Takaisin pääsivulle

27 elokuu
2018

Viljelijöiden toimintaedellytykset tulee turvata

TIEDOTE 27.8.2018 (Julkaisuvapaa heti)

Perussuomalaiset vaativat keskustavetoiselta hallitukselta: Viljelijöiden toimintaedellytykset tulee turvata

Useissa tutkimuksissa on todettu, että suomalainen arvostaa suuresti maaseutua sekä puhdasta, kotimaista ja turvallista ruokaa. Perussuomalaiset puolustavat näitä arvoja. Samaten annamme täyden tukemme perheviljelmiin perustuvalle monipuoliselle maataloustuotannolle ja yrittäjyydelle. Katsomme, että näillä asioilla on maassamme suuri merkitys sekä työllisyyteen, ruokaturvallisuuteen ja huoltovarmuuteemme kokonaisuudessaan.

- Perussuomalaiset näkevät, että pien- ja perheviljelmän toimintaedellytykset on turvattava koko Suomessa.  Samaten katsomme, että maatalousväestön tulotason on vastattava yleistä tulokehitystä. Huomenna alkavassa hallituksen budjettiriihessä keskustavetoisella hallituksella on näytönpaikka, sanovat sekä maa- ja metsätalousvaliokunnassa vaikuttava kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) että ympäristövaliokunnassa vaikuttavat kansanedustajat Olli Immonen (ps.) ja Rami Lehto (ps.).

- Hallitus on hyväksymässä viljelijöiden aseman heikennyksiä myös EU:n kautta. Kun Britit lähtevät brexitin myötä, Suomen nettomaksuosuus EU:lle kasvaa entisestään, mutta maatalouden tuet heikkenevät. Emme voi käsittää tällaista nöyristelyä EU:n suuntaan.

- Nyt lähipäivinä nähdään, onko hallituksen ja etenkin keskustan suurilla puheilla ja lupauksilla viljelijöille mitään painoarvoa ja katetta. Toistaiseksi puhetta on ollut paljon, mutta tekoja vähän, sanovat kansanedustajat Immonen sekä Lehto.

Samoilla linjoilla on myös kansanedustaja Elomaa.

- Lähtökohtaisesti on todettava, että maatalouden ahdinko on pahentunut vuosien myötä. Tähän on valitettavasti osittain syynä se asenne, ettei koko Suomea tarvitse pitää asuttuna tai että Suomen ei tarvitse tuottaa itse ruokaansa, jos voimme tuottaa sitä halvemmalla muualta. Tähän asenteeseen me Perussuomalaiset haluamme muutoksen. Nähtäväksi jää, haluaako samaa keskustavetoinen hallituskin, sanoo Elomaa.