”On olemassa vain yksi totuus – muita vaihtoehtoja ei ole”. Tältä todella näyttää, kun katselee johtavien ”riippumattomien ja puolueettomien” tiedotusvälineiden uutis- ja juttutarjontaa maassamme. Tiedotusvälineet on onnistuttu tehokkaasti valjastamaan Suomessa pienen liberaalin toimittajajoukon äänitorveksi. Sen seurauksena sananvapaus, keskustelun moniäänisyys ja demokratia ovat ajautuneet vakavaan kriisiin.
Arvoliberalismia, massamaahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta kannattavien tahojen propagandaa pusketaan nykyisin ulos suurella voimalla kaikista johtavista tiedotusvälineistä, eikä toisenlaisille mielipiteille suoda lainkaan tilaa. Tämä on kiistaton tosiasia, jonka jokainen valveutunut kansalainen on pannut varmasti merkille. Tältä osin käynnissä oleva aikakausi muistuttaa vahvasti suomettumisen aikakautta. Ennen Neuvostoliittoa ei saanut arvostella – nykyisin maahanmuuton ongelmista pitäisi vaieta. Suuresti arvostamani Tuure Junnila kiinnitti suomettumisen aikana huomiota siihen ”pintavaahtona pärskyvään ’kirjallis-taiteelliseen’ roskaväkeen”, joka oli kilvan vaatimassa sananvapautta itselleen, mutta ei asiallisille poliittisille kriitikoille.
Propagandan metodiin kuuluu puolitotuuksien tai verhottujen valheiden jatkuva toistaminen, kunnes ne alkavat tuntua ’totuudelta’. Todellisuutta voidaan hämärryttää myös vaikenemalla asioista. Tiedotusvälineet toistavat meille, kuinka maahanmuutto on rikkaus ja monikulttuurisuus on suuri voimavara, vaikka nämä väitteet on todettu jo aikoja sitten monin tavoin paikkansapitämättömiksi. Samoin ne kertovat meille, että kansallismielisyys ja isänmaallisuus ovat pahoja asioita ja kaiken hyväksyvä globalismi hieno asia. Tällä tavoin liberaali valtamedia pyrkii vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen.
Nykyisin propagandalla pyritään luomaan kuva, jonka mukaan kansan enemmistö olisi väärässä ja liberaali eliitti oikeassa, eikä kansan enemmistön äänellä olisi siksi painoarvoa. Tästä propagandavyörystä huolimatta moni kansalainen jaksaa kuitenkin edelleen vannoa itsenäisen ajattelun nimiin, mikä näkyy esimerkiksi erilaisissa kansalaisille suunnatuissa mielipidekyselyissä.
On valitettava tosiasia, että demokratiassa poliittinen järjestelmä voidaan valjastaa tekemään päätöksiä, jotka eivät todellisuudessa ole suuren enemmistön tahdon tai etujen mukaisia. Kuten Suomessakin on nähty, jotkin mielipiteet voivat hallita yhteiskuntaa, eivät asioiden todenperäisyyden tai mielipiteiden nauttiman laajan kansansuosion vuoksi, vaan koska eräiden poliittisten piirien propagandavoima on niin suuri. Vaikka erilaiset mielipidekyselyt kerta toisensa jälkeen osoittavat kansan enemmistön haluavan esimerkiksi tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, kyseiset mielipiteet eivät kuitenkaan realisoidu poliittisen järjestelmän tuottamina päätöksinä.
Edellä mainittu johtuu suurelta osin muun muassa siitä, että tiedotusvälineet käyttävät merkittävää valtaa yhteiskunnassamme. Niiden valta on jossain määrin jopa suurempi kuin poliitikkojen valta. Poliitikot ovat demokraattisin keinoin valittuja lainsäätäjiä, tiedotusvälineet puolestaan toimivat itse itselleen asettamallaan mandaatilla hallitsemalla suomalaista mielipideilmapiiriä. Saamistamme tiedoista riippuu, millaiseksi maailmankuvamme ja kuva yhteiskunnasta muotoutuu. Tämä puolestaan vaikuttaa esimerkiksi äänestyskäyttäytymiseemme ja ohjaa siten yhteiskunnallisen kehityksen suuntaa. Tiedotusvälineet voivat myös yrittää vaientaa todellisen opposition, kuten Suomessa ja monessa muussa maassa nyt nähdään, ja päästää ääneen ainoastaan ne poliitikot, jotka eivät uhkaa yhteiskunnassa vallitsevaa poliittista ja ideologista hegemoniaa. Kun kansalaiset eivät tiedä jonkun puolueen tai poliitikon ajavan heille tärkeitä tavoitteita, he eivät osaa myöskään vaaleissa suunnata kannatustaan niille. Näin kansan tahto ja kansanvalta ei toteudu, tietyn poliittisen klikin tahto sen sijaan toteutuu.
Toimittajat ja tiedotusvälineet ovat unohtaneet mikä niiden todellinen tehtävä yhteiskunnassa on. Niiden tehtävänä ei ole kansalaisten ohjaaminen ”oikeille” ideologisille raiteille, vaan kylmän ammattimaisesti punnitun tiedon jakaminen kansalaisille. Tiedotusvälineiden on palveltava kansan eikä jonkin ideologian parasta.
Tilanne Suomessa on huolestuttava ja onkin selvää, että tarvitsemme Suomeen kipeästi puolueetonta tiedonvälitystä. Samoin tarvitsemme maahamme päätöksentekojärjestelmän remontin, jolla taataan kansan enemmistön tahdon toteutuminen poliittisissa asiakysymyksissä. Suora demokratia ja suorat kansanäänestykset tarjoaisivat yhden ratkaisun tähän ongelmaan.