Jätin tänään (10.11.2021) eduskunnassa hallituksen vastattavaksi seuraavan kirjallisen kysymyksen:
Varhaiskasvatuksen ja koulutuksen alueellisesta ja etnisestä eriytymisestä
Suomalainen varhaiskasvatus- ja koulutusjärjestelmä on kansainvälisten vertailujen perusteella ollut laadultaan vakaimpia ja tuloksiltaan tasa-arvoisimpia. Peruskoulujen opetuksen lähtökohtana on opetussuunnitelma. Opettajien osaaminen on arvostettua, ja osaamiserot ovat olleet kansainvälisesti mitattuina maltillisia.
Kuitenkin viime vuosien tutkimuksissa, kuten tuoreessa ”Koulutuksellinen tasa-arvo, alueellinen ja sosiaalinen eriytyminen ja myönteisen erityiskohtelun mahdollisuudet” (Bernelius, Venla & Huilla, Heidi. Valtioneuvosto 2021) on käynyt ilmi, että peruskoululaisten oppimistulokset ovat kääntyneet laskuun. Ero osaamistasoltaan parhaiden ja heikoimpien oppilaiden välillä on kasvanut. Varhaiskasvatuksessa taas päiväkotien välinen segregaatio eli erilaisista sosiaalisista ja etnisistä taustoista tulevien lasten epätasainen jakautuminen kouluihin on herättänyt laajaa huolta.
Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että eriytyvän osaamisen taustalla vaikuttavat sosiaaliset ja alueelliset kehityskulut. Ne haastavat tällä hetkellä koko varhaiskasvatus- ja koulutusjärjestelmän. On erittäin huolestuttavaa, jos jotkin alueet ja koulut alkavat näyttäytyä koulutuksellisen huono-osaisuuden paikkoina. On jo havaittavissa, että samalla kun huono- ja hyväosaisuuden eri elementit kasautuvat aiempaa selvemmin tiettyihin naapurustoihin, myös muut elämän osa-alueet eriytyvät.
Suomen heikoimpia oppimistuloksia saavat koulut sijaitsevat ennen muuta suurilla kaupunkiseu-duilla. Väestön painottuessa yhä vahvemmin kaupunkeihin ilmiön kansallinen merkittävyys korostuu. Jo ensimmäisissä kansallisissa oppimistulosten arvioinneissa 1990-luvun lopulla oppimistuloksiltaan kaikkein heikoimmin ja parhaiten menestyneet koulut löytyivät pääkaupunkiseu-dulta. Uudemmat tarkastelut osoittavat, että tilanne on edelleen sama, ja kaupunkikoulujen välinen oppilaspohjan segregaatio ja oppimistulosten erot ovat yhä kasvaneet. Alakoulujen lukutaidon ja matematiikan oppimistulosten osalta peruskoulujen välinen vaihtelu on selvästi voimakkainta pääkaupunkiseudulla, ja koulujen väliset erot korostuvat nimenomaan kaupunkiseuduilla. Koulujen välinen hajonta on lukutaidossa suurimmillaan ”suurkaupungin lähiöksi” luokitelluilla alueilla. Koko maan katsannossa myös tuloksiltaan heikoimmat koulut paikantuvat korostetusti kaupunkien lähiöalueille. Yläkouluissa koulujen välinen oppimistulosten vaihtelu luonnontieteiden osaamisessa on selvästi voimakkainta pääkaupunkiseudulla, ja koulujen väliset erot korostuvat suurissa kaupungeissa ja niiden lähiöalueilla.
Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomen peruskouluikäisistä lapsista ja nuorista jo yli 35 % asuu yli 100 000 asukkaan kaupungeissa eli niin suurilla kaupunkialueilla, että alueellisen sosioekonomisen ja etnisen eriytymisen riskien voidaan monella mittarilla katsoa korostuvan. Suomen vieraskielinen väestö asuu painottuneesti kaupunkiseuduilla: yksin Helsingin, Espoon ja Vantaan alueella asuu puolet Suomen vieraskielisistä kouluikäisistä. Kaupunkikoulujen eriytymisen taustalla ovat ennen muuta koulujen oppilasalueiden kasvavat sosioekonomiset ja etniset erot.
Suomalaiskaupunkien sisäinen segregaatio on kasvanut merkittävästi 1990-luvun alkupuolelta. Kehityksen taustalla on muun muassa isojen kaupunkiseutujen nopea väestönkasvu, työmarkkinoiden muutokset ja väestörakenteen monietnistyminen. Kaupunkien sisäisessä segregaatiossa naapurustojen sosiaalinen ja etninen eriytyminen on usein lasten kohdalla selvästi aikuisväestön eriytymistä voimakkaampaa. Pienituloisissa ja suurituloisissa perheissä asuvat lapset ovat vahvemmin toisistaan eriytyneitä kuin eri tuloluokkiin kuuluvat kaupunkilaiset keskimäärin. Tämä heijastuu myös koulusegregaatioon.
Maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten osuudet alaikäisestä väestöstä nousevat tyypillisesti korkeammiksi kuin maahanmuuttajataustaisten osuus alueen koko väestöstä. Ilmiötä on osin selitetty maahanmuuttajataustaisten perheiden suuremmalla lapsiluvulla, mutta selitys ei liity yksin lapsilukuun, vaan se liittyy myös valtaväestöön kuuluvien lapsiperheiden valikoivaan muuttoliikkeeseen. Ilmiö näkyy myös varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Koulujen on jo pitkään havaittu olevan etnisesti eriytyneempiä kuin asuinalueiden, kun huomioon otetaan maahanmuuttajataustaisten lasten osuus. Koulujen kaupunkisegregaatiossa korostuvat eri osatekijät, kuten työttömyys ja maahanmuuttajataustaisuus, jotka kasautuvat entistä voimakkaammin samoille alueille
Äidinkieli, jota usein käytetään maahanmuuttajataustaisen väestön indikaattorina, erottelee alueita myös voimakkaasti. Vieraskielisen lapsiväestön osuuden kasvu ja alueellinen keskittyminen on ollut suurimmilla kaupunkiseuduilla nopeaa. Suomen kaupunkiseuduilla näkyy dynamiikka, jossa vieraskielisen väestön osuus korostuu niillä alueilla, joiden sosioekonominen status on matala. Vieraskielisen väestön alueellisen eriytymisen voimakas yhteys sosioekonomiseen eriytymiseen merkitsee koulujen ja päiväkotien kannalta suuria haasteita, koska sosioekonomiseen seg-regaatioon ja kielelliseen segregaatioon liittyvä tuen tarve kasautuu samoille alueille. Esimerkiksi Vantaan asuinalueilla vieraskielisten päiväkoti-ikäisten lasten osuudet nousevat korkeimmillaan jo lähes 65 prosenttiin. Osuudet ovat näillä alueilla yli viisinkertaistuneet 20 vuoden aikana.
Vuonna 2018 tehty vertailu Helsingin, Turun ja Tampereen välillä osoitti, että Turku on esimerkiksi tulotason ja vieraskielisen väestön osalta osin jopa jyrkemmin eriytynyt kuin Helsinki. Erot kaupunkien välillä osoittavat osaltaan paikallisten kehityskulkujen sekä asuntokannan rakennetta ja aluekehitystä ohjaavan kaupunkisuunnittelun seuraukset.
Pääkaupunkiseudun oppilasaluetarkastelu osoittaa, että koulujen alueelliset lähtökohdat eriytyvät jyrkästi. Huono-osaisimmat oppilasalueet keskittyvät etenkin seudun itäisiin ja koillisiin osiin, kun taas etenkin Espoon itäiset osat ja Helsingin keskustan alue sekä jotkin pientaloalueet erottuvat erittäin hyväosaisina. Matalimmat tulot, heikoin koulutustaso, alin työllisyys ja korkea vieraskielisten osuus kasautuvat voimakkaasti samoille alueille, kun taas korkeat tulot, korkea koulutustaso ja korkea työllisyys leimaavat koulujen oppilasalueita toisessa ääripäässä.
Väestön piirteet kumuloituvat alueellistuneeksi huono- ja hyväosaisuudeksi, joka vaikuttaa edelleen sekä lasten ja nuorten arjen kasvuympäristöihin että koulujen toimintaedellytyksiin eri alueilla. Yläkoulujen oppilasalueiden välinen eriytyminen näyttäytyy hieman loivempana kuin alakoulujen, koska alueyksiköt ovat hieman suurempia. Ero ei kuitenkaan ole ala- ja yläkoulujen tapauksessa kovin suuri. Kaupunkialueiden sosioekonomiselle ja etniselle eriytymiselle on tyypillistä, että laajemman segregaatiokehityksen ohella erot usein korostuvat eniten pienimmillä aluetasoilla. Erityisen voimakkaasti oppilasalueiden välillä ovat kasvaneet erot vieraskielisen (muun kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielisen) väestön osuudessa. Esimerkiksi Espoossa vieraskielisen väestön osuus oli kaikilla alueilla vielä vuonna 1998 alle 5 prosenttia, kun vuonna 2018 osuus kohosi useilla alueilla yli 30 prosenttiin, korkeimmillaan jopa yli 50 prosenttiin. Ilmiö kuvaa vieraskielisen väestön osuuden seudullista kasvua ja samanaikaista alueellisen segregaation lisääntymistä: kasvu on kohdentunut alueellisesti valikoivan muuttoliikkeen vuoksi epätasaisesti oppilasalueiden välillä.
Koulujen väliset lähtökohdat koulujen arjessa ja niiden lähtökohdissa tuottaa hyviä oppimistuloksia ovat eriytyneet merkittävästi 2000-luvun kuluessa. Maahanmuuton seurauksena segregaatio on jatkanut kasvuaan, ja erityisesti vieraskielisen väestön osuuksissa näkyy jatkuvasti lisääntyvää eriytymistä alueiden välillä.
Suomessa on jo päiväkoteja, joissa on kokonaisia lapsiryhmiä ilman yhtäkään suomenkielistä lasta, ja toimintaympäristöt ovat lasten tarvitseman tuen osalta korostuneesti eriytyneitä. Koulujen arjessa segregaation vaikutukset näkyvät esimerkiksi etniseen eriytymiseen liittyvien kielihaasteiden kasautumisena samoihin kouluihin.
Koulujen ja asuinalueiden eriytymisilmiötä vältellään usein yhteiskunnallisessa keskustelussa, koska ongelmaan liitetään huolia oppilaiden stigmatisaatiosta sekä vaikutuksista koulujen maineeseen. Samalla kansainväliset esimerkit osoittavat julkisen keskustelun tärkeyden: mikäli keskustelu koulujen haasteista puuttuu tai sitä käydään liian yleisellä tasolla, oppilaiden taustoihin ja kouluihin liittyvät riskit ja tarpeet jäävät tunnistamatta. Tällöin ongelmien juurisyihin ei kyetä puuttumaan eikä haasteisiin vastaamaan.
Segregaatioon liittyvän ongelmakentän konkretisoimiseksi Berneliuksen ja Huillan valtioneuvostolle tekemässä selvityksessä päädyttiin poikkeuksellisesti kuvaamaan koulun arjen haasteita tapausesimerkkien kautta. Varissuolla sijaitsevan koulun johtajan mukaan alakoulussa lähes 90 prosenttia oppilaista puhuu äidinkielenään muuta kuin kotimaisia kieliä. Vuosittain noin 5 prosenttia oppilaista saa valmistavaa opetusta ja siirtyy tavallisille luokille hiljakkoin maahan muuttaneina. Koulussa on luokkia, joissa on vain pari suomea äidinkielenään puhuvaa oppilasta. Kielen oppiminen tällaisessa ympäristössä on haastavaa, eikä vertaisoppimista juurikaan tapahdu. Vertaisoppimista ei tapahdu myöskään päiväkodeissa. Valtaosa vieraskielisistä oppilaista on syntynyt Suomessa. Heistä melkein kaikki ovat olleet päiväkodissa suomenkielisen varhaiskasvatuksen piirissä. Arvion mukaan suurella osalla näistä oppilaista suomen kielen taso vastaa korkeintaan 2,5-vuotiaan äidinkielisen lapsen kielitaitoa. Samat oppilaat kuitenkin saattavat kokea osaavansa kieltä hyvin, koska he pärjäävät suullisissa arkipäivän kielenkäyttötilanteissa puolikielisessä ympäristössään.
Maahanmuuttajien integroitumisen epäonnistumisen seurauksena oppilaiden vanhempien joukossa on maassa toistakymmentä vuotta olleita henkilöitä, jotka eivät edelleenkään pärjää yksinkertaisessa opettajien ja vanhempien välisessä keskustelussa, vanhempainvartissa, ilman tulkkia. On myös tapauksia, joissa oppilaan vanhempi on suorittanut suomalaisen peruskoulun, mutta heidän lapsiensa sanavarastot ovat suppeat. Nykyinen tilanne syrjäyttää oppilaat kielellisesti, eikä heillä ole välttämättä mahdollisuuksia hakeutua haluamiinsa jatko-opiskelupaikkoihin. Toiselle asteelle pääsy on haastavampaa maahanmuuttotaustaisille nuorille kuin valtaväestön nuorille (Varjo 2020). Keskimäärin tarkastellen maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osaaminen on selkeästi heikompaa kuin valtaväestön, ja koulusegregaatio kasautuu voimakkaasti joihinkin kouluihin. On olemassa myös tutkimusnäyttöä siitä, että maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat yliedustettuina erityisopetuksessa (Jahnukainen 2021). Ilmiö noudattaa kansainvälistä trendiä (esim. Tomlinson 2017).
Opettajien näkökulmasta työ segregoituneiden alueiden kouluissa on poikkeuksellisen raskasta, koska oppilaiden ongelmat ovat moninaisia. Samalla korostuvat vaikeudet tukea oppilaita yksilöllisesti tilanteessa, jossa tukea tarvitsevia on samanaikaisesti suuri määrä. Opettajat saattavat ylikuormittua, ja mikäli työskentely segregoituneiden alueiden kouluissa käy liian raskaaksi ja vaativaksi, pätevän henkilökunnan rekrytoiminen vaikeutuu. Tämä syventää koulujen negatiivista kierrettä entisestään. OAJ:n teettämien työolobarometrien mukaan opettajien työssäjaksamisessa on tapahtunut muutosta huonompaan (OAJ 2018), ja tutkimuksen mukaan noin puolet opettajista pohtii työn vaihtamista (Räsänen ym. 2020). Perusopetuksen opettajien rekrytointihaasteet korostuvat väestöpohjaltaan haastavammilla alueilla. Kyseinen ongelmallinen tilanne korostuu etenkin varhaiskasvatuksen toimialalla.
Professori Jouni Välijärvi on todennut lausunnossa (2021):
”Peruskouluaan päättävät nuoret, jotka ovat muuttaneet Suomeen muista maista (1. polven maahanmuuttajat) tai joiden vanhemmat ovat ennen lapsensa syntymää tulleet Suomeen (2. polven maahanmuuttajat), menestyvät oppimistulosten vertailuissa selkeästi muita oppilaita heikommin. 1. polven muuttajien osalta havaittu ero vastaa lukutaidossa jopa kolmen vuoden, luonnontieteissä runsaan kahden ja matematiikassa noin kahden vuoden opintoja. Vastaavasti 2. polven maahanmuuttajanuoret ovat keskimäärin jäljessä lukutaidossa ja matematiikassa runsaan vuoden ja luonnontieteissä runsaan 1,5 kouluvuoden opintoja vastaavan pistemäärän. Muistettakoon, että jälkimmäiset ovat käyneet täysimittaisesti suomalaisen peruskoulun. Silti erot muihin Suomessa syntyneisiin nuoriin on huomattavan suuria. Osaamisen erot ovat molempien ryhmien osalta OECD-maiden suurimpia, ja myös pohjoismaisessa vertailussa huomattavasti naapureitamme suurempia.”
Erot valtaväestön oppilaiden osaamiseen syntyvät jo ennen kouluikää. Apulaisprofessori Matti Sarvimäki summaa lausunnossaan (2021) tutkimustietoa:
”Karvin lähtömittauksessa maahanmuuttajien vieraskielisten lasten lähtötaso peruskoulun alussa oli noin 0,3 keskihajontaa matalampi kuin suomenkielisten lasten keskiarvo. Erot ovat merkittäviä myös peruskoulun lopussa. Esimerkiksi vuoden 2012 PISA-mittauksissa suomalaisten vanhempien lasten matematiikan tulokset olivat keskimäärin 1,1 keskihajontaa korkeammat kuin Suomeen lapsina muuttaneilla ja 0,9 keskihajontaa korkeammat kuin maahanmuuttajien Suomessa syntyneillä lapsilla.”
Sarvimäen (2020) mukaan erot valtaväestön ja maahanmuuttajien vieraskielisten lasten oppimistasoon syntyvät jo ennen kouluikää. Erot ovat merkittäviä myös peruskoulun lopussa. Oppimistulosten ja toisen asteen tutkintojen suorittamisen ero valtaväestöön on myös merkittävä. Tutkimuskirjallisuudessa onkin nähty erityisen huolestuttavana signaalina, että koulutusjärjestelmä ei kykene tasaamaan vieraskielisyyteen liittyviä lähtökohtaisia haasteita täysin edes Suomessa syntyneiden maahanmuuttajataustaisten kohdalla.
Segregoituneilla alueilla kouluilla on tietty ”kantokyky”, jonka puitteissa niissä on mahdollista kompensoida oppilaiden huono-osaisuutta ja vieraskielisyyden tuottamia haasteita oppimiselle. Kantokyvyn ylityttyä perheiden muutto- ja kouluvalintapäätökset alkavat muokata oppilaspohjaa nopeasti. Ilmiö on tunnistettu ja tuotu esiin tutkimuksissa Suomessa ja muualla Euroopassa. Tutkimuksissa on havaittu, että keskeisenä tekijänä perheiden valintapäätöksissä toimivat tyypillisesti koulun sosioekonominen ja etninen rakenne sekä koulujen ja alueiden yhteen kietoutuvat maineet (Kosunen 2014; Kosunen & Seppänen 2015; Bernelius ym. tulossa 2021). Kouluvalintoja tehdään kouluun ja sen alueeseen liitettävien mielikuvien perusteella.
Koulusegregaatio ei ainoastaan kuvasta olemassa olevaa sosiaalista ja alueellista eriarvoisuutta, vaan myös ylläpitää ja voimistaa sitä (Boterman ym. 2019). Lisäksi naapuruston ja koulun maineen välillä on yhteys, jonka kautta naapurustojen segregaatio vaikuttaa koulujen segregaatioon ja päinvastoin.
Tarvetta koulusegregaation vahvempaan nostamiseen osaksi kaupunkien alueellisen suunnittelun kenttää kuvaa Varissuon koulun johtaja Nana Lampi (2021):
”Meillä on hyvät resurssit hoitaa opetusta, mutta perimmäinen ongelma ei lisäresursseilla häviä. Meiltä puuttuu suomea äidinkielenään puhuvat lapset.”
Lammen mukaan tilanteeseen on ajauduttu osittain myös asuttamispolitiikan seurauksena.
Kaupunkiseuduilla korostuva sosioekonomisen ja etnisen segregaation tuottama paine koulutusjärjestelmälle on kansallisesti merkittävä kysymys. Koulutuksen kansallinen tulevaisuus ja maahanmuuttajataustaisen väestön selviytyminen suomalaisessa koulutusjärjestelmässä ja työmarkkinoilla ratkaistaan yhä suuremmalta osin kaupungeissa.
Laadultaan vakaa varhaiskasvatus- ja koulutusjärjestelmä ei yksin riitä torjumaan alueellisen ja etnisen eriytymisen tuottamia ongelmia. Myöskään jatkuva resurssien lisääminen ei auta ratkaisemaan koulujen eriytymisen taustalla olevia ongelmia. On selvää, että Suomessa oppilaspohjan segregaatio kiihtyy lisääntyvän maahanmuuton seurauksena. Koulujen ja asuinalueiden etnisen segregaation ehkäisy vaatii ennen kaikkea ongelmien juurisyihin puuttumista. Näitä ovat matalan koulutustason kolmansista maista suuntautuvan massamaahanmuuton rajoittaminen, maahanmuuttajien kotoutumisen velvoittaminen sanktioiden uhalla sekä Suomeen huonosti kotoutuneiden maahanmuuttajien palauttaminen takaisin lähtömaahansa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus aikoo puuttua varhaiskasvatuksen ja koulutuksen alueelliseen ja etniseen eriytymiseen sekä siihen liittyviin ongelmiin ja aikooko hallitus estää nykyisen segregaatiokehityksen entistä pahemman eskaloitumisen puuttumalla ongelmien juurisyyhyn eli määrällisesti ja laadullisesti kestämättömään maahanmuuttoon kirjallisessa kysymyksessä esitetyillä tavoilla?
Helsingissä 10.11.2021
Olli Immonen /ps.