Takaisin pääsivulle

29 tammikuu
2019

Muutama sana suomalaisten syntyvyydestä

Suomessa on keskusteltu viime aikoina paljon suomalaisten syntyvyyden rajusta alenemisesta. Tilanne on kiistämättä haastava. Suomen väestönkasvu oli viime vuonna yksinomaan nettomaahanmuuton varassa. Tänään julkistetun Tilastokeskuksen syntyvyystilaston mukaan kokonaishedelmällisyysluku oli viime vuonna (2018) mittaushistorian alhaisin, 1,40.

Henkilökohtaisesti näen, että vastuullinen perhepolitiikka ja suomalaisten syntyvyyden tukeminen ovat haittamaahanmuuton torjumisen ohella yksi keskeisimmistä keinoista Suomen kansan jatkuvuuden turvaamiseksi.

Sen sijaan, että poliitikot olisivat pohtineet syntyvyysongelmaa syvällisemmin ja osoittaneet aitoa halua ryhtyä toimenpiteisiin suomalaisten syntyvyyden tukemiseksi, järjestelmäpoliitikot ovat panostaneet väestöpolitiikassaan vain ja ainoastaan kehitysmaaperäiseen maahanmuuttoon väestöpyramidin oikaisemiseksi. Näin ei voi enää jatkua.

Uskon, että suomalaisten lapsiperheiden taloudellisin kannustein, esimerkiksi veronkevennysten keinoin, voidaan osaltaan vaikuttaa tilanteeseen. Kuitenkaan mitään nopeita ratkaisuja syntyvyystilanteen korjaamiseksi ei ole olemassa, koska ongelmassa on kyse ennen kaikkea arvoista, eivätkä yhteiskunnan ja ihmisten arvot muutu hetkessä.

Läntisessä maailmassa eletään vahvan yksilökeskeisyyden ja hedonismin aikakautta, joka sai voimakkaimman lähtölaukauksensa 1960-luvun hippiliikkeestä ja vasemmistolaisuuden noususta. Tämä sama vasemmistolaisesta hippiliikkeestä voimansa ammentanut henkilökohtaisen nautinnon tavoittelu on johtanut ihmiskunnan jatkuvien kulutusnautintojen etsimisen ja ylikuluttamisen äärelle ja sitä kautta luonnonvarojen tuhoamisen tielle. Mutta tämä onkin jo sitten toinen tarinansa.

Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch nosti vastikään syntyvyysongelmaan liittyen esiin erään merkittävän huomion:

”Vuosituhannen vaihteessa aikuiseksi tullut sukupolvi poikkeaa monella tavalla aiemmista. Se elää pitkittynyttä nuoruutta eikä vanhemmuus ole itsestään selvä osa elämänpolkua.”

Yhteiskunnassamme tarvitaan arvoilmapiirin muutos ja kuten totesin, se ei tapahdu hetkessä. Tarvitaan suoranainen kulttuurivallankumous. Yhteiskunnassamme ydinperheajattelu on nostettava uudelleen keskiöön. Perheiden perustamiseen on kannustettava sekä puhein että taloudellisin kannustein (esim. keveämpi perheverotus, lapsivähennys jne.). Yhä useamman on uskallettava lausua vahvemmin ääneen, että perhe on yhteiskunnan tärkein perusyksikkö, joka luo kansanyhteisön jäsenille turvaa ja takaa kansamme jatkuvuuden.

Tällä kirjoituksellani en halua tietenkään syyllistää lapsettomuudesta kärsiviä perheitä tai heitä, jotka näkevät yhteiskuntamme kehityksen kulkevan yhä epävakaampaan suuntaan, eivätkä siksi halua saattaa maailmaan uusia suomalaisia. Yhteiskuntamme suunta on kuitenkin vielä muutettavissa, vaikka epätoivo välillä nostaakin päätään. Erityisesti määrätietoisella ja tiukalla maahanmuuttopolitiikalla on mahdollista kääntää Suomi-laivan kurssi vakaamille vesille ja tehdä tästä maasta jälleen turvallinen koti kaikille suomalaisille, ennen kaikkea suomalaisille jälkipolville.

On kuitenkin tärkeää nostaa keskusteluun vielä yksi huomionarvoinen näkökulma: sinälläänhän suomalaisen väestön määrän lievä väheneminen tai pysyminen ennallaan ei ole ongelma tilanteessa, jossa kehitysmaaperäinen maahanmuutto on saatu pysäytettyä ja väestönvaihdos tätä kautta torjuttua. Esimerkiksi Japanissa väestön vähenemiseen ja vanhenemiseen sekä väestöllisen ja taloudellisen huoltosuhteen heikkenemiseen on pyritty vastaamaan teknologialla ja automaatiolla, ei maahanmuuttoa lisäämällä. Tämä vaihtoehto on ekologisesta ja globaalista näkökulmasta ajateltuna kestävä tapa toimia, kun tiedämme millaisen väestöräjähdyksen kanssa maailmassa painitaan.

Mitkään edellä kuvatuista malleista eivät ole tietenkään kokonaan toisensa poissulkevia, mutta poliitikkojen olisi tärkeää pohtia, mihin suuntaan pääpiirteittäin lähdemme Suomessa etenemään, jotta Suomen kansan tulevaisuus saadaan turvattua.