperuste! Ylen operatiivisen johdon tulisi tajuta tämä ja potkaista toimittaja pihalle! Ronkainen sanoo.
– On erittäin ongelmallista, että tuomioita jaetaan ihmisille julkisuudessa ja sen ulkopuolella ilman oikeudenkäyntejä. Louhimies on jo pyytänyt julkisesti anteeksi, mutta silti hänen vainoamisensa jatkuu, kertoo Immonen.
Julkkiksia leimataan pelkillä syytöksillä
Seksuaalista häirintää vastaan aloitettu #metoo-kampanja on tuoreen The Economist -lehden tutkimuksen mukaan kääntänyt yleisön sympatiat Yhdysvalloissa jo uhreja vastaan. Suomessa julkisuutta on saanut Louhimiehen tapauksen ohella Tomi Metsäkedon oikeudenkäynti, jossa sosiaalisessa mediassa Metsäketoa ahdistelusta aiheettomasti syyttäneet neljä naista tuomittiin käräjäoikeudessa sakkoihin kunnianloukkauksesta.
Metsäketo menetti kohun takia paikkansa Tähdet, tähdet -ohjelmassa ja roolinsa Mamma Mia! -musikaalissa.
– Suomessa ollaan siirtymässä yhdysvaltalaiselle tielle siinä, että jo pelkillä syytöksillä seksuaalisesta häirinnästä leimataan julkkiksia koko heidän elämänsä ajaksi. Seksuaalinen häirintä on aina vakava asia, mutta tuomioita siitä ei tule jakaa julkisuudessa mielivaltaisesti ja pahimmassa tapauksessa täysin perusteettomasti, sanoo Immonen.
– #metoo-kampanja on nopeasti kääntymässä itseään vastaan. Ei kai tarkoitus ole, että nämä henkilöt menettävät työnsä ja Louhimiehen tapauksessa melkeinpä tarttuu pistooliin? Ronkainen ihmettelee.