Takaisin pääsivulle

17 huhtikuu
2013

Loppu tukipakettipolitiikalle

EU-maat ovat yksi toisensa jälkeen ajautuneet viime vuosina vakaviin taloudellisiin ongelmiin. Kyse ei ole vain yksittäisten EU-maiden talousongelmista, vaan koko epäoptimaalisen valuutta-alueen kriisistä. Tätä suurta kriisiä euroeliitti on pyrkinyt epätoivoisesti paikkaamaan EU:n omien perussopimusten vastaisilla ja toimimattomiksi havaituilla tukipaketeilla. Takana on jo kaksi tukipakettia Kreikkaan, tukipaketit Portugaliin ja Irlantiin sekä Espanjan koko pankkisektorin tukeminen.

Euroeliitin päämääränä on ollut alusta lähtien luoda Eurooppaan liittovaltio. Tähän tavoitteeseen he ovat pyrkineet keinoja kaihtamatta. Kysymys on kuitenkin siitä, mitä tämä uuden uljaan megavaltion rakentaminen tulee lopulta maksamaan Suomen kansalle. Mitä pidempään Suomen euroeliitti roikottaa maatamme mukana uppoavassa laivassa, sitä isompi lasku kansan maksettavaksi tulee. Joka tapauksessa Suomen lasku mitataan jo nyt vähintään miljardeissa – ajan kuluessa jopa kymmenissä miljardeissa euroissa.

Nyt liittovaltiofanaatikot ovat päättäneet seuraavaksi ryhtyä antamaan tekohengitystä Kyprokselle. Pahoin pelkään, ettei tämäkään tukipaketti tule jäämään viimeiseksi. Erityisen vastenmieliseksi Kyproksen tukemisen tekee se, että maan epäillään syyllistyneen muun muassa rahanpesuun sekä veroparatiisin ylläpitämiseen. Vähintään yhtä vastenmielistä on ollut kuulla Suomen oman valtiovarainministerin, Jutta Urpilaisen, toteavan, että Kyprosta on tuettava siitä huolimatta, että siellä harjoitettaisiin rahanpesua. On täysin selvää, että vastuu näistä itse aiheutetuista talousongelmista tulisi olla Kyproksella ja pankeilla itsellään eikä Suomen kansalla. Viatonta suomalaista ei saa laittaa kärsimään minkään pankkien tai valtioiden edesvastuuttomasta toiminnasta.

Erityisesti meitä monia kiinnostaisi kuulla, miten hallitus uskoo Kyproksen pystyvän maksamaan velkansa takaisin, kun maan velka on jo nyt peräti lähes 90 prosenttia bruttokansantuotteesta. Olisi mielenkiintoista myös tietää, missä kulkee raja EU:n velkamaiden tukemisessa. Montako kriisimaata aiomme vielä elättää tukipaketeilla? Tällä hetkellä peräti viisi euromaata seitsemästätoista on tarvinnut apua muilta EU-mailta, mikä tarkoittaa, että noin kolmasosa on tarvinnut muilta tukea talousongelmiinsa. Tällaisella toiminnalla päästetään vain todelliset syylliset pois pälkähästä ja luodaan ihmisille mielikuva siitä, että ylivelkaantumisen saa aina anteeksi ja että verojen maksamatta jättäminen on oikeutettua. Samalla silkkihansikkaiset pankkiirit myhäilevät tyytyväisinä poliitikkojen toimiessa heidän virheidensä korjaajina.

Me suomalaiset olemme tähän asti vuodesta toiseen maksaneet kuuliaisesti korkeita veroja, jotta saisimme rahalle vastinetta sosiaaliturvan ja erilaisten hyvinvointipalvelujen muodossa. Uskon vahvasti, että rahan lapioiminen rajojemme ulkopuolelle oliivimaille ja saksalais-ranskalaisten pankkien holveihin vähentää suomalaisten veronmaksuhalukkuutta. Tämä on toisaalta ihan ymmärrettävää, sillä eivät suomalaiset halua, että heidän rahoillaan tuetaan korruptoituneita ja yli varojensa eläneitä kriisimaita sekä kasinojuhlien krapulasta kärsiviä pankkiireja.

Kaiken kaikkiaan pääministeri Jyrki Kataisen paljon mainostama ”vastuunkanto” tarkoittanee vastuun kantamista muiden maiden ja finanssisektorin ongelmista. Kataisen hallituksen soisi kantavan välillä vastuuta myös Suomen kansan edusta. Hallituksen olisi jo korkea aika herätä eurofantasioistaan reaalitodellisuuteen ja laskeutua takaisin maan pinnalle. Utopistista europrojektia ja Euroopan liittovaltiota ei saa rakentaa Suomen kansan ja yhteisen isänmaamme tulevaisuuden kustannuksella.

Epädemokraattiset ja kansalaisia kyykyttävät EU ja euro olisi syytä heittää historian romukoppaan Neuvostoliiton ja Keskinäisen taloudellisen avun neuvoston (SEV:n) tapaa. Euroopan maiden yhteistyöinstanssin tulisi toimia jatkossa ainoastaan itsenäisten kansallisvaltioiden välisenä yhteistyöelimenä ja vapaakauppa-alueena. Samalla tulisi myös luopua eurokraattien suuruudenhulluista supervaltapyrkimyksistä.