Takaisin pääsivulle

29 maaliskuu
2017

Maahanmuuttopoliittisia tiukennuksia kiirehdittävä

TIEDOTE 29.3.2017 (julkaisuvapaa heti)

PS-kansanedustajat: Maahanmuuttopoliittisia tiukennuksia kiirehdittävä sote- ja maakuntauudistusten ehtona

Yhdeksän perussuomalaisten kansanedustajaa (nimet tiedotteen alla) vaativat hallitusta kiirehtimään 80-kohtaisen turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman täytäntöönpanoa sekä muita yhdessä sovittuja maahanmuuttopoliittisia linjauksia yhtä aikaa keskustalle tärkeän maakuntauudistuksen ja kokoomuksen ajaman sote-valinnanvapausmallin kanssa ja niiden etenemisen ehtona.

Hallitus on järkeistänyt Suomen maahanmuuttopolitiikkaa muun muassa tiukentamalla maahanmuuttajien perheenyhdistämistä, luopumalla humanitaarisen suojelun perusteella myönnettävistä oleskeluluvista ja tehostamalla turvapaikkahakemusten käsittelyä. Kansanedustajien mukaan askeleet maahanmuuttopoliittisen lainsäädännön järkeistämisessä ovat olleet oikeansuuntaisia, mutta sellaisenaan vielä riittämättömiä. Esimerkiksi maahanmuuttajien perheenyhdistämisten osalta Suomen linja on edelleen Pohjoismaiden löysin. Kansanedustajat pitävät täysin kestämättömänä tilannetta, jossa Suomesta löytyy verrokkimaistamme poikkeavia humanitaarisen maahanmuuton vetovoimatekijöitä. Lisäksi Suomi on toteuttanut turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja huomattavasti monia muita EU-maita aktiivisemmin. Kansanedustajien mielestä Suomen on aika keskeyttää sisäiset siirrot.

Perussuomalaiset kansanedustajat näkevät, että kiirehtiminen maahanmuuttopoliittisten toimenpiteiden täytäntöönpanon osalta on ajankohtaista ja tärkeää. Maailmanpoliittinen epävakaus on lisääntynyt viime aikoina erityisesti Turkin valtiojohdon uhkaillessa Euroopan unionia irtaantumisella EU:n ja Turkin välisestä pakolaissopimuksesta. Sopimuksen mukaan Turkista Kreikkaan laittomasti saapuvat siirtolaiset lähetetään takaisin Turkkiin ja EU puolestaan ottaa Turkista vastaan syyrialaispakolaisia. EU on myös luvannut maksaa Turkille pakolaisten auttamisesta. Sopimuksen kariutuminen uhkaisi sysätä Euroopan syksyn 2015 kaltaiseen turvapaikanhakijakriisiin, johon EU-maat eivät olleet varautuneet.

 

Lisätiedot:

Juho Eerola, kansanedustaja (ps.)
Teuvo Hakkarainen, kansanedustaja (ps.)
Laura Huhtasaari, kansanedustaja (ps.)
Olli Immonen, kansanedustaja (ps.)
Rami Lehto, kansanedustaja (ps.)
Jani Mäkelä, kansanedustaja (ps.)
Jari Ronkainen, kansanedustaja (p.)
Sami Savio, kansanedustaja (ps.)
Ville Tavio, kansanedustaja (ps.)