Yhteiskunnassamme on käyty viime aikoina aktiivista keskustelua kouluihin liittyvistä ongelmista. Avoin keskustelu on tärkeää, jotta pystymme ryhtymään tehokkaisiin toimiin epäkohtien korjaamiseksi. Laadukas koulutus, sivistys ja osaaminen ovat kansakuntamme menestyksen kulmakiviä.

Vielä 2000-luvun alussa Suomea pidettiin koulutuksen mallimaana, jossa perhetausta ei juurikaan vaikuttanut oppimistuloksiin. 2010-luvulla alkoi kouluissa oppimistulosten heikentyminen, joka näkyi muun muassa oppimistulosten romahtamisena koululaisten kansainvälisissä testeissä. Vähän koulutetuista ja vähävaraisista perheistä tulevat lapset eivät pärjänneet enää yhtä hyvin kuin aiemmin. Suomen Pisa-tulosten heikentymisen myötä myös matematiikan oppiminen on heikentynyt. Oppilaat eivät jaksa innostua matematiikasta.

Tuoreimmat tutkimus- ja tilastotiedot osoittavat, että kaupunkikoulujen välinen oppilaspohjan segregaatio ja oppimistulosten erot ovat yhä kasvaneet. Koulujen välinen hajonta on esimerkiksi lukutaidossa suurimmillaan ”suurkaupungin lähiöksi” luokitelluilla alueilla. Kaupunkikoulujen eriytymisen taustalla ovat ennen muuta koulujen oppilasalueiden kasvavat sosioekonomiset sekä etniset erot. Koulujen on jo pitkään havaittu olevan etnisesti eriytyneempiä kuin asuinalueiden, kun huomioon otetaan maahanmuuttajataustaisten lasten osuus.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen tuoreimman tutkimuksen mukaan osaamisen kehittyminen on varsin tasaista eri oppilasryhmillä, mutta maahanmuuttajataustaisista lapsista koostuvat ”suomi toisena kielenä (S2)” -oppilaat jäävät muista jälkeen ja koulujen väliset erot kasvavat. Tutkimuksesta kävi ilmi, että Suomesta löytyy kouluja, joissa maahanmuuttajaoppilaat eivät vielä kolmannen luokan alussakaan yltäneet sille tasolle, jolla heidän luokkatoverinsa aloittivat koulunkäynnin. Suomessa on OECD-maiden suurimmat erot kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten oppimistuloksissa. Lisäksi OECD on arvioinut Suomen olevan oppimistuloksissa pysyvän laskun maa. Erot koulujen ja hyvien ja huonojen oppilaiden välillä kasvavat.

Valitettavasti yhteiskunnassamme on vältelty keskustelua koulujen ja asuinalueiden eriytymiskehityksestä. Kuitenkin kansainväliset esimerkit osoittavat julkisen keskustelun tärkeyden: mikäli keskustelu koulujen haasteista puuttuu tai sitä käydään liian yleisellä tasolla, oppilaiden taustoihin ja kouluihin liittyvät riskit ja tarpeet jäävät tunnistamatta. Ongelmien juurisyihin ei kyetä puuttumaan eikä haasteisiin vastaamaan.

Suomessa oppilaspohjan segregaatio kiihtyy lisääntyvän maahanmuuton seurauksena. Koulujen ja asuinalueiden eriytymiskehityksen pysäyttäminen vaatii ennen kaikkea ongelmien juurisyihin puuttumista. Maahanmuuttopolitiikkaa tulee tiukentaa kokonaisvaltaisesti. Koulu ei pelasta sitä, minkä maahanmuuttopolitiikka on jo turmellut. Jatkuva resurssien lisääminen ja kotouttamistoimet eivät myöskään auta ratkaisemaan koulujen eriytymisen taustalla olevia ongelmia.

Maahanmuuttajien suuri määrä kouluissa epäilemättä lisää haasteita, ja omille lapsilleen parasta haluavat vanhemmat varmasti pohtivat näitä miettiessään omien lastensa kouluihin sijoittamista. Vanhemmilla tulee olla oikeus valita haluamansa koulu lapsilleen aivan kuten heillä on oikeus valita asuinalueensa. Sen sijaan, että vapaata kouluvalintaa yritetään estää, on puututtava niihin tekijöihin, jotka aiheuttavat kouluihin turvattomuutta, heikkoa tasoa ja huonoa mainetta.

Kasvavien ongelmien keskellä on käynyt selväksi, että maahanmuuttajalasten kielenopetuksesta ja koulukelpoisuudesta tulee huolehtia eriytetysti, eikä integroinnin tule tapahtua suomalaisten lasten oppimisen kustannuksella. Maahanmuuttajat on integroitava tavallisiin luokkiin vasta, kun kielitaito on todennetusti riittävä. Myös maahanmuuttajalasten selvästi keskimäärin heikompiin oppimistuloksiin on kiinnitettävä huomiota.

Kallis ja tehoton oppivelvollisuuden laajentaminen 18 ikävuoteen ei ratkaise koulutusjärjestelmän ongelmia. Keskeinen ongelma on, ettei peruskoulu takaa kaikille riittäviä valmiuksia siirtyä toisen asteen opiskeluun. Peruskoulun ongelmia ei saa siirtää toiselle asteelle. Peruskoulusta ei saa päästää pois oppilaita, jotka eivät ole saavuttaneet ensin vaadittavaa perusosaamista. Kouluissa ei saa jakaa säälinumeroita, vaan hylätty numero on uskallettava antaa, jos osaaminen ja taidot sitä vastaavat. Näin on toimittava myös maahanmuuttajien kohdalla. Opettajien ja rehtoreiden on käytettävä luokalle jättämisen mahdollisuutta rohkeammin silloin, kun se on oppilaan etu.

Nykyongelmista voi syyttää myös inkluusiota, jossa tavoitteena on laittaa mahdollisimman moni erityislapsi tavalliseen luokkaan. Malli on osoittautunut toimimattomaksi. Erityisoppilaita ei pidä väkisin yrittää integroida normaaleihin luokkiin, vaan heille on tarvittaessa järjestettävä omaa erityisopetusta pienryhmissä. Opetus erityisluokalla on sitä tarvitsevan oppilaan oikeus ja etu. Painopiste on siirrettävä korjaavasta työstä ennaltaehkäiseviin toimiin.

Suomen peruskoulussa on ryhdytty painottamaan oppilaiden itseohjautuvuutta, jossa oppilailta vaaditaan kykyä ja halua opiskella itsenäisesti ilman jatkuvaa ulkopuolista valvontaa. Itseohjautuvuutta vaativat oppimismenetelmät ja digitaalisten oppimateriaalien käyttö ovat yhteydessä oppimistulosten laskuun. Dosentti Aino Saarinen toi esiin väitöskirjassaan (Suomen heikentyneistä oppimistuloksista), että digitaalisuus ja itseohjautuvuus heikentävät oppimistuloksia erityisesti riskiryhmiin kuuluvilla oppilailla. Hänen mukaansa mitä enemmän oppimiseen käytetään digilaitteita, sitä heikompia oppimistulokset ovat kaikilla Pisa-testien osa-alueilla: matematiikassa, luonnontieteissä, lukemisessa ja yhteistyöhön perustuvassa ongelmanratkaisussa. Joidenkin tutkimusten mukaan tablettia tai tietokonetta käytettäessä keskittyminen voi pirstoutua. Oppilaan huomio siirtyy opeteltavasta asiasta herkästi toisaalle, kuten digilaitteen käyttöön tai sovelluksen toimintaan. Digilaitteiden käyttö ei saa olla päämäärä vaan ainoastaan väline oppimiseen. Laitteita ja ohjelmia ei tule juntata väkisin sellaisiin käyttötarkoituksiin, joissa niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Tunnettu suomalainen psykologi Anna-Liisa Keltikangas-Järvinen on todennut, että koululaisilta vaaditaan sellaista itseohjautuvuutta, omatoimisuutta ja vastuunottoa, johon läheskään kaikki peruskoululaiset eivät ole valmiita. Hänen mukaansa olemme luomassa yhteiskuntaa, jossa vanhempien käyttämä aika lapsen koulunkäyntiin näkyy suoraan koulumenestyksessä.

Kouluissa on myös ryhdytty suosimaan avoimia tilaratkaisuja, jossa oppilaat opiskelevat seinättömissä tiloissa. Tutkimusten mukaan mitä pienemmistä oppilaista on kyse, sitä heikommin avoimet tilat soveltuvat lapsille. Avotilat vähentävät kasvokkaista vuorovaikutusta, lisäävät fysiologisia stressitasoja ja heikentävät suoritusta.

Lisäksi ongelmana ovat liian suuret ryhmäkoot. Liian suurissa ryhmissä yksilöllinen ohjaus jää vähäiseksi, koulurauhan ylläpito on vaikeaa, oppimistavoitteiden saavuttaminen kärsii ja opettajat uupuvat. Peruskoulun ryhmäkokoja on saatava pienemmiksi.

Älypuhelimet tulee kerätä lapsilta koulupäivän ajaksi pois. Tutkimuksissa on havaittu, että ne lapset, jotka käyttävät somea opiskellessaan, eivät kompensoi sitä venyttämällä opiskeluaikaa loppupäästä. Somen käyttäminen opiskelun ohessa tutkitusti laskee arvosanoja. Lukutaidon rapistumisen pääasiallinen syy on se, että kirjojen lukeminen on vähentynyt niin kotona, vapaa-ajalla kuin koulussa. Kouluissa on alettava suosia kirjojen lukemista.

Koulukiusaaminen on vakava ongelma, ja moni kärsii kiusaamisen jäljistä koko loppuikänsä. Kiusaamiseen on puututtava nykyistä tehokkaammin. Jos kiusaamista ei saada loppumaan, on kiusaajan vaihdettava koulua, ei kiusatun.

Vihervasemmistolainen ideologinen kasvatus on kitkettävä pois kouluista. Esimerkiksi monikultturismi-ideologia, feminismi, sateenkaari-ideologia tai ilmastonmuutoshysteria eivät kuulu kouluihin. Sen sijaan on tärkeää korostaa suomalaisten perusarvojen ja suomalaiskansallisen kulttuurin merkitystä kansamme yhtenäisyyttä ylläpitävänä asiana. Myös suomen kieltä on vaalittava vahvasti jokaisella opetusasteella. Suomen kieli on haavoittuvassa asemassa suhteessa esimerkiksi englannin kieleen etenkin kirjoitettuna kielenä ja tieteen kielenä. Suomen kielen asema on turvattava.

Pätevät opettajat ovat onnistuneen koulutuspolitiikan selkäranka. Kannustava ja järjestyksen ylläpitävä opettaja saa aikaan kunnioitusta ja oppimishalukkuutta. Opettajille on taattava työrauha, jotta he voivat keskittyä perustyöhönsä eli opettamiseen. Nykyään opettajilta usein kuluu liikaa aikaa kaikkeen muuhun. Opettajille on annettava tosiasiallinen mahdollisuus opetuksen ohella ylläpitää järjestystä ja puuttua järjestyshäiriöihin. Opettajien auktoriteetti on palautettava. Samalla on kuitenkin muistettava, etteivät opettajat ole sosiaalityöntekijöitä eivätkä poliiseja.

Vastuu kouluja ja opetusta koskevista huonoista uudistuksista on poliittisilla päätöksentekijöillä ja opetushallinnon virkamiehillä. Koulutuspolitiikan ja pedagogiikan virheet on myönnettävä. Vasta sen jälkeen virheet on mahdollista korjata. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä enemmän lapsi tarvitsee koulunkäyntinsä tueksi pysyviä rakenteita; saman opettajan, ryhmän ja lukujärjestyksen.  On aika palata hyvään ”vanhaan normaaliin” eli tasapainoiseen kuriin ja rajojen asettamiseen. Kaikilla tulee olla oikeus rauhalliseen oppimisympäristöön ja turvalliseen kouluun.

Keväällä laaditaan hallitusohjelmaa seuraavaksi vaalikaudeksi. Koulujen perusrahoituksen ja -resurssien on oltava oikealla tasolla, eikä niitä tule paikkailla erilaisilla hankkeilla ja kokeiluilla. On selvää, että yksi tulevan vaalikauden tärkeimmistä tavoitteista on koulujen saaminen kuntoon.