Takaisin pääsivulle

17 marraskuu
2015

Monikulttuurisuus tuhoaa kansallisen yhtenäisyyden

Monikulttuurisuutta puolustava ja kansan yhteisöllisyyden merkitystä vähättelevä ajattelutapa on peräisin toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta, jolloin sodan raakuudet olivat vielä eurooppalaisten tuoreessa muistissa. Sitä ennen ihmiskunnan historiassa kansanyhteisö ja yhteisöllisyys nähtiin luonnollisena ja välttämättömänä asiana myös läntisen maailman kansojen keskuudessa. Yhteisöjä arvostettiin, sillä ne muun muassa mahdollistivat ihmisten välisen yhteistyön ja luottamuksen sekä loivat turvallisuutta heidän elämäänsä.

Kansallisfilosofimme Johan Vilhelm Snellman (1806–1881) totesi aikoinaan, että pienetkin valtiot otetaan politiikassa vakavasti, kun ne nojaavat kansallisesti yhtenäiseen väestöön. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että selviytyäkseen maailmassa kansojen tulee olla kieleltään, arvomaailmaltaan, käyttäytymisnormeiltaan ja moraaliltaan mahdollisimman yhtenäisiä. Onkin totta, että vahvan yhtenäisyyden pohjalle rakentuneet yhteiskunnat ovat kyenneet historian aikana pitämään puoliaan paremmin kuin hajanaiset ja heikot yhteiskunnat. Myös ruotsalaisen Per Albin Hanssonin (1885–1946) ajatus ruotsalaisesta kansankodista (folkhemmet) nojasi alkujaan homogeeniseen väestöön ja yhteisöllisyyteen. Myöhemmin Ruotsin harjoittaman liberaalin maahanmuuttopolitiikan ja monikulttuurisuuskehityksen seurauksena kansankoti kuitenkin mureni nopeasti.

Monikulttuurisuus nähdään yleisesti eräänlaisena yhteiskunnallisena tilana, jossa kulttuurista monimuotoisuutta arvostetaan ja ylläpidetään – kielteisistä seurauksista piittaamatta. Meille on Suomessa ja Länsi-Euroopassa hallitsevien luokkien toimesta pakkosyötetty monikulttuurisuutta itsestään selvänä kehityssuuntana ja eräänlaisena itseisarvona, jota ei voi eikä saa vastustaa. Minä ja monet muut emme kuitenkaan ole sitoutuneet tukemaan monikulttuurisuuskehitystä ja monikulttuurista yhteiskuntaa. Päinvastoin koemme, että monikulttuurisuuden edistäminen ja arvomaailman monimuotoistuminen tulevat ennen pitkää koitumaan sekä Suomen että muun Euroopan kohtaloksi, ja siksi sitä on vastustettava.

Monille tuntuu olevan epäselvää se, mitkä asiat ylipäänsä pitävät kansoja yhtenäisinä ja mahdollistavat vakaan yhteiskunnan olemassaolon. Nyt käynnissä oleva maahanmuuttoaalto tulee väistämättä heikentämään kansalaisyhteiskuntaa. Kun väestö pirstoutuu identiteetiltään erilaisiin ryhmiin, joiden erillistä identiteettiä vieläpä monikulttuurisuuden ihanteen nimissä ylläpidetään, hyvinvointiyhteiskunnan ja ylipäätään kaiken yhteistyön perusta murenee. Tällainen kehitys tulee väistämättä myös Suomessa synnyttämään eripuraa ja vastakkainasettelua ihmisryhmien välille ja johtamaan yhteiskunnalliseen epävakauteen. Uskon, että massamaahanmuuton ja monikulttuuristumisen jatkuessa nykyistä vauhtia kansallisvaltiot tulevat tulevaisuudessa hajoamaan ristiriitoihin ja jakautumaan pienempiin itsehallinnollisiin alueisiin ja yhteisöihin.

En pidä hyväksyttävänä sitä, että jonkin tietyn poliittisen ideologian nimissä, tässä tapauksessa monikultturismin, kansamme velvoitetaan ottamaan Suomeen vastaan kestämätön määrä ihmisiä täysin erilaisten kulttuuripiirien sisältä. En kuitenkaan lähtökohtaisesti vastusta kaikkea maahanmuuttoa, kuten tuskin kukaan muukaan suomalainen. Pidän esimerkiksi Suomeen suuntautuvaa eurooppalaisten maahanmuuttoa kestävissä määrin hyväksyttävänä asiana, sillä heillä on taustansa puolesta hyvät edellytykset sulautua osaksi yhteiskuntaamme.

Kansallisella identiteetillä on ratkaiseva rooli kansan kohtalon ohjaajana. Terve kansallinen identiteetti on vahva kansoja koossapitävä voima, joka lujittaa yhteisöllisyyttä, ylläpitää yhteen hiileen puhaltamisen henkeä ja mahdollistaa kansallisvaltion koossapysymisen. Juuri tästä syystä kansallisen identiteetin merkityksen hämärryttämisellä on ollut hyvin keskeinen rooli monikultturistieliitin kansallisuusajattelun hävittämistehtävässä. On selvää, että kansallisen identiteetin heikentämisellä on nimenomaan haluttu raivata tilaa monikulttuuriselle yhteiskuntakokeilulle.

Todellisuudessa kulttuurisesti liian monimuotoinen ja hajanainen yhteiskunta on kuitenkin monella tapaa kestämätön. Monet hyvät asiat ilmenevät ainoastaan yhtenäiskulttuurissa eli sellaisessa, jossa me suomalaiset saimme elää lähes 1990-luvun alkuun saakka. Tietyt ominaisuudet, kuten yhteisöllisyys, luottamus kanssaihmisiin, hyvät käytöstavat, turvallinen elinympäristö, yhteiset toimintatavat, kyky luontevasti tulkita toisten ihmisten viestintää, tasa-arvo, suvaitsevaisuus, uskonnonvapaus, demokratia sekä yhteisesti jaetut käsitykset oikeasta ja väärästä ilmenevät vain yhtenäiskulttuurissa, eivät monikulttuurissa.

Monikulttuurisuus polkee edellä mainittujen tärkeiden arvojen ja ominaisuuksien päälle ja lopulta korvaa ne yksilökeskeisyydellä, epäluottamuksella kanssaihmisiin, turvattomuuden tunteella, alhaisemmalla onnellisuuden tasolla, suvaitsemattomuudella, uskonnollisella ja ideologisella ääriajattelulla sekä etnisellä nepotismilla. Nämä arvot ovat tehneet monista maailman maista lähes toivottomia paikkoja elää. Esimerkkinä monikulttuurisesta ja sirpaloituneesta alueesta voidaan mainita Etelä-Afrikka, jota repivät hajalle jatkuvat etniset jännitteet. Myös tällä hetkellä Euroopan päälle vyöryvä maahanmuuton hyökyaalto on seurausta uskonnollisista erimielisyyksistä maahantulijoiden lähtömaissa. Eurooppaan päästyään he tuovat väistämättä nämä levottomuudet mukanaan.

Turvataksemme tuleville jälkipolvillemme hyvät elinmahdollisuudet ja oikeuden suomalaiseen identiteettiin meidän on määrätietoisesti vastustettava haitallista massamaahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta sekä puolustettava hyväksi havaittua suomalaista elinpiiriä, elämäntapaa, yhtenäiskulttuuria ja yhtenäistä kansaa.

Suomi tarvitsee suojelijoita. Kansallisen yhtenäisyyden tuhouduttua, paluu entiseen ei välttämättä enää onnistu. Näen, että nimenomaan kansallismielisyydestä ja kansallisen identiteetin vahvistamisesta löytyy ratkaisu kansaamme tällä hetkellä piinaavaan jakautumiseen.

 

Olli Immonen
kansanedustaja (ps.)
Oulu