Takaisin pääsivulle

20 elokuu
2014

Monikulttuurinen painajainen

 

Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen länsimaalaiset ihmiset ovat tietoisesti harjoittaneet aktiivista oman kulttuurisen perintönsä ja elämäntapansa tuhoamista massamaahanmuuttoa, monikulttuurisuutta ja kansainvälisyyskehitystä edistämällä. Suursodan päätyttyä erityisesti historiallinen Länsi-Eurooppa menetti entisen loistonsa ja itseluottamuksensa ihmiskunnan suunnannäyttäjänä, vaikka kyseinen sivilisaatio oli tieteen, taiteen ja kulttuurin mittareilla ylivertainen muihin maanosiin nähden. Viimeiset 70 vuotta eurooppalaisen kulttuuripiirin historiallisesti kehittyneet kansat ovatkin tyystin unohtaneet omien etujansa valvonnan. Syytä tälle hulluuden riemumarssille voidaan etsiä muun muassa natsi-Saksan toteuttamista hirmuteoista, jotka jättivät syvät arvet länsimaisiin yhteiskuntiin. Hallitsevan eliitin keskuudessa heräsi tuolloin patologinen viha kaikenlaista kansallismielisyyttä, kansallisuusaatetta ja yhtenäisen kansan ajatusta vastaan. Toinen merkittävä syy lännen rappioon löytyy länsimaalaisten potemasta kollektiivisesta syyllisyydentunnosta kolonialismin aikakaudesta, jolloin Euroopan suurvallat pitivät maailmaa kämmenellään alistamalla valtaansa sosiokulttuurisesti kehittymättömät kansat Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Menneisyyden synneissä märehtiminen on tehnyt eurooppalaisesta ihmisestä liian pehmeän ja heikon, jonka omanarvontunto horjuu pienestäkin vihjeestä liittyen rasismiin tai vastaaviin niin kutsuttuihin ikisynteihin, joita suvaitsevaisto käyttää lyömäaseena eurooppalaista kantaväestöä vastaan.

Suomalaisetkin on kotimaisen suvaitsevaisuuseliitin toimesta perusteetta asetettu kanssasyyllisiksi kolonisaatioon ja alikehittyneiden maiden riistoon. Tämän suvaitsevaiston harrastaman antisuomalaisen kiihotuksen perusteena on käytetty niitä varsin naurettavia syitä, että maassamme valmistettiin Ruotsin vallan aikana orjalaivojen käyttämää tervaa ja että suomalaiset omaavat riistäjäkansoille tyypillisen valkoisen ihon. Jokainen voi itse päätellä, kuinka valideja ja reliaabeleja tällaiset argumentit ovat. Niin kutsuttu valkoisen miehen taakka on karistettava pois suomalaisten harteilta. Suomella ei ole koskaan ollut ainuttakaan siirtomaata, eikä se ole kansakuntana koskaan alistanut mitään toista kansaa. Päinvastoin suomalaisia on alistettu ensin ruotsalaisten ja sen jälkeen venäläisten toimesta satojen vuosien ajan. Olemme olleet kyseisten maiden siirtomaita, jota on kilvan ryöstetty ja alistettu emämaan edun maksimoimiseksi. Suomalaisten ei siis pidä millään muotoa tuntea syyllisyyttä omasta menneisyydestään ja historiastaan, joka on poikkeuksellisen kunniakas ja puhdas.

Samalla kun Suomeen ja muualle läntiseen maailmaan tulleet maahanmuuttajat ovat alkaneet korostaa omia juuriaan, identiteettiään ja erityisyyttään, on suomalaisten ja muiden länsimaalaisten käsitys alkuperästään ja identiteetistään hämärtynyt merkittävästi. Sitä ovat edesauttaneet muun muassa 1960-luvulla alkunsa saanut kansainvälinen monikultturismi-ideologian nousu, ylisuvaitsevaisuutta korostava kasvatusideologia sekä valtamedian harjoittama epäkansallinen aivopesu. Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto etupiireineen antoi vasemmistolaisille moraalisen oikeutuksen yhteiskuntakritiikkiin. Kritiikin levittäminen tapahtui erityisesti yliopistomaailmassa. Länsimaalaisten historiallisia saavutuksia taiteen, tieteen ja kulttuurin saralla ryhdyttiin kilvan vähättelemään, ja Euroopan sivilisaation asema maailman sivistyksen keskuksena kyseenalaistettiin. Kaikki perinteinen länsimaalaisuus työnnettiin romukoppaan, ja kansallismielisyydestä tuli kirosana. ”Tiedostavat tahot” alkoivat ihailla erityisesti takapajuisia islamilaisia aavikkokulttuureita ja henkisesti vielä metsästys- ja keräilijäaikakaudella eläviä mustan Afrikan kulttuureita. Vielä nykyisinkin ”intellektuelli” vasemmistolainen media-, kulttuuri- ja poliittinen eliitti halveksii peittelemättä enemmistön valtakulttuuria ja perinteitä ja on valmis hyökkäämään välittömästi niitä tahoja vastaan, jotka pyrkivät vahvistamaan kansallista identiteettiä tai kohottamaan solidaarista kansallishenkeä.

Maahanmuuttoräjähdyksestä monikulttuurisuuden riemumarssiin

Monikulttuurisuuskehityksen taustalla ovat suurimmat kansainvaellukset, mitä Länsi-Eurooppa on kokenut sitten Rooman valtakunnan lopun aikojen. Länsi-Eurooppaan alkoi vyöryä heti toisen maailmansodan jälkeen ei-eurooppalaisiin kansoihin kuuluvia yksilöitä ensimmäisenä Englantiin ja Ranskaan näiden valtioiden entisistä siirtomaista. Englantiin saapui siirtolaisia etenkin entisen Brittiläisen Intian alueelta, Karibialta ja Afrikasta. Ranskaan taas tuli maahanmuuttajia lähinnä maan Pohjois-Afrikan juuri itsenäistyneistä alusmaista. Maahanmuuttoilmiö laajeni 1960-luvun alusta lähtien myös saksankieliseen Eurooppaan, Skandinaviaan ja Benelux-maihin, kun nämä maat päättivät alkaa rekrytoida vierastyöläisiä muun muassa Espanjansa, Italiasta, Portugalista, Marokosta, Turkista ja Jugoslavian alueilta. Vierastyövoiman rekrytointi loppui äkillisesti Länsi-Euroopan alueella vuonna 1973 puhjenneeseen öljykriisiin, jonka jälkimainingeissa varsinkin ei-eurooppalaisten vierastyöläisten odotettiin ja toivottiin palaavaan takaisin kotimaihinsa. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan maahanmuuttoräjähdys oli vasta alkamassa, vaikka lähes kaikki Länsi-Euroopan maat olivat 1973 julistaneet virallisen maahanmuuttokiellon.

1970-luvun lopulle tultaessa oli selvää, että Englantiin, Ranskaan, Saksaan sekä lukuisiin muihin Länsi-Euroopan maihin oli syntymässä pysyviä vieraisiin kulttuureihin kuuluvien yksilöiden muodostamia enklaaveja. Ainoastaan muista Euroopan maista tulleet vierastyöläiset osoittivat valmiutta palata lähtömaihinsa tai vaihtoehtoisesti halua sulautua uuden kotimaansa valtavirtayhteiskuntaan. Maahanmuuttajaväestöjen eksponentiaalinen kasvu Länsi-Euroopan yhteiskunnissa ei millään muotoa loppunut vuoden 1973 maahanmuuttostoppiin, koska tätä kasvua kiihdytti erityisesti maahanmuuttajien korkea syntyvyysaste ja oikeus perheenyhdistämiseen, jonka nojalla esimerkiksi turkkilaiset Saksassa toivat maahan perheitään. Perheenyhdistämisen perusteella tapahtuvan maahanmuuton ohella 1980-luvun alusta lähtien kasvanut pakolaisuus tai sen vanavedessä tapahtuva elintasosiirtolaisuus on ollut keskeisin maahanmuuton väylä Eurooppaan.

Tällä hetkellä olemme Länsi-Euroopassa siinä tilanteessa, jossa lähes kaikissa maanosan maissa on noin 10 prosentin väestönosuus ei-eurooppalaisperäisiä maahanmuuttajia tai heidän jälkeläisiään. Tämä tarkoittaa sitä, että tänä päivänä muun muassa Saksassa asuu miljoonia turkkilaisia, Englannissa miljoonia afrikkalaisia sekä Ranskassa saman mittaluokan verran arabeja. Onkin siis selvää, että kaikki rajapyykit on jo kauan aikaa sitten ylitetty sen suhteen, onko ulkoeurooppalaisia maahanmuuttajia edes realistisesti tarkasteltuna mahdollista kotouttaa uusiin kotimaihinsa. Myös kantaväestöjen sietokyky kotimaidensa etnisen ja uskonnollisen monimuotoistumisen suhteen on jo kriittisellä rajalla. Pelastukseksi tähän Eurooppaa uhkaavaan sivilisatoriseen kriisiin hallitsevat luokat ovat esittäneet taikareseptiä nimeltä monikulttuurisuus.

Monikulttuurisen agendan sisältö

Monikulttuurinen yhteiskunta-ajattelu on valtavirtana pääasiassa vain läntisessä maailmassa. Muualla maailmassa kyseiselle ideologialle ja maailmankatsomukselle ei ole aitoa vastakaikua, ja se onkin tullut siellä poikkeuksetta tyrmätyksi. Monikulttuurisuuden näkeminen itseisarvona ei ole aina ollut länsimaiseen ajatteluun kuuluva elementti, vaan se on vasta jälkeenpäin kehitetty ideologinen vinouma. Monikulttuurisuutta ryhdyttiin vaalimaan lännessä vasta sen jälkeen, kun alueelle oli päästetty muuttamaan huomattava määrä ihmisiä länsimaiden ulkopuolelta kehitysmaista kolonialismin aikakauden jälkeen. Myöhemmin monikulttuurisuutta alettiin levittää aktiivisesti ja systemaattisesti esimerkiksi koululaitoksissa ja tiedotusvälineissä yhteiskunnallisena johtotähtenä.

Monikulttuurisuuden puolestapuhujien eli monikultturistien tavoitteena ja päämääränä on luoda monietninen ja monikulttuurinen maailmanyhteisö, jossa kansallisilla kulttuureilla ja rajoilla ei ole enää mitään merkitystä. Kansallismielisestä näkökulmasta katsottuna ajatus sisäisesti mahdollisimman heterogeenisistä valtioista on täyttä utopiaa ja pelkkänä ajatuksenakin täysin tuomittava, sillä se tulee väistämättä johtamaan suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin sekä kantaväestön kulttuurin heikkenemiseen ja tuhoon. Monikulttuurisuus on aiheuttanut jo nyt suuria ongelmia läntisessä maailmassa muun muassa ennen niin homogeenisten länsimaisten valtioiden yhteiskunnallisen koheesion romahtaessa. Monikultturistit käyttävätkin tuhoisassa missiossaan Neuvostoliitosta tuttua menetelmää, jossa he esittävät ratkaisuksi räjähtäviin maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmiin Euroopassa lisää maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta. Nämä tosiasiat ja muut tekijät huomioon ottaen on selvää, ettei monikultturistien yhteiskuntakokeilu voi johtaa muuhun kuin kantaväestöjen ja maahanmuuttajien väliseen vakavaan yhteentörmäykseen lukuisissa maissa, ellei monikulttuurista yhteiskuntakehitystä saada pysäytettyä.

Monikulttuurisen yhteiskuntakokeilun lasku tulee henkisessä ja fyysisessä mielessä pääasiassa kantaväestön veronmaksajien taakaksi. Kantaväestöön kuuluvat ihmiset joutuvat kestämään nousevat verot, joilla rahoitetaan maahanmuuttajien räjähdysmäisesti kasvavat sosiaali-, terveys- ja työttömyysetuisuuksien kustannukset, maahanmuuttajarikollisuuden hoito sekä heidän asumisensa asumiskelvottomissa ghetoissa. Samalla useimmat monikultturisteista viettävät koko elämänsä homogeenisissa ympäristöissä paremmissa kaupunginosissa vailla arkielämän kokemuksia monikulttuurisuuden ongelmallisuudesta.

Monikultturismi-ideologian voidaan katsoa muistuttavan erehdyttävästi kommunismia. Molempien aatteiden ideologinen pohja sekä käytännön toteutus perustavat arkielämän todellisuuden täydelliselle kieltämiselle. Monikultturismi on ideologia, jonka nykyään jakavat niin arvoliberaali oikeisto kuin vasemmistokin. Kyseiset tahot ovatkin muodostaneet nykyisin keskenään epäpyhän liiton kansallismielisen ajattelun tuhoamiseksi lännessä. Tämän liiton ansiosta vasemmisto on onnistunut nousemaan siihen yhteiskunnalliseen asemaan, josta se pystyy nakertamaan länsimaisen yhteiskunnan peruspilareita.

Monikulttuurisen painajaisen toteutuminen

Monikulttuurisuutta yhteiskunnallisena välineenä sovellettiin ensimmäisenä Kanadassa, jossa sen alkuperäisenä tarkoituksena oli sovittaa maan englantia ja ranskaa puhuvien asukkaiden välit rauhaisen yhteiselon turvaamiseksi, jolloin kummankin kansanryhmän kieli ja kulttuuri pyrittiin turvaamaan valtion taholta. Myöhemmin Kanada laajensi tämän monikulttuurisuuspolitiikan koskemaan maahan tulleita ei-eurooppalaisia maahanmuuttajia, jolloin monikulttuurisuus myös nostettiin yhdeksi kanadalaisen identiteetin kulmakiveksi. Kanadaa pidetään nykyään esikuvana kaikille muille länsimaille kulttuurisena mosaiikkina, joissa jokainen kansanryhmä elää oman halunsa mukaan, mutta silti tuntee olevansa yhtä kanadalainen kuin kuka tahansa muukin.

Euroopassa monikulttuurisuutta puhtaimmassa muodossa on harjoitettu viime vuosikymmeninä muun muassa Britanniassa, Hollannissa ja Ruotsissa. Näissä maissa monikulttuurinen politiikka tarkoitti käytännössä sitä, että maahanmuuttajien annettiin elää kuin alkuperämaassaan, ulkomaalaisten oman kulttuurin ja äidinkielen säilyttämistä tuettiin valtion varoista sekä kantaväestön kansallista kulttuuria alettiin näissä maissa muokata maahanmuuttajia miellyttävämmäksi. Britannia ja Hollanti ovat sittemmin hiljalleen irtisanoutuneet monikulttuurisuuspolitiikasta islamilaisen radikalismin, maahanmuuttoghettojen sekä ulkomaalaisten sosiaalitukiriippuvuuden kaltaisten ongelmien räjähdyttyä käsiin. Ne ovat alkaneet siirtyä assimilaatiopolitiikan suuntaan ulkomaalaisten suhteen, jolloin isäntämaan arvojen ja käytäntöjen kunnioitus on edellytys maahanmuuttajien asumiselle maassa. Ruotsi on Länsi-Euroopan maista Suomen ohella viimeisimpiä, joissa enää harjoitetaan puhdasoppista ideologisväritteistä monikulttuurisuuspolitiikka. Ei olekaan siis ihme, että Ruotsi ja Suomi molemmat ovat OECD-tilastojen mukaan niitä maita, joissa kotoutuminen on onnistunut kaikista huonoiten muun muassa maahanmuuttajaoppilaiden koulutuloksia tai maahanmuuttajien yleistä työllisyysastetta tarkastelemalla.

Suomi vältti haitallisen monikulttuurisuuskehityksen pitkään syrjäisen sijaintinsa sekä kylmän sodan realiteettien takia. Kuitenkin 1990-luvun alusta maamme rajat alkoivat avautua, kun ensimmäiset somalit saapuivat spontaanipakolaisina maahamme itärajan takaa Neuvostoliiton hajotessa. Tästä alkoi ei-eurooppalainen maahanmuutto Suomeen, joka voimistui entisestään EU-jäsenyyden myötä, joka pakotti Suomen avaamaan rajojaan yhä enemmän maailmalle. Tällä hetkellä maassamme asuu jo satojatuhansia muuta kieltä, kuin suomea tai ruotsia puhuvia yksilöitä, joka on asettanut vaakalaudalle Suomen säilymisen jatkossakin suomalaisena kansallisvaltiona.

Suomessa monikultturistit pyrkivät tänä päivänä hallitsemaan yhteiskunnallista keskustelua taistolaisten 1970-luvulla harjoittaman mielipideterrorin menetelmin. On myös selkeästi ollut havaittavissa trendi, jossa monia entisen itäblokin reaalisosialistisen yhteiskuntamallin ihailijoita on ryhtynyt äärimonikultturistisiksi journalisteiksi, niin sanotuiksi antirasistiaktivisteiksi tai monikulttuurista yhteiskuntaa puolustaviksi yliopistotutkijoiksi. Erityisesti Suomen yhtä totuutta noudattavan konsensusmedian keskuudessa monikulttuurinen yhteiskuntaideologia on lähes pyhä opinkappale. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan mainita julkisrahoitteisen Yleisradion laissa säädetty velvoite edistää monikulttuurisuutta. Ottaen huomioon Ylen monikulttuurisuusmission ja koko toimittajakuntaamme yleisesti leimaavan vihervasemmistolaisen ajatusmaailman voidaan väittää, että suomalaiset ovat jatkuvasti altistettuina asenteelliselle ja epäobjektiiviselle monikulttuurisuuspropagandalle. Räikeimpinä esimerkkeinä tästä monikulttuurisesta mielipiteen muokkaamisesta voidaan mainita konsensustoimittajien tietoisesti harjoittama sumutus koskien tiettyjen ulkoeurooppalaisten kansanryhmien korkeita työttömyys- ja rikollisuuslukuja, islamin aiheuttamaa vaaraa Suomelle tai maamme rajojen täydellistä vuotamista pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden edessä.

Irti monikultturismin kahleista

Tuntuu käsittämättömältä, että ainutlaatuisen historian ja kulttuurin omaava Eurooppa on antanut täydellisen kulttuurillisen itseinhon ja totaalisen itsesuojeluvaiston puutteen vallata itsensä. Hyvän elintason piirissä kasvanut länsimaalainen eliitti on astunut puolustamaan köyhiä ja alikehittyneitä kansoja kolmannessa maailmassa. Samalla nämä hallitsevat luokkamme ovat ryhtyneet ampumaan itseään jalkaan alistumalla etenkin islamin sekä kolmannen maailman siirtolaisvyöryn edessä. Tällä tavoin länsimaalainen eliitti anteeksiantamattomasti hyökkää omaa kulttuuriaan ja kansaansa vastaan, jota voidaan pitää yhtenä suurimmista petoksista maailmanhistoriassa. Ne rohkeat vapaustaistelijat, jotka ovat löytäneet sisimmässään rohkeutta ja voimaa taistella tinkimättömästi eurooppalaisen elämänmuodon puolesta, taas leimataan hallitsevan luokan ja konsensusmedian toimesta häiriköiksi ja eristetään yhteiskunnan marginaaliin.

Kansa ei voi säilyä, jos se ei kykene tunnistamaan tai halua arvostaa omaa olemassaoloaan. Kansan on kyettävä vaalimaan omia erityispiirteitään sekä taistelemaan vahvasti niiden säilymisen puolesta. Mitä enemmän Suomi saa erilaisia vaikutteita muualta maailmasta, sitä vähemmän suomalainen tuntemamme Suomi tulee jatkossa olemaan. Kansojen ja kulttuurien harmonia tarkoittaa käytännössä suomalaisten ja muiden Euroopan kansojen tinkimistä omista kulttuurisista arvoistaan. Tämä tulee väistämättä johtamaan eurooppalaisten kansojen ja kulttuurien tuhoutumiseen. Rationalismin ja sivistyksen keskuksen, Euroopan, häviäminen tekisi maailmasta hyvin tyhjän paikan elää, minkä vuoksi maanosamme pelastamisen tulisi olla jokaisen eurooppalaisen pyhä tehtävä.

Kansojen näkeminen pelkkinä sosiaalisina konstruktioina, joilla ei ole pysyvyyttä ja jotka perustuvat vain pelkkiin sopimuksiin, on päättäväisesti torjuttava ajattelumallina, mikäli eurooppalainen sivilisaatio halutaan pelastaa täystuholta. Täten Suomessa ja muualla Euroopassa on korkea aika lopettaa kansallisen identiteetin jatkuva kyseenalaistaminen sekä kulttuurinen itseinho heittämällä epäonnistumaan tuomittu monikulttuurisuuden ideologia historian romukoppaan reaalisosialismin tapaan. Maahanmuuttoa on myös alettava ympäri maanosamme radikaalisti rajoittaa sekä maksimaalista ulkomaalaisten maastamuuttoa takaisin alkuperämaihinsa on pyrittävä aktiivisesti tukemaan. Eurooppaan jäävien maahanmuuttajataustaisten yksilöiden taas olisi sulauduttava valtavirtayhteiskuntaan ilman erityisjärjestelyjä. Erityisesti suomalaisten on syytä muistaa, että pienenä kansana muiden maailman kansojen joukossa säilyminen ei ole itsestäänselvyys. Suomalaisuuden säilymisen edellytyksenä tällä vuosituhannella on vankkumaton usko aitoon elävään suomalaisuuteen sekä tinkimätön isänmaanrakkaus, joka yhdistää kaikki kansamme jäsenet yhteiseen kohtalonyhteyteen.

 

Olli Immonen
kansanedustaja (ps.), Suomen Sisun puheenjohtaja
Oulu