Takaisin pääsivulle

14 maaliskuu
2019

Väestönvaihdos on pysäytettävä

Helsingin Sanomat uutisoi tänään (14.3.2019):

”Ulkomaalaistaustaisten ihmisten määrä kasvaa Helsingissä hätkähdyttävän nopeasti. Vieraskielisen väestön ennustetaan kaksinkertaistuvan sekä Helsingissä että koko Helsingin seudulla noin 15 vuodessa. Vieraskielisen väestön määrän arvioidaan kasvavan vuoteen 2035 mennessä 201 000:sta ihmisestä 437 000 ihmiseen. Näin ollen vieraskielisiä olisi alueen väestöstä nykyisen 14 prosentin sijaan 25 prosenttia.”

Suomen väestökehitys on erittäin huolestuttavaa. Voidaan puhua käynnissä olevasta väestönvaihdoksesta. Tätä tahtia suomalaiset ovat pian tietyillä alueilla vähemmistönä omassa maassaan. Tätäkö Suomen kansa todella haluaa? En usko.

Suomen nykyinen maahanmuuttopolitiikka on painottunut voimakkaasti niin sanottuun globaalin vastuun kantamiseen maailman pakolaisongelmasta ja monikultturistiseen rajattoman maailman ideologiaan. Kyseisessä politiikassa ei ole välitetty laajasta muuttoliikkeestä Suomelle aiheutuvista kulttuurisista, taloudellisista ja sosiaalisista haitoista. Tämän seurauksena maahan on tullut 1990-luvun alusta lähtien maahanmuuttajia eurooppalaisen kulttuuripiirin ulkopuolelta enemmän kuin koskaan aiemmin.

Viralliset tilastot osoittavat nykyisenkaltaisen massamaahanmuuton olevan Suomessa verrattain tuore ilmiö. Sen voidaan katsoa alkaneen 1990-luvun alussa, kun ensimmäiset somalit saapuivat maahan itärajan takaa Neuvostoliiton hajotessa. Tätä ennen Suomi oli ollut aina 1980-luvulle asti lähinnä maastamuuttomaa. Tilastojen mukaan Suomeen kohdistuva maahanmuutto oli maastamuuttoa suurempaa vasta 1980-luvulta alkaen. Osaltaan tähän vaikutti se, että Suomessa sallittiin pitkään ainoastaan Suomen kansalaisten kanssa avioituneiden ulkomaalaisten maahanmuutto, eivätkä massamaahanmuuton ja monikulttuurisuuden edistäminen kuuluneet vielä tuolloin poliitikkojen asialistalle.

Ulkomaalaisten maahanmuuton kasvu 1990-luvun alusta alkaen voidaan nähdä seurauksena 1980-luvun lopulla käydystä väestö- ja työvoimapoliittisesta keskustelusta. Tuolloin poliittisen eliitin keskuudessa huolta herätti väestön hupeneminen ja vanheneminen. Sen sijaan, että eliitti olisi panostanut suomalaisten syntyvyyden edistämiseen, se päätti ryhtyä paikkaamaan tilannetta maahanmuuttoa lisäämällä. Tämän seurauksena maahanmuutto alkoi painottua humanitaarisiin syihin ja perheenyhdistämisiin aiemman työperusteisen maahanmuuton sijaan. Vielä 1980-luvun lopulla keskusteluissa painotettiin vahvasti paluumuuton edistämistä, jolloin etninen suomalaisuus nähtiin esimerkiksi inkeriläisten kohdalla valttikorttina.

Suomi vältti maahanmuuttovyöryn ja monikulttuurisuuskehityksen pitkään syrjäisen sijaintinsa sekä kylmän sodan realiteettien takia. Suomen maahanmuuttohistoria myös eroaa monien Keski- ja Pohjois-Euroopan maiden historiasta siltä osin, ettei Suomi ole koskaan rekrytoinut massoittain vierastyövoimaa. Suomen alaisuudessa ei ole myöskään ollut siirtomaita.

Nykyään Suomessa asuu jo noin 300 000 ulkomaalaistaustaista ihmistä, mikä vastaa 5,5 prosentin osuutta kokonaisväestöstä. 1990-luvulla Suomeen muutti vuosittain keskimäärin noin 13 000 henkeä, mutta 2000-luvulle tultaessa määrä kohosi jo lähes 20 000:een. Muutaman viime vuoden aikana Suomeen on muuttanut jopa noin 30 000 henkeä vuosittain. Suomen maahanmuuttoväestö on väestömäärään suhteutettuna kasvanut nopeammin kuin missään Länsi-Euroopan maassa. Suurimman uskomaalaisryhmän muodostavat tällä hetkellä virolaiset ja venäläiset, jotka samalla muodostavat myös suurimmat vieraskielisten ryhmät. Suomessa erityisesti arabian ja somalin kieltä puhuvien määrä on kasvanut nopeasti.

Helsingin Sanomien lisäksi myös Länsiväylä-lehti uutisoi (2019), että väestönmuutos etenee aiemmin esitettyä nopeammin. Esimerkiksi Espoossa jo peräti kolmasosa kaupungin asukkaista on vieraskielisiä 16 vuoden kuluttua. Suurimpia ryhmiä ovat tuolloin aasialaiset, pohjoisafrikkalaiset ja lähi-itäläiset. Erityisesti virolaisten määrä puolestaan vähenee, heidän siirtyessään rakentamaan pääasiassa omia kotimaitaan.

Vuoden 2050 paikkeilla suomalaiset ovatkin jo laskelmien mukaan Espoossa vähemmistö, eli kansana vähemmistössä omassa maassaan. Vantaalla vieraskielisiä on vielä enemmän kuin Espoossa. Helsingissä heitä on suhteellisesti vähemmän, mutta määrällisesti enemmän kuin Espoossa ja Vantaalla. Kaikki nämä uudet tulijat saapuvat kauempaa ja hyvin erilaisista kulttuureista.

Aikaisemmin Helsingin seudulla oli vielä kansainvälisesti varsin tasaiset alueellistumat, eikä huono-osaisuus ollut keskittynyt liikaa. Nykyisin pääkaupunkiseudun kehitys on kuitenkin alkanut huolestuttavalla tavalla muistuttaa muiden Länsi-Euroopan suurten kaupunkiseutujen väestöllistä ja alueellista kehitystä.

Lähes 65 prosenttia kaikista Suomessa asuvista ulkomaalaisista asuu Suomen kymmenessä suurimmassa kaupungissa. Vastaava kehitys on tyypillistä myös muissa Euroopan maissa. Uudellamaalla asui jo vuonna 2009 peräti 47 prosenttia kaikista ulkomailla syntyneistä. Suomen kaupungeista eniten ulkomaalaisia asuu Helsingissä. Vuoden 2016 alussa Helsingin 628 208 asukkaan väestöstä vieraskielisiä oli yli 88 000. Vuonna 1990 helsinkiläisistä oli vieraskielisiä vain 1,3 prosenttia, vuonna 2000 5,4 prosenttia ja vuonna 2012 jo 8,4 prosenttia. Vuoden 2016 alussa vieraskielisten osuus oli peräti 14 prosenttia. Vieraskielisten määrän ja osuuden ennakoidaan jatkavan kasvuaan.

Helsingin kaupungin tietokeskuksen julkaiseman raportin ”Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 2015–2030″ mukaan Helsingin vieraskielisen väestön määrä voi kasvaa nykyisestä 88 000:sta lähes 164 000:een vuoteen 2030 mennessä, jolloin heidän osuutensa kaupungin koko väestöstä olisi 23 prosenttia. Helsingin koko väestön kasvusta jopa yli 90 prosenttia koostuu vieraskielisen väestön kasvusta.

Pääkaupunkiseudun jälkeen eniten maahanmuuttajia asuu nykyään Turussa ja Tampereella. Nykyisin jo joka kymmenes pääkaupunkiseudun ja Turun asukas on maahanmuuttajataustainen, ja tietyillä yksittäisillä alueilla osuus on paljon suurempi, sillä maahanmuuttajat ovat keskittyneet yleensä asumaan kaltaistensa pariin tietyille asuinalueille. Helsingissä oli vuonna 2015 jo 14 kokonaista kaupunginosaa, joissa vieraskielisten asukkaiden osuus oli yli viidennes. Maahanmuuttajien määrän kasvu on ollut kyseisissä kaupunginosissa erittäin nopeaa, sillä esimerkiksi Puotilan väestössä vieraskielisten osuus nousi vuosien 2010–2015 välillä lähes seitsemän prosenttiyksikköä. Kehitys on ollut vastaavanlaista myös Kannelmäessä, Niemenmäessä, Veräjälaaksossa, Pukinmäessä, Latokartanossa, Aurinkolahdessa, Talinrannassa ja Reimarlassa.

Maahanmuuton kasvuvauhti on kestämätöntä myös siksi, että Suomessa on täysin epäonnistuttu kotouttamisessa. Kaikkien ulkomaalaisten työttömyysaste on 2,5-kertainen Suomen kansalaisiin nähden.  Humanitaarisin syin Suomeen tulleet ovat työllisyysasteeltaan ja kaikkiaan taloudellisilta nettovaikutuksiltaan selvästi ongelmallisempia kuin muut. Heikoiten sijoittuneet kansallisuudet vuodesta toiseen ovat Somalia, Afganistan ja Irak, eli juuri ne maat, joista Suomi vastaanottaa eniten humanitaarisia maahanmuuttajia. Näiden ryhmien vaikutus Suomen julkiseen talouteen on erittäin negatiivinen; ne saavat tulonsiirtoja ja käyttävät julkisia palveluita keskimäärin huomattavasti enemmän kuin maksavat veroja.

Tilanne ei juurikaan parane pitkänkään maassaolon myötä. Suurin osa työllistyneistä maahanmuuttajista työskentelee matalapalkka-aloilla ja saa tulonsiirtoja ja käyttää julkisia palveluita enemmän kuin maksaa veroja.

Maahanmuuttajien toisen sukupolven työllisyys on jopa alhaisempaa kuin ensimmäisen sukupolven kohdalla. Vastaavasti sosiaaliset ongelmat ja syrjäytymisriski ovat kasvaneet, ja tukiriippuvuus on ylisukupolvista. On myös havaittu, että kulttuuritaustalla on merkitystä kotoutumisen onnistumisen kanssa. Ne maahanmuuttajat, joiden ryhmäidentiteetti – esimerkiksi kulttuurin, uskonnon tai kielen suhteen – on erityisen vahva, kotoutuvat ja työllistyvät heikommin kuin ne, joilla näin ei ole.

Ongelmallisen maahanmuuton aiheuttamat kustannukset ovat valtavia. Esimerkiksi Helsingissä ja Espoossa toimeentulotuen päätöksissä vieraskielisten osuus on 40 prosentin luokkaa, samoin asumistuen kohdalla. Maahanmuutto rakentaa siis paitsi sosioekonomista yksinomaan tulonsiirtojen varassa olevaa alaluokkaa myös kulttuurisesti ja sosiaalisesti erillisiä saarekkeita, ja tällä on merkittävä vaikutus Suomen tulevaisuuteen.

Tuoreimpien Pisa-tulosten perusteella voidaan arvioida, että myös vieraskielisten lasten sulautuminen yhteiskunnan valtavirtaan on ollut heikkoa. Opetusviranomaisten mukaan vieraskieliset oppilaat ovat keskimäärin 2–3 lukuvuotta suomalaistaustaisia oppilaita jäljessä. Toisaalta on todettu, että opettajat antavat heille liian hyviä arvosanoja. Vieraskielisten oppilaiden parissa myös toisen asteen koulutuksen keskeyttämisaste on kantaväestöä korkeampi ja korkeakoulun suorittaneiden osuus ikäluokasta selvästi suomalaisia matalampi.

Ulkomaalaisten korkeampi rikollisuusaste suomalaisiin nähden kertoo myös osaltaan karua kieltä maahanmuuttajien kotoutumisen heikosta tilasta. Ulkomaalaisten yliedustus rikostilastoissa korostuu etenkin seksuaalirikoksissa. Vuonna 2016 ulkomaalaisten osuus seksuaalirikoksista epäillyistä oli 23 prosenttia, mikä on ulkomaalaisten väestömäärään suhteutettuna erittäin korkea. Tietyillä alueilla ulkomaalaisten tekemien seksuaalirikosten osuus on vielä suurempi. Lähes puolet turvapaikanhakijoiden tekemistä seksuaalirikoksista kohdistuu alaikäisiin.

Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut kymmenen vuoden aikana peräti 75 prosenttia. Vangeista nyt jo noin joka kuudes on ulkomaalainen. Myös terrorismirikollisuus on rantautunut Suomeen vastuuttoman maahanmuuttopolitiikan seurauksena.

Edellä mainitut ongelmat osoittavat, ettei haitallinen massamaahanmuutto kolmansista maista Suomeen palvele suomalaisen yhteiskunnan kokonaisetua, eikä monikulttuurisuutta korostava kotouttamispolitiikka toimi. Ainoa tapa ehkäistä Suomen maahanmuutto-ongelmien kärjistyminen muun Länsi-Euroopan tavalla on välittömästi ryhtyä tarvittaviin hallinnollisiin ja lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin, joilla muutto Suomeen saadaan laskettua selvästi nykyistä alhaisemmalle tasolle. Tavoitteen tulisi olla kokonaismaahanmuuton pienentäminen 1990-luvun tasolle. Tiukka maahanmuuton kontrolli ja paluumuutto ovat tärkeimmät maahanmuuton haitoilta suojautumisen keinot.

________________________________________________________________________________

LUE MYÖS: Euroopan väestökatastrofi