Takaisin pääsivulle

09 maaliskuu
2016

Immonen ja Ronkainen: Yleisradiolla peiliin katsomisen paikka

Kannanotto 9.3.2016 (julkaisuvapaa heti)

Kansanedustajat Immonen ja Ronkainen: Yleisradiolla peiliin katsomisen paikka

Hallitusohjelman mukaisesti liikenne- ja viestintäministeriö asetti viime vuoden lokakuussa kansanedustajista koostuvan työryhmän pohtimaan Yleisradion tulevaisuutta. Ryhmään perussuomalaisten edustajana kuuluva kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kertoi Suomen Uutisille tiistaina 8.3. näkemyksiään Ylen toiminnasta ja sen rahoituksesta. Hakkarainen totesi työryhmän pitävän esimerkiksi Ylen rahoitusta erittäin ongelmallisena. Hänen mukaansa verorahoituksella toimiva Yle ylläpitää keinotekoisesti vanhoja rakennelmia, koska sillä ei ole minkäänlaista tulosvastuuta.

Ylen hallintoneuvoston jäsenet, perussuomalaisten kansanedustajat, Olli Immonen ja Jari Ronkainen allekirjoittavat edustajakollegansa Teuvo Hakkaraisen näkemykset.

- Hakkarainen ehdotti Ylen rahoituksen leikkaamista 100 – 150 miljoonalla eurolla, mikä on oikeansuuntainen esitys. Ylen toimintaa ja organisaatiota tulee tehostaa sekä toimintatapoja järjestellä uudelleen siten, että turhia kuluja saadaan karsittua ja budjettia pienennettyä, kansanedustaja Ronkainen sanoo.

Immonen ja Ronkainen näkevät Hakkaraisen tavoin ongelmallisena ruotsinkieliset kanavat ja ohjelmat, jotka vievät heidän mielestään liian suuren osan Ylen budjetista. Niihin uppoaa laskentatavasta riippuen vuosittain jopa yli kymmenen prosenttia budjetista, vaikka ruotsinkielistä väestöä Suomessa on vain viisi prosenttia.

- Yleisradion toimintaa koskevasta laista on myös poistettava monikulttuurisuuden edistäminen, sillä Ylen tehtävä ei ole määritellä kansalaistensa mielipiteitä ja ajaa tiettyä poliittista agendaa, vaan edustaa koko kansan näkemyksiä. Monikulttuurisuusideologian kannattaminen ei kuulu poliittisesti neutraalin median tehtäviin, Ylen hallintoneuvoston jäsen Olli Immonen toteaa.

- Saamamme palautteen perusteella suuri joukko kansalaisia ovat pettyneitä ja ärtyneitä Ylen toimintaan, eivätkä enää haluaisi olla rahoittamassa verorahoistaan nykyisenlaista Yleä, jonka toimittajakunnan ohjelmissa esittämien mielipiteiden nähdään edustavan vain pienen punavihreässä kuplassa elävän kansanosan näkemyksiä, Ronkainen toteaa.

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä julkaistua suurten suomalaisten medioiden päätoimittajien yhteistä kannanottoa ”luotettavan median puolesta” Immonen ja Ronkainen pitävät tekopyhänä.

- Kannanotossa päätoimittajat arvostelevat ”valemedioita” ja kannattavat ”oikeisiin tietoihin perustuvaa ja merkityksellistä journalismia”. Päätoimittajat syyllistävät muita siitä, mihin suomalainen valtamedia on myös itse vuosien ajan syyllistynyt: tiedon hämärtämiseen, poliittisten toisinajattelijoiden vainoamiseen ja mustamaalaamiseen sekä puolueelliseen uutisointiin esimerkiksi maahanmuuttoasioissa, Immonen jatkaa.

- Ylen on ollut selvästi vaikea sopeutua uuteen toimintaympäristöön, jossa tietoa on vapaasti kaikkien saatavilla internetissä. Selkeästi asenteelliselle ja puolueelliselle tiedonvälitykselle ei yksinkertaisesti ole enää sijaa suomalaisten keskuudessa. Toivomme jatkossa verovaroin ylläpidetyltä Yleltä tasapuolisuutta ja neutraalia tiedonvälitystä, Ronkainen kiteyttää.

 

Jallu ja Olli

Kansanedustajat Jari Ronkainen ja Olli Immonen toimivat Yleisradion hallintoneuvoston jäseninä