Takaisin pääsivulle

08 tammikuu
2015

Islamin uho ja lännen heikkous

Ranskan eilinen terrori-isku Muhammad-pilakuvia julkaisseen satiirilehden toimituksen tiloihin tuli tuskin kenellekään maailman menoa seuraavalle henkilölle kovinkaan suurena yllätyksenä. Kyseinen isku on yksi luku lisää siinä pitkässä sarjassa islamismiterroristisia tekoja, joiden pelossa länsimaalaiset ihmiset ovat joutuneet elämään viime vuosien aikana. Viimeisintä terroritekoa edelsi Ranskassa vain muutama viikko sitten Allahu Akbar -huutoja tehneen muslimin ajaminen autolla päin suurta väkijoukkoa Nantensin kaupungissa. Lukuisten käytännön arkielämän kokemusten kautta jokaiselle länsimaalaiselle luulisi jo käyneen selväksi, ettei muslimien ja eurooppalaisten kantaväestöjen yhteiselo Euroopassa tule tulevaisuudessakaan olemaan mitään ruusuista yhteiseloa monikulttuurisessa onnelassa, vaan erilaisten pienten ja suurempien konfliktien sekä yleisen yhteiskunnallisen sekasorron lisääntymisen värittämää.

Mistä islamismin suosion kasvu ja islamia kannattavien radikaalit teot sitten kumpuavat? Yksinkertaisesti tässä kaikessa on kyse kahden toisilleen täysin vieraan kulttuurin välisestä yhteentörmäyksestä, joka väistämättä tapahtuu kun kyseiset kulttuurit asetetaan elämään samojen valtion rajojen sisäpuolelle. Kaikki tietävät esimerkiksi sen, että islam ei siedä lainkaan siihen kohdistuvaa kritiikkiä. Lisäksi kaikki tietävät sen, mihin kritiikin esittäminen voi pahimmillaan johtaa. Tiedämme lisäksi lukuisen määrän muita ikäviä tosiasioita islamista, jotka eivät ole yhteen sovitettavissa länsimaisen elämäntavan kanssa. Silti länsimaalaiset ovat sallineet radikaalin islamismin levittäytyä keskuuteemme. Miksi ihmeessä näin on annettu tapahtua?

Islamismin voittokulku Euroopassa ja muualla maailmassa ei johdu siitä, että islam olisi jotenkin erityisen vahva, vaan siitä, että länsi on ollut jo kauan onnettoman heikko. Länsimainen sivilisaatio kärsii identiteettikriisistä, tarkemmin sanoen kansallisesta identiteettikriisistä, joka on johtanut ajan kuluessa länsimaalaisten selviytymis- ja itsesuojeluvaiston totaaliseen rappeutumiseen. Identiteettikriisin tyypillisimpiä oireita ovat muun muassa omien perinteiden, kulttuurin ja identiteetin halveksiminen, valtioiden rajojen avaaminen kulttuurisesti vieraalle massamaahanmuutolle sekä alistuminen länteen tulleiden vieraiden kansojen ja sivilisaatioiden ja niiden kulttuurien edessä. Rappiollinen ajattelu ja itsetuhoinen käyttäytyminen ovat johtaneet siihen, että länsimaalaisista on yleisesti tullut liian pehmeitä ja henkisesti heikkoja selvitäkseen vahvemman edessä. Heikkenemisen seurauksena länsimaalaiset eivät ole osanneet eivätkä uskaltaneet puolustautua läntisille mantereille vyöryviltä siirtolaismassoilta, vaan ovat sitä vastoin antaneet siirtolaisvirtojen valua vuolaana islamilaisista maista länteen ja siten sallineet viidennen kolonnan levittää juurensa keskuuteemme.

Islamia yksin tästä kehityksestä on turha syyttää, sillä se on vain toteuttanut sitä mikä on sille tyypillistä. Kaikki islamiin ja sen perusluonteeseen perehtyneet tietävät, että islamin suurempana tehtävänä on ollut joko aseellisesti tai nykyisin lähinnä massamaahanmuuton mahdollistaman väestönvaihdoksen keinoin levittäytyä kaikkialle maailmaan ja sitä kautta ottaa se haltuunsa. Tämä onkin onnistunut Euroopassa tähän asti varsin hyvin käyttämällä hyväksi lännen itsetuhoisaa ja kaiken suvaitsevaa ajattelua ja toimintaa. Länsimaalaisilla olisikin nyt peiliin katsomisen paikka. Meidän on länsimaissa pakko muuttaa ajattelu- ja toimintatapaamme, jos haluamme sivilisaationa selviytyä hengissä myös tulevaisuudessa.

Euroopan kansat ovat joutuneet vuosikymmenten ajan kärsimään suuresti Yhdysvaltojen islamilaisiin maihin kohdistamien sotaretkien seurauksista, jotka ovat luoneet ennen varsin pakkosekulaareihin islamilaisiin maihin valtatyhjiötä röyhkeimpien ja vahvimpien ainesten hyödynnettäviksi. Eurooppalaisten kansojen kansallinen identiteettikriisi yhdistettynä USA-johtoiseen suurvaltapoliittiseen peliin ovat olleet sivilisaatiollemme tuhoisa yhdistelmä. Esimerkkinä suurvaltapoliittisen pelin hedelmistä voidaan mainita islamistinen Taleban-järjestö ja sen syntyminen kylmän sodan loppunäytöksen yhteydessä, kun suurvallat jakoivat Afganistanin ja Etelä-Aasian etupiireihinsä. Tuolloin USA kunnostautui muun muassa Taleban-sissien aseistamisessa ja kouluttamisessa taistelussa neuvostoliittolaisia vastaan Afganistanissa. Yhdysvaltojen vuoden 2003 sotaretki Irakiin ja taistelu öljyvaroista loivat puolestaan otollisen kasvualustan nykyisin Irakin ja Syyrian rajaseuduilla väkivaltaa kylvävälle ISIS-islamistijärjestölle. Vuoden 2011 arabikevään aikaan Yhdysvallat puolestaan tukivat erilaisia islamistisia kapinallistahoja pyrkiessään kaatamaan Libyan ja Syyrian sekulaarit hallitsijat.

On selvää, että länsi – erityisesti Yhdysvallat – on tehnyt viimeksi kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana vakavia strategisia virhearvioita pyrkiessään vastaamaan maailmanlaajuisen islamismiongelman ja jihadin haasteeseen. Vaikka Yhdysvaltojen hallitukset ovat tavoitelleet jotakin aivan muuta, ne ovat suurilla virhearvioillaan itse asiassa pikemminkin edistäneet islamismin ja terroristijärjestöjen asiaa muun muassa Irakissa, Afganistanissa, entisen Jugoslavian alueella (erityisesti Kosovon irrottamisessa), Pakistanissa, Sudanissa ja Saudi-Arabiassa. Kaiken tämän seurauksena islam on palaamassa valtaan poliittisena projektina kaikkialla islamilaisessa maailmassa. Ilmiön taustalla on ennen kaikkea kapina länsimaisia vaikutteita ja globalisaatiota vastaan, mutta myös USA:han kytkeytyneiden äärikonservatiivisten öljymonarkioiden hiljaisella hyväksynnällä antama tuki jihadistisille liikkeille sekulaareja, muiden suurvaltojen kanssa kytköksissä olevia suvereeneja muslimimaita vastaan. Kyse on siis Lähi-idän / Pohjois-Afrikan sisäisestä valtapelistä, jossa äärisunnalaiset Saudit pyrkivät ylläpitämään hegemoniaansa potentiaalisia haastajiaan vastaan oman suurvaltapoliittisen liittolaisensa ääneen lausumattomalla hyväksynnällä. Tämä Euroopan lähialueilla tapahtuva sisäinen valtakamppailu, jossa ääriaineksia käytetään työvälineenä suuremmissa valtapeleissä, heijastuu kohtalokkaalla tavalla mantereellemme pitkälle tulevaisuuteen.

USA-johtoisten sotaretkien seurauksena Eurooppaan on virrannut suuret määrät islamismia kannattavia pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, jotka henkisestä heikkoudesta kärsivä Eurooppa on avosylin toivottanut mantereellemme tervetulleiksi. Muslimien massamaahanmuutto Eurooppaan onkin edistänyt huolestuttavalla tavalla maanosamme islamisoitumista. Vaikka suurin osa muslimimaista tulleista olisikin ääriaineksia pakenevia maltillisia muslimeja, ei tarvita kuin häviävän pieni osa konflikteissa radikalisoitunutta ainesta ottamaan uskonnolliset instituutiot haltuunsa ja kaappaamaan johtovastuu uskonnollisen agendan sisällön linjaamisessa, jolloin nämä kykenevät vaikuttamaan myös rauhallisemman tulijamassan ajatusmaailmaan.

Edistäessään monikulttuurisuuden mallia maahanmuuttajien paikalliseen kulttuuriin sulauttamisen sijaan nykyinen Euroopan johto on osoittautunut islamisaation parhaaksi liittolaiseksi. Eurooppalaisen sivilisaation onkin mahdotonta taistella Euroopan islamisaatiota vastaan, jos eurooppalaiset kansat eivät vapaudu nykyisen Euroopan ja transatlanttisen eliitin kuristusotteesta. Nyt Euroopassa vallassa oleva poliittinen johto on keinolla millä hyvänsä saatava vaihdetuksi, jos haluamme saada muutettua politiikan palvelemaan Euroopan maiden kansallista etua.

Nyt on Suomessa ja muualla Euroopassa korkea aika ryhtyä voimakkaisiin toimenpiteisiin islamismin kitkemiseksi ja Euroopan sisäisen turvallisuuden varmistamiseksi. Meidän on pyrittävä kaikin hallinnollisin ja lainsäädännöllisin keinoin patoamaan maahanmuuttoa islamilaisista maista Eurooppaan sekä edistämään muslimien vapaaehtoista maastamuuttoa Euroopasta takaisin muslimimaihin. Ulkomaille taistelemaan menevät tai terroriaikeita omaavat muslimit, joilla on vain vieraan valtion kansalaisuus, on poikkeuksetta karkotettava, kaksoiskansalaisuuden omaavilta äärimuslimeilta taas on otettava poikkeuksetta myönnetty kansalaisuus pois, ja heidät pitää asettaa karanteeniin karkotuksen toteuttamiseen asti. Kaikenlainen terapointi ja paapominen esimerkiksi Eurooppaan palaavia ISIS-järjestön riveissä taistelevia muslimeja kohtaan on lopetettava.

Vaikeampi kysymys onkin sitten se, mitä teemme niille terroriaikeita omaaville islamisteille, joilta löytyy Suomen kansalaisuus ja jotka elävät maassamme toisen polven maahanmuuttajina omistautuen omaksumiensa ajatusten systemaattiseen levittämiseen uskonveljiensä keskuuteen. Henkisessä tyhjiössä kahden kulttuurin välissä elävät kotoutumattomat musliminuoret luovat erityisen hyvän kylvöalustan sellaisille ajatuksille, jotka mahdollistavat omanarvontuntonsa nousun pinnallisen kulutuskulttuurin yhteiskunnassa – yhteiskunnassa, jolla ei ole heille mitään henkisesti annettavaa. Joka tapauksessa nyt on tullut aika herätä utopistisista unelmista todellisuuteen ja puolustautua eurooppalaista sivilisaatiota ja kansaamme uhkaavaa vaaraa vastaan.

 
Olli Immonen
kansanedustaja (ps.)
Oulu