Jätin tänään (1.10.2020) eduskunnassa hallituksen vastattavaksi seuraavan kirjallisen kysymyksen:
Rakenteellisesta korruptiosta ja poliittisen virka-aseman väärinkäytöstä
Suomi lasketaan toistuvasti maailman vähiten korruptoituneiden maiden joukkoon. Tosin se ei ole kyennyt palaamaan Transparency International -järjestön korruptiovertailun kärkeen, josta se putosi vuonna 2018. Viime vuonna Suomi säilytti kolmannen sijansa Transparency International -järjestön korruptioindeksissä. Järjestön perusteella Suomi olisi edelleen maailman kolmanneksi vähiten korruptoitunein valtio. Transparency Internationalin määritelmä korruptiosta on kuitenkin osin ongelmallinen. Sen korruption mittari CPI, Corruption Perceptions Index, noteeraa korruption muodoista lähinnä vain lahjonnan.
Global Corruption Barometri ja Euroopan Neuvoston korruptionvastaisen elimen vertaisarvioinnissa sekä käytännössä kaikkien muidenkin korruptiota käsittelevien tilastojen ja indeksien mukaan Suomi sijoittuu maailman vähiten korruptoituneiden maiden joukkoon. Mittarit eivät kuitenkaan tarkastele vaikeasti havaittavia ja todistettavia ilmiöitä, kuten niin kutsuttuja hyväveliverkostoja, pyöröovi-ilmiöitä ja ylipäätään epätervettä korruptiivista verkostoitumista, vaikka eri tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä voidaan pitää merkittävänä ongelmana Suomessa. Korruption rakenteellisista piirteistä puhutaan jonkin verran, mutta niitä ei lähes lainkaan mitata, kuten ei myöskään poliittista valta-aseman väärinkäyttöä.
Julkinen keskustelu korruptiosta on Suomessa varsin niukkaa, vaikka ongelmat ovat ilmeiset. Suomessa esiintyy tutkimusten mukaan katutason lahjonnan sijasta merkittävää rakenteellista ja vaikeammin havaittavaa korruptiota, joka usein ilmenee elinkeinoelämän ja julkisen vallan toiminnan rajapinnassa. Korruption keskeisiä riskialueita voivat olla julkiset hankinnat ja tarjouskilpailut, yhdyskuntasuunnittelu, poliittinen päätöksenteko kunta- ja valtiotasolla sekä puolue- ja vaalirahoitus. Korruptio voi ilmetä muun muassa oikeudettomien etuuksien antamisena ja ottamisena, eturistiriitojen hyväksymisenä ja erilaisena suosimisena. Ongelmia syntyy, jos päätöksentekoon liittyvän informaation antamisen ohella pyritään vaikuttamaan itse päätöksentekoprosessiin. Päättäjät eivät saa suosia päätöksentekoprosessissa systemaattisesti vain joitain informaationantajia/informaatiota ja hylkiä toisia. Tätä kuitenkin tapahtuu, jolloin päätöksenteko ei ole asianmukaista. Päätökset suosivat oikeudettomasti joitain yhteiskunnallisia intressejä toisten kustannuksella. Päätöksentekoprosessi ei ole objektiivinen eikä läpinäkyvä.
Viestintätoimistot, edunvalvojat ja lobbarit ovat soluttautuneet julkiseen hallintoon 2000-luvun alusta saakka, mikä on vahvistanut järjestelmän korruptoitunutta rakennetta. Viestintätoimistojen tehtävänä on auttaa asiakkaitaan saattamaan sanomansa poliittisten päättäjien tietoisuuteen. Niiden tehtävä on vaikuttaa poliittisessa päätöksenteossa ja tiedottamisessa päämiestensä eduksi. Tavoitteen toteutumista edistetään sillä, että toimistot rekrytoivat riveihinsä sekä entisiä että nykyisiä poliitikkoja. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tämä trendi koskee erityisesti vihreän puolueen päättäjiä.
Kaikki kolme vihreiden nykyistä varapuheenjohtajaa saavat palkkansa viestintä- ja konsulttitoimistoista. Varapuheenjohtaja Riikka Karppinen toimii Milttonilla, joka on johdon, viestinnän, markkinoinnin ja vaikuttamisen konsulttitoimisto. Varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio on johtava asiantuntija ja vaikuttajaviestijä Ellun Kanoissa, joka on strategisen viestinnän muutostoimisto ja yksi Suomen suurimpia viestintätoimistoja. Vihreiden varapuheenjohtaja Fatim Diarra on puolestaan yhteiskunnallisen viestinnän asiantuntija Pohjoisranta BCW:ssä, joka on maineenhallintaan ja viestintään erikoistunut liikkeenjohdon konsulttitoimisto. Poliitikkoja ei näytä potentiaalinen vallan väärinkäyttö juuri huolestuttavan.
Vihreät on hallituspuolue. Varapuheenjohtaja-konsultit istuvat ministeriryhmien kokouksissa ja kuuluvat myös puolueen päättävään elimeen. Vihreillä on hallussaan ulko-, sisä- ja ympäristöministerien salkut. Puolueen puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo on hallituksen johtoviisikon jäsen. Mainitut varapuheenjohtaja-konsultit istuvat vihreiden puoluehallituksessa tai muissa kokoonpanoissa pohtimassa puolueen kantoja. He osallistuvat päätöksentekoon myös ministerien ja puoluejohdon yhteispalavereissa. Näissä kokouksessa käydään säännöllisesti läpi muun muassa hallituksen esityksiä, lakimuutoksia ja verotusta. Näillä tiedoilla on mitä ilmeisimmin rahanarvoinen merkitys varapuheenjohtaja-konsulteille sekä erityisesti heidän työnantajilleen ja toimeksiantajilleen.
On vaikea uskoa, että varapuheenjohtaja-konsultit kykenisivät pitämään roolinsa erillään. Konsultin oma taloudellinen ansio on sidottu onnistumiseen asiakkaan lobbaamisessa tai tiedonkeruussa. On myös ongelmallista, ettei aina tiedetä, mitä yrityksiä tai muita tahoja kyseiset varapuheenjohtaja-konsultit konsultoivat ja lobbaavat. Ongelma on koko hallituksen yhteinen, jos tätä kautta konsulttien päämiesten näkemyksiä nousee hallituksen pöydälle osaksi päätöksentekoa.
Yrityssektorilla suurten, etenkin julkisen valvonnan alaisten toimijoiden menettelyissä vastaavat tilanteet olisivat tuomittavia. Niiden sisäiset ohjeistukset ja viime kädessä compliance- ja tarkastustoiminnot eivät tällaisia ristikkäisiä rooleja hyväksyisi. On huolestuttavaa, ettei julkishallinnossa näytetä ottavan hallintolain jääviyssääntöjä tarpeeksi vakavasti. Hallituspuolueet hyväksyvät hiljaisesti vaikuttajaviestinnän voittoa tekevien yritysten edustuksen vihreiden puoluejohdossa sekä ministeriryhmien kokouksissa ja ministerien ja puoluejohdon yhteispalavereissa. Vihreiden puoluejohdon kautta viestintätoimistojen viesti ja propaganda kulkeutuvat suoraan maan hallitukseen.
Lobbariyritysten vaikutuksesta poliittiseen päätöksentekoon ei ole saatavilla kovin täsmällistä tietoa, koska niiden toimintaa sitovat usein salassapitosopimukset. Vaikuttajaviestintä, poliittiset järjestöt, edunvalvojat ja poliittinen järjestelmä ovat Suomessa kietoutuneet yhdistelmäksi, josta ulkopuolisen on hankala saada selvää. Asiat voidaan päättää muodollisesti läpinäkyvästi silloinkin, kun päätösprosessiin kohdistuu epäasiallista vaikuttamista. Tämä kaikki herättää kysymyksiä siitä, millaista valtaa viestintätoimistot käyttävät ja keneen ne pyrkivät vaikuttamaan – ja kenen toimeksiannosta.
Edellä kuvatun kaltaiset intressiristiriidat on otettava vakavasti. Ne sotivat hallinnon jääviyssääntöjä vastaan sekä vaarantavat hyvän hallinnon vaatimusten ja oikeusvaltioperiaatteen toteutumisen Suomessa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Aikooko hallitus puuttua tilanteeseen, jossa puolueiden johtohenkilöt ovat samanaikaisesti viestintäyritysten palkkalistoilla sekä osallistuvat ministeriryhmien kokouksiin ja ministerien ja puoluejohdon yhteispalavereihin? Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta valtioneuvosto omassa toiminnassaan noudattaa jatkossa nykyistä paremmin virkamies- ja hallintolain jääviyssääntöjä? Mitä hallitus aikoo tehdä rakenteellisen korruption kitkemiseksi poliittisesta päätöksenteosta?
Helsingissä 1.10.2020
_______________________________
Olli Immonen /ps