Eduskunnassa oli tänään (14.2.2013) lähetekeskustelussa kansanedustajakollegani Vesa-Matti Saarakkalan (ps.) lakialoite koskien korkeakouluopiskelijoiden tulorajojen poistamista. Saarakkalan aloitteessa poistettaisiin opintotukilain mukaiset tulorajat niiltä korkeakouluopiskelijoilta, jotka pystyvät suoriutumaan opiskeluistaan opintotukiasetuksen (260/1994) 4 §:n (laissa 299/2011) määrittelemän 5 opintopisteen vauhdilla opintotukikuukautta kohden. Käytin myös itse salissa kannatuspuheenvuoron kyseisen lakialoitteen puolesta.
Korkeakouluopiskelijat saavat nykyisin opintotukea enintään 469,80 euroa kuukaudessa. Tämän lisäksi opiskelijat voivat nostaa opintolainaa 300 euroa jokaista yhdeksää tukikuukautta kohden. Tällä hetkellä korkeakouluopiskelija, joka nostaa opintotukea yhdeksänä kuukautena vuodessa, saa tienata vuoden aikana enintään 11 850 euroa. Jos tämä raja ylittyy vähintään 220 eurolla, opintotukia aletaan periä takaisin viidentoista prosentin koron kera.
Tänä vuonna Kela aikoo periä opintotukia takaisin jopa 33 900 opiskelijalta. Ja näin vain siksi, että kyseiset opiskelijat ovat tehneet liikaa töitä. Nykyinen järjestelmä siis rankaisee työssäkäyviä opiskelijoita ahkeruudesta.
On selvää, että tulorajat ovat tällä hetkellä liian matalalla, jolloin opiskelun ohella tehdystä työstä tulee käytännössä taloudellisesti kannattamatonta. Olisiko opiskelijoiden sitten parempi jäädä kotiin makaamaan sen sijaan että heitä kannustettaisiin hankkimaan kokemusta työelämästä ja antamaan panoksensa yhteiskunnan hyväksi tuottavaa työtä tekemällä? Kyllä työnteon tulee olla aina joutenoloa kannattavampaa. Korkeakouluopiskelijoiden tulorajoja pitäisikin siis joko korottaa tuntuvasti tai vaihtoehtoisesti poistaa kokonaan, kuten edustaja Saarakkalan lakialoitteessa ansiokkaasti esitetään. Opintotukijärjestelmän uudistamisesta ja tulorajojen korottamisesta tai poistamisesta hyötyisi opiskelijoiden lisäksi myös valtio, joka saisi työnteon kautta lisää verotuloja kassaansa.
Monet opiskelijat tekevät opintojensa ohella sellaisia töitä, joita työttömät eivät välttämättä suostu ottamaan vastaan. Useat työttömät eivät halua ottaa näitä töitä vastaan, koska niistä ei makseta heidän mielestään riittävästi palkkaa. Sen sijaan opiskelijoille tämä palkka on kuitenkin aina lisää alhaisen opintotuen päälle. Lisäksi Suomesta ja erityisesti pääkaupunkiseudulta löytyy paljon opiskelijoita, joiden on suorastaan pakko käydä opiskeluidensa ohella töissä. Tämä johtuu Helsingin ja muun pääkaupunkiseudun korkeista asumiskustannuksista.
Ymmärrän kyllä joidenkin ihmisten huolen opintoaikojen venymisestä, jos opiskelija keskittyy opintojensa ohella liikaa työntekoon. Huoli opiskeluajan venymisestä on erityisen aiheellinen tilanteessa, jossa opiskeluaikoja tulisi lyhentää ja nuoret saada nopeammin mukaan työelämään. Jos opiskelija kuitenkin joutuu maksamaan opintotukea takaisin Kelalle, hänen täytyy korjata liiallisesta työnteosta aiheutuneet vahingot uusilla opintotuilla ja lainoilla tai tekemällä lisää töitä. Tässä on olemassa selkeä vaara luisumisesta oravanpyörään, jonka seurauksena myös opiskelijan opinnot voivat viivästyvät. Uskon vahvasti siihen, että työelämästä saatu kokemus kasvattaa opiskelijoiden ammatillista osaamista ja sitä kautta edesauttaa nopeampaa työllistymistä valmistumisen jälkeen. Työnantajat arvostavat sellaisia työnhakijoita, joilla on edes vähän kokemusta työelämästä.
Työssäkäyviä opiskelijoita ei saa rangaista ahkeruudesta.