Suomalainen demokratia on ajautunut kriisiin. Juuri käydyt eduskuntavaalit ja sen jälkeen nähty härski hallituspeli ”hallitustunnusteluineen” saa monen kansalaisen pohtimaan, onko demokratialla valtiomuotona enää lainkaan tulevaisuutta. Kansa ei äänestänyt vihervasemmistohallitusta (päinvastoin!), mutta sellainen Suomeen on kuitenkin näillä näkymin syntymässä. SDP:n Antti Rinteen johdolla maahamme ollaan kokoamassa hallitusta, jonka muodostaisivat SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP. Perussuomalaisten ja kokoomuksen pitäminen muodollisesti mukana hallitustunnusteluissa oli puhdasta teatteria.
Vihervasemmistolaisella hallituskokoonpanolla kyyti tulee olemaan kylmää tavallisille suomalaisille sekä maamme teollisuudelle, yrityksille ja työpaikoille. Ilmastonmuutoshysterian nimissä kansalaisten elinkustannukset niin kaupungeissa kuin maaseudullakin tulevat nousemaan ja verotus kiristyy. Teollisuus karkotetaan ulos Suomesta liian kunnianhimoisilla päästövähennystavoitteilla ja kansantalouden kustannuskilpailukyky romutetaan. Haittamaahanmuuttoa ei edes haluta saada hallintaan, ja se tulee enenevässä määrin aiheuttamaan tuhoa suomalaiselle yhteiskunnalle, muun muassa lisäämällä suomalaisten lasten ja naisten turvattomuutta. Myös maahanmuuton kustannukset tulevat kasvamaan. Kustannuksia tullaan paikkailemaan joko kansalaisia lisää verottamalla tai ottamalla lisää velkaa tulevien jälkipolvien kustannuksella. Suomalaisuudesta ja isänmaallisuudesta pyritään vihervasemmistohallituksen toimesta tekemään yhä suurempi kirosana.
Eduskuntavaalien suurin häviäjä eli keskusta siirtyi osaksi poliittista vihervasemmistoa. Keskustan kannatuksesta suli käydyissä eduskuntavaaleissa yli 7 prosenttiyksikköä vuoden 2015 vaaleihin verrattuna, ja se menetti 18 kansanedustajan paikkaa. Silti puolue kelpasi ja/tai kelpuutti itsensä hallitukseen. Törkeää demokratian halveksuntaa. Erityisesti nuoremman polven keskustalaisten poliitikkojen vallanhimo näkyy tehdyssä hallitusratkaisussa. Vallanhimo voi kuitenkin vielä koitua keskustapuolueen lopulliseksi tuhoksi. Pidän tätä enemmän kuin todennäköisenä.
SDP sai käydyissä eduskuntavaaleissa kaikkien aikojen toiseksi huonoimman eduskuntavaalituloksen. SDP:n Antti Rinne sivuutti vaalien todellisen voittajan, eli perussuomalaiset, vuosikymmeniin pienimmän pääministeripuolueen mandaatilla. Härskiä, mutta totta. Täytyy muistaa, että SDP ylsi vaaleissa niukasti ensimmäiselle sijalle 17,7 prosentin ääniosuudella ja perussuomalaiset toiseksi suurimmaksi 17,5 prosentin osuudella. Ero on todella pieni. Lisäksi Rinne petti hallitusratkaisullaan totaalisesti äänestäjänsä, jotka eivät varmastikaan olisi halunneet kansaa kurittanutta Sipilän keskustaa SDP:n hallituskumppaniksi.
Tämän kaiken edellä kuvatun perusteella on helppo esittää veikkaus, että perussuomalaiset tulee olemaan Suomen suurin puolue, eli pääministeripuolue, seuraavissa eduskuntavaaleissa vuonna 2023. Sitä ennen käymme kuitenkin muun muassa europarlamenttivaalit, joissa äänestäminen on äärimmäisen tärkeää.