Kävimme eduskunnassa tänään (6.11.2014) keskustelun kielilain 5 §:n muuttamisesta. Tämän hallituksen esityksen mukaan valtioneuvosto säätää kunnan kaksikieliseksi, jos tietyt raja-arvot ylittyvät. Tällainen raja-arvo on esimerkiksi se, että kunnassa on sekä suomen- että ruotsinkielisiä asukkaita ja vähemmistö on vähintään kahdeksan prosenttia asukkaista tai vähintään 3 000 asukasta. Valtioneuvosto voi myös säätää raja-arvot alittavan kunnan kaksikieliseksi, jos kunnanvaltuusto tätä esittää. Ohessa videon muodossa eilen eduskunnassa käyttämäni ensimmäinen puheenvuoro tässä asiakohdassa: http://verkkolahetys.eduskunta.fi/webtv.case#c=40799798&v=41269851&p=5177300&t=2
Puheessani tyrmäsin kyseisen esityksen, sillä se on selkeä uusi menoerä valtiolle. Yhteiskuntamme huono taloudellinen tilanne ulottuu myös kuntatasolle, jolloin vaarana on se, että monet kunnat saattavat pelkkien lisävaltionosuuksien toivossa säätää kuntansa kaksikielisiksi. Hyvä esimerkki tällaisesta skenaariosta on tällä hetkellä virallisesti yksikielinen (ruotsinkielinen) Närpiön kunta. Närpiön valtuusto on päättänyt puoltaa kunnan kaksikielisyystavoitetta, jolloin tavoite astunee voimaan ensi vuoden puolella. Tämän myötä Närpiön kunta tulee saamaan valtiolta 2,1 miljoonan euron tuen taloutensa tasapainottamiseen sekä ruotsinkielisten palvelujen järjestämiseen. Kaupunginjohtaja Hans-Erik Lindqvistin kertomana kaksikielisyyden kustannukset vuositasolla ovat kuitenkin todellisuudessa paljon valtiolta saatavaa tukea pienemmät eli 100 000 euron luokkaa.
Omassa salipuheenvuorossani esitin, että varsinkin näin huonoina taloudellisina aikoina järkevintä olisi pyrkiä vähentämään kaksikielisten kuntien määrää. Myöhemmissä puheissani totesin, että kuntien kaksikielisyyden aiheuttamia kustannuksia voitaisiin pitää tiukemmin kurissa tarjoamalla suomea osaamattomille ruotsinkielisille samanlaisia tulkkipalveluita kuin tällä hetkellä tarjotaan suomea osaamattomalle maahanmuuttajaväestöllemme. Koko Suomen pitäminen keinotekoisesti kaksikielisenä on kustannussyistä huono vaihtoehto, sillä ruotsinkielisten palvelut voidaan turvata myös edellä mainituin keinoin. On otettava huomioon, että Suomen väestöstä vain noin viisi prosenttia on ruotsinkielisiä ja vain noin viidesosalla kaikista suomenruotsalaisista (ahvenanmaalaiset mukaan lukien) on suomen kielen taito heikko tai olematon.
Olli Immonen
kansanedustaja (ps.)
Oulu