Islam ja Euroopan islamisaatio

 

Kirjoitus on katkelma kirjastani ”Kansallinen kipinä”

Islam ja Euroopan islamisaatio

Suomessa on viime vuosina havahduttu huomaamaan, miten muiden Euroopan maiden tavoin islamin uskon edustajien määrä maassa kasvaa nopeasti. Vielä muutama vuosikymmen sitten kaduilla ei juurikaan näkynyt ei-eurooppalaisia, mutta nyt tilanne on sekä katukuvan että väestötilastojen valossa toinen.

Kolmansista maista Suomeen ja muualle Eurooppaan suuntautuneen voimakkaan muuttoliikkeen myötä islam on hiljalleen noussut julkisen keskustelun aiheeksi myös Suomen tiedotusvälineissä. Internetin puolella islamista on käyty keskustelua jo pidemmän aikaa. Kansalaisten yleinen tietämys islamista rajoittuu kuitenkin toistaiseksi vahvasti tiedotusvälineiden välittämään kuvaan, joka on usein varsin kaunisteltu ja kritiikistä riisuttu.

Länsimaiden hallitseva eliitti ja tiedotusvälineet eivät ole uskaltaneet islamistien kostoiskujen pelossa käydä vielä riittävän avointa ja kattavaa keskustelua islamin epäkohdista ja kolmansista maista länteen suuntautuvan maahanmuuton haitallisuudesta. Ne ovat pyrkineet varjelemaan yhteiskuntarauhaa ja yhteiskunnallista turvallisuutta vaikenemalla islamiin ja yleisesti maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista. Kostoiskujen uhka onkin todellinen, sillä esimerkiksi Muhammed-pilapiirroksia Euroopassa piirtäneet taiteilijat ja islamia arvostelleet yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat joutuneet lukuisia kertoja kiihkomuslimien kostoiskujen kohteiksi, jopa murhatuiksi. Myös Suomessa turvallisuusviranomaiset joutuivat vuonna 2006 varautumaan levottomuuksiin ja iskuihin Suomen Sisun julkaistua Muhammed-pilakuvat internet-sivuillaan. Pelon ilmapiirin lisäksi monikultturismin hegemonia on johtanut Euroopassa siihen, ettei eliitti halua nostaa islamiin liittyviä epäkohtia esiin.

Islam on maailman nopeimmin kasvava uskonnollinen liike. Tästä huolimatta islamia on tutkittu Euroopassa toistaiseksi melko vähän. Myös islamiin liittyvän kirjallisuuden määrä länsimaissa on vielä suhteellisen vähäinen, eivätkä länsimaalaiset sen vuoksi tiedä tarkalleen, millaisen uskonnon kanssa he ovat tekemisissä. On tärkeää, että tätä länsimaisen sananvapauden näkökulmasta vaikeaa aihetta pyritään käsittelemään jatkossa entistä avoimemmin, eikä pelolle anneta valtaa.

Islam – sodan vai rauhan uskonto?

”Taistelkaa Allahin tiellä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, mutta älkää sortuko tekemään väärin: Allah ei rakasta väärintekijöitä. – Surmatkaa heidät, (ei-muslimit) missä heidät kohtaattekin, ja ajakaa heidät pois sieltä mistä he ajoivat teidät pois, sillä epäjumalanpalvelus on pahempi synti kuin tappaminen. Älkää kuitenkaan taistelko heitä vastaan suojatun temppelin (Kaaba) luona, elleivät he ensin käy siellä teidän kimppuunne: vain silloin voitte surmata heidät siellä. Tämä on uskottomien palkka.” (Suura 2:190–191)

Eliitti ja länsimaalaistuneet islamin edustajat ovat yrittäneet ylläpitää mielikuvaa islamista rauhan uskontona. Euroopassa islamistien tekemät terrori-iskut on pyritty kuittaamaan islamiin kuulumattomina, vaikka iskujen tekijöiden on tiedetty toimineen islamin nimissä. Onko islam siis rauhan ja suvaitsevaisuuden vaiko sodan ja väkivallan uskonto? Vastaus riippunee siitä, onko vastaaja kiinnittänyt huomiota länsimaalaistuneisiin muslimeihin, fundamentalistisiin islamisteihin vai joihinkin siltä väliltä. Tiedotusvälineiden välittämän kuvan lisäksi monet muodostavat käsityksensä islamista sen perusteella, millaisen kuvan muslimit itse omalla käyttäytymisellään välittävät.

Länsimaisen eliitin ja länsimaalaistuneiden muslimien on kuultu usein väittävän, etteivät esimerkiksi terrori-iskuihin syyllistyneet islamistit edusta ”oikeaa” islamia ja että suurin osa muslimeista on maltillista väkeä. Jos islamistit kuitenkin syyllistyvät länsimaissa terrori-iskuihin motiivinaan surmata niin kutsuttuja vääräuskoisia islamin nimissä, ei voida väittää, etteivätkö he silloin edustaisi oikeaa islamia. Lukuisat islamin pyhät kirjoitukset nimittäin kannustavat muslimeita surmaamaan ”vääräuskoisia”. Terroristit voivat aina halutessaan oikeuttaa tekonsa islaminuskon keskeisillä ohjeistuksilla.

Voidaan myös pohtia, mitä muslimien niin sanotulla maltillisella enemmistöllä tarkoitetaan. Maltillisen ja radikaalin muslimin raja on kuin veteen piirretty viiva. Monille länsimaalaisille näyttäytyvät radikaaleina kaikki sellaiset muslimit, jotka esimerkiksi vaativat lapsilleen erillisoikeuksia, kuten oikeutta olla osallistumatta koulujen musiikin ja liikunnan tunneille. Useimmista radikaaleilta vaikuttavat myös ne muslimit, jotka kannattavat poikien ei-lääketieteellisin perustein suoritettavia ympärileikkauksia ja eläinten halal-teurastuksia, vaativat porsaanlihaa poistettavaksi peruskoulujen ruokalistoilta tai jotka eivät hyväksy sitä, että profeetta Muhammedista piirretään pilakuvia. Radikaaleina voidaan pitää kaikkia niitä muslimeja, jotka eivät halua elää Suomessa maan tapojen ja arvojen mukaisesti.

Monilla eurooppalaisilla televisiokanavilla on esitetty dokumenttiohjelmien yhteydessä kuvamateriaalia, jota on kuvattu salaa Euroopan maiden moskeijoissa. Dokumenteista on käynyt ilmi, että länsimaisen eliitin suojelemat imaamit ja muut islamin auktoriteettitahot julistavat kulissien takana vahvaa vihan ja segregoitumisen agendaa. Samat imaamit ja muftit, joita hallitsevat luokat ylistävät monikulttuurisuuden mannekiineina, kehottavat suljettujen ovien takana muslimeja eristäytymään valtavirtayhteiskunnasta ja valmistamaan asuinvaltiotaan islamilaiseen vallankumoukseen. Yksi tunnetuimmista paljastusdokumenteista on Britannian Channel 4 -televisiokanavalla esitetty Undercover Mosque. Siinä brittiläiset imaamit tuomitsivat muslimien integroitumisen brittiläiseen yhteiskuntaan, kehottivat lyömään naista, jos hän ei kymmeneen ikävuoteen mennessä käytä huivia, sekä ennustivat muslimien armeijan nousevan ei-muslimeja vastaan Britanniassa.

Miksi sitten mielikuva islamista terrori-iskuineen ja arjen kulttuurisine yhteentörmäyksineen näyttää reaalielämän valossa niin kovin erilaiselta kuin tiedotusvälineiden välittämä yleinen kuva? Myös islamin opetus Euroopassa ja sen ulkopuolella näyttää rauhan vastakohdalta. Entä miksi islamin epäkohdista pelon vallassa vaietaan, jos islam on rauhan uskonto?

On selvää, että kaikki muslimit eivät uhkaa yhteiskunnallista turvallisuutta ja vakautta eivätkä osaltaan halua murentaa eurooppalaista elämäntapaa. Kuitenkin riippumatta siitä, millaisia yksittäiset islaminuskoiset ihmisinä ovat, islamia ymmärtääkseen sitä on tarkasteltava uskonnon omista lähtökohdista käsin. On tärkeää tietää, mitä Koraani ja sunna, Muhammedin perimätieto, opettavat ja kuinka ne ohjeistavat muslimeja toimimaan. Lisäksi on otettava huomioon, miten islamin pyhät kirjoitukset ohjeistuksineen näkyvät muslimien käyttäytymisessä eri puolilla Eurooppaa. Yksittäisiä muslimeita voi olla monenlaisia, mutta islamin uskonnollinen sisältö ja ohjeistukset eivät anna siitä kuvaa rauhan uskontona.

Islamista yleisesti

Islamilainen maailma elää nykyään monelta osin sekasorrossa. Islamistit taistelevat ”maltillisia” vastaan, shiiat sunneja sekä palestiinalaiset israelilaisia vastaan lukuisissa maissa, joissa on muslimienemmistö tai huomattava islaminuskoinen vähemmistö. Islamiin liittyvien konfliktien päänäyttämönä on toiminut pitkään Lähi-itä. Tämän alueen kurjuuden symboli on Syyria, jossa on jo useita vuosia kestänyt aseellinen konflikti pääasiassa islamilaiseen valtioon tähtäävien kapinallisten sekä Iranin ja Venäjän tukeman presidentti Bashar al-Assadin välillä. Tunisian vallankumouksesta vuodenvaihteessa 2010–2011 alkanut muslimien arabikevät puolestaan latistui islamistitalveksi, jossa niin sanotut vapautetut kansat äänestivät vapaissa vaaleissa lähes poikkeuksetta 600-lukulaisen islamilaisen maailman periaatteisiin nojaavia puolueita ja ehdokkaita. Selkein esimerkki tästä oli muslimiveljeskunnan ja sen fundamentalistisen presidenttiehdokkaan Mohammed Mursin nousu Egyptin johtajaksi. Mursin tavoite nousta Egyptin islamistiseksi faaraoksi päättyi kuitenkin ennenaikaisesti armeijan toteuttamaan vallankaappaukseen. Egypti on tätä nykyä päätynyt takaisin luonnolliseen tilaansa eli sotilasdiktatuuriin, josta maalla on jo vuosikymmenten kokemus kenraali Hosni Mubarakin valtakaudelta.

Lähi-idässä raivoavat konfliktit islamin eri haarojen edustajien välillä vahvistavat monien länsimaalaisten uskoa siihen, että islam nykyisessä muodossaan on täysin yhteensopimaton länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen kanssa. Tämän tosiasian tunnustamiseen ei läntisen maailman politiikan ytimissä, yliopistoissa tai muissa niin sanotuissa tiedostavissa piireissä ole ollut halua tai uskallusta. Poliittinen korrektius ja monikultturismin hegemonia ovat johtaneet siihen, että muslimien on annettu elää Euroopassa ikään kuin he eivät olisi kotimaataan koskaan jättäneetkään. Kulttuurirelativistisen yhteiskuntapolitiikan seuraukset pystyy jokainen eurooppalainen näkemään kävellessään pitkin maanosan suurimpien kaupunkien katuja, missä burkat, niqabit, minareetit ja suurmoskeijat ovat jo kiinteä osa maisemaa. Sama kehitys on rantautumassa kovaa vauhtia myös Suomeen nykyisen hallitsevan luokan harjoittaman politiikan seurauksena.

”Ne jotka taistelevat Allahia ja hänen lähettilästään vastaan ja kiirehtivät tekemään pahaa, saavat palkkansa: heidät surmataan, naulitaan ristiin tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki ristikkäin, tai heidät karkotetaan maasta. Tämä on heidän häpeänsä tässä maailmassa, ja tuonpuoleisessa heitä odottaa ankara rangaistus, – paitsi niitä jotka katuvat (kääntyvät islamiin) ennen kuin olette saaneet heidät valtaanne.” (Suura 5:33–34)

Islamia ei voida pitää pelkästään muiden maailmanuskontojen – kristinuskon, juutalaisuuden, buddhalaisuuden ja hindulaisuuden – kaltaisena uskonnollisena järjestelmänä. Islam tulee ymmärtää pikemminkin kaikki elämän osa-alueet käsittävänä elämäntapana ja maailmankatsomuksena sekä poliittisena ideologiana, joka määrittelee kaiken muslimin oikeuksista hänen velvollisuuksiinsa. Islam on myös ainoa uskonto maailmassa, jonka nimissä pystytetään vielä nykyäänkin teokraattisia valtioita.

Länsimaissa on totuttu siihen, että uskonto ja politiikka pidetään erossa toisistaan. Islamilaisessa maailmassa uskontoon ja politiikkaan suhtaudutaan päinvastoin. Siellä islam on koko yhteiskuntaa hallitseva uskonnollispoliittinen järjestelmä, ei ihmisten henkilökohtainen asia. Oikeaoppisessa islamissa hyväksytään demokratia vain väliaikaisena taktisena välineenä lopulliseen tavoitteeseen pääsemiseksi.

Islam ei ole yhtenäinen uskonto, vaan se sisältää muiden uskontojen tavoin monia eri suuntauksia. Tällaisia ovat muun muassa sunnalaisuus, shiialaisuus, wahhabismi, ahmadiyya, baha’i, sufilaisuus ja kansan islam.  Profeetta Muhammedin kuoleman jälkeen arabien keskuudessa käytiin kamppailua hänen seuraajastaan. Tästä juontavat juurensa sunni- ja shiiamuslimien väliset erimielisyydet, jotka jatkuvat vielä tänäkin päivänä.

Islamilaisen fundamentalismin ja sen pyrkimysten maailmanlaajuisesti vaikuttavana voimana toimii erityisesti saudiarabialaislähtöinen wahhabistinen sunnalainen islamin perinne, jonka tavoitteena on paluu profeetan ja ensimmäisten kalifien alkuperäiseen hallinta-aikaan. Kyseisen perinteen mukaan uskonto ja valtio ovat erottamaton osa toisiaan. Toisin sanoen islamin lain on oltava myös valtion lakina. Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään wahhabistis-fundamentalistinen oppi, vaan islam yleisesti edellyttää samaa. Islamissa uskonto ja valtio muodostavat erottamattoman kokonaisuuden.

”Allahin lähettiläässä (Muhammad) teillä on kaunis esikuva niille joiden toivo on Allahissa.” (Suura 33:21)

Islam tarkoittaa sananmukaisesti ’alistumista’ (jumalalle), mikä puolestaan tarkoittaa muslimien pyhien tekstien eli Koraanin sekä hadithien kyseenalaistamatonta noudattamista. Lisäksi islamin uskon perustajan, profeetta Muhammedin, esimerkin seuraaminen on muslimeille keskeistä, sillä hänet esitetään islamissa täydellisenä ihmisenä. Tämä siitäkin huolimatta, että Muhammed on lukuisten historiallisten dokumenttien perusteella henkilökohtaisesti vastuussa lukuisista julmuuksista, esimerkiksi kokonaisten heimojen raakalaismaisista tuhoamisista.

Islamin pyhä kirja Koraani on muslimeille taivaasta annettua jumalan sanaa, jota on toteutettava ja noudatettava kirjaimellisesti. Koraanin tulkitseminen oman mielen mukaan on islamissa kielletty aikakaudesta ja paikasta riippumatta. Tämä eroaa ratkaisevasti esimerkiksi kristinuskon perinteestä, jossa Raamattua on tulkittu eri aikakausina eri tavoin. Myös Raamatun kehitys Vanhan testamentin tiukoista opinkappaleista Uuden testamentin myötä inhimillisempään jumal- ja ihmiskäsitykseen poikkeaa huomattavasti Koraanin progressiivisesti ankaroituvasta sisällöstä. Koraania luettaessa viimeisimpänä kirjoitetut, pyhän sodan käymisen tärkeyttä korostavat vihamieliset suurat kumoavat aikaisemmat, maltillisemmat suurat, jos niiden välillä on opillista ristiriitaa.

Koraanin jälkeen seuraavaksi tärkein lähde muslimeille on sunna, jolla tarkoitetaan profeetta Muhammedin esikuvallista elämäntapaa. Tieto sunnasta on peräisin haditheista, jotka ovat perimätietona välitettyjä lyhyitä kertomuksia siitä, miten Muhammed kussakin tilanteessa toimi ja mitä hän sanoi. Koraani ja profeetan sunna eli perimätiedossa säilynyt tapa ovat molemmat muslimeja sitova normi.

”Miehet olkoot naisten esimiehiä, koska Jumala on asettanut heidät näihin nähden korkeampaan asemaan, ja myöskin niiden suoritusten tähden, joita miesten on omaisuudestaan naisten hyväksi tehtävä. Hyveelliset naiset ovat alistuvaisia ja vaalivat huolellisesti, kätkössä, kaikkea sitä, minkä Jumala on kätköön tarkoittanut. Mitä niihin tulee, joiden puolelta kohtaatte uppiniskaisuutta, niin varoittakaa heitä, erottakaa heidät vuoteestanne ja kurittakaa heitä, mutta jos he silloin tottelevat teitä, niin älkää etsikö riitaa heidän kanssaan. Katso, Jumala on ylevä ja suuri.” (Suura 4:34)

Naisen asema islamissa on äärimmäisen heikko. Koraani, sunna, hadithit ja islamilainen sharia-laki antavat naiselle vähemmän oikeuksia kuin miehelle. Esimerkiksi naisen todistus oikeudessa on vähempiarvoinen kuin miehen. Kaikesta tästä on luonnollisesti seurannut, että musliminaisia kohdellaan islaminuskoisen yhteisön sisällä huonommin kuin miehiä. Äärimmäinen esimerkki sharia-lain musliminaiselle aiheuttamasta epäoikeudenmukaisuudesta on raiskatuksi tulleen naisen rankaiseminen kuolemalla. Muslimimies voi ottaa omaehtoisesti avioeron naisesta lausumalla eroilmoituksen ääneen kolme kertaa. Lisäksi naisten perintäoikeudet ovat hyvin rajoitettuja miehiin nähden. Naista alistava hunnuttaminen on sekin oleellinen osa islamia. Naisten asema vaihtelee jonkin verran maasta riippuen, mutta kaikkialla islamilaisessa maailmassa se on selvästi miestä heikompi.

Umma-käsite on maailman yli miljardille muslimille keskeinen identiteetinmuodostuksen väline. Ummalla tarkoitetaan maailman kaikkia muslimeita yhdessä. Useimmat muslimit tuntevat syvää yhteenkuuluvuutta uskonveljien ja -sisartensa suhteen maanosasta riippumatta. Tämä tuli esiin muun muassa Tanskan Muhammed-pilakuvakohun aikaan vuodenvaihteessa 2005–2006, jolloin pilakuvista raivostuneet muslimit mellakoivat raivokkaasti useissa maissa osoittaakseen solidaarisuuttaan uskontovereilleen. Myös niin kutsutun terrorismin vastaisen sodan operaatiot ovat herättäneet usein laajoja protesteja eri puolilla muslimimaailmaa. Keskeinen rooli muslimiyhteisön yllyttämisessä mellakointiin on uskonoppineilla sekä paikallisilla islamistisilla poliitikoilla. Kaikkien muslimien yhteenkuuluvuutta korostaa myös yhteinen päivittäinen rukousrituaali (salat), yhteinen paasto (saum) kerran vuodessa, pyhiinvaellus (hajj) Saudi-Arabian Mekkaan ainakin kerran elämänsä aikana sekä almuvero (zakat).

Jihadin uhka

”Ne jotka haluavat vaihtaa tämän elämän tuonpuoleiseen taistelkoot Allahin tiellä. Me annamme heille suuren palkan, saavatpa he sitten voiton tai tulevat surmatuiksi.” (Suura 4:74)

”Kun rauhoitetut kuukaudet ovat kuluneet, taistelkaa uskottomia vastaan missä heidät tapaattekin, vangitkaa heidät, saartakaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he katuvat, pitävät rukouksensa ja antavat almuja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on anteeksiantava ja armelias.” (Suura 9:5)

Islamilainen valtioteoria erottaa islamin hallitseman alueen (Dar al-islam) ja ei-muslimien hallitseman sodan alueen (Dar al-harb). Islamilaisen maailmankatsomuksen mukaan islamin alueen tulee laajentua koko maailmaan, jotta maailmasta tulisi rauhan alue (Dar al-salam). Edellä kuvattua prosessia kutsutaan jihadiksi eli pyhäksi sodaksi. Monet länsimaiset poliitikot ja niin kutsutut älyköt ovat pyrkineet häivyttämään laajemman väestön tietoisuutta jihadin todellisesta merkityksestä väittämällä sen tarkoittavan ainoastaan henkistä kilvoittelua. Henkistä jihadia merkittävämmässä roolissa on kuitenkin aseellinen jihad, jolla pyritään puolustamaan islamia ja edistämään sen leviämistä. Islamin pyhissä kirjoituksissa muslimien on sallittu islamin aseman edistämiseksi taistella ei-muslimeita vastaan kaikin mahdollisin keinoin, joista äärimmäisenä esimerkkinä voidaan mainita itsemurhaiskut.

Jihadissa keskeinen osa on petollisella käytöksellä. Islamin pyhien kirjoitusten mukaan rauha vääräuskoisten kanssa solmitaan ainoastaan silloin, kun muslimit eivät pysty sotilaallisesti voittamaan vihollista. Silloinkin rauha on ainoastaan hengähdystauko, jonka aikana muslimit keräävät voimiaan uutta taistelua varten. Rauha loppuu heti, kun muslimeilla on tarpeeksi voimavaroja sotilaalliseen voittoon. Toisin sanoen islamilainen käsitys rauhasta on hyvin erilainen kuin sen vastaava merkitys länsimaisessa ajatteluperinteessä. Sama koskee myös valehtelua, jonka islam sallii muslimien kanssakäymisessä vääräuskoisten kanssa, jos huijaamisen katsotaan hyödyttävän islamin vallan etenemistä pidemmällä aikatähtäimellä.

Islamistiterroristit pitävät itseään uskonsotureina eli jihadisteina (tai mujahidineina), jotka käyvät pyhää sotaa pahaa länttä vastaan. Tämä kokonaisvaltainen ajattelutapa näkyy siinä, miten muslimit suhtautuvat länsimaalaisten suvaitsevaisuuspoliitikkojen islamin liennytysyrityksiin. He pitävät niitä heikkouden merkkinä ja saavat siitä entisestään lisää itseluottamusta saattaa jihadinsa loppuun asti. Jihadismi ei jätä tilaa poliittiselle keskustelulle tai monikulttuurisuusseminaareille, vaan keskittyy konkreettisesti maailman islamisoimiseen. Pyhää sotaa on käytävä islamin lain mukaan aina tuomiopäivään asti. Nykyään islamin levittäminen länteen onnistuu helposti ilman sotia vapaan maahanmuuton eli niin sanotun maahanmuuttojihadin muodossa. Islamistit käyvätkin sotaa Eurooppaa vastaan sekä asein että demografisen vaikuttamisen keinoin.

Terrorististen tekojen suorittamiseen kannustaa islamin oppiin kuuluva periaate, jonka mukaan Allahin puolesta kuollut uskonsoturi pääsee paratiisiin, jossa häntä odottaa 72 neitsyttä. Islamin asiaa edistänyt itsemurhapommittaja ei ole uskonnollisen tulkinnan mukaan syntinen vaan shaheed eli marttyyri, jonka kuolema tuottaa suurta kunniaa Allahille. Kokonaisuudessaan Koraanista on löydettävissä useita satoja ohjeistuksia, kehotuksia, rohkaisuja ja selviä määräyksiä ryhtyä pyhään sotaan ei-muslimeja vastaan.

Muslimien keskuudessa kytevää radikalisoitumista ei voida kaikissa tapauksissa pitää sosioekonomisista tekijöistä tai koulutuksen puutteesta johtuvana, vaikka joissakin tapauksissa myös niillä on vaikutusta asiaan. On osoitettu, että kilpailuorientoituneissa yhteiskunnissa yksilöt kilpailevat keskenään paremmuudessa saavuttaakseen esimerkiksi tietyn tulotason, aseman tai sosiaalista arvostusta. Kun maahanmuuttajayksilö kokee, etteivät hänen kykynsä riitä kilpailemaan muiden kanssa, hän turhautuu, syrjäytyy ja siten pahimmassa tapauksessa radikalisoituu. Uskonnollinen radikalisoituminen tuo mukanaan yksilön kaipaamaa arvostusta, jota hän ei luonnollisesti saavuttaisi omilla kyvyillään. On kuitenkin kiistämätön tosiasia, että useisiin terrori-iskuihin osallistuneet islamistit ovat edustaneet muslimiyhteisönsä parempiosaista segmenttiä. Esimerkiksi vuoden 2001 New Yorkin WTC:n terrori-iskujen tekijät olivat hyvässä yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa asemassa olevia henkilöitä eivätkä länsimaisen rasismin tai muun kaltoinkohtelun uhreja. Mikä sitten saa toiset islaminuskoiset surmaamaan vääräuskoisia? Toisin kuin niin kutsutut tiedostavat tahot läntisessä maailmassa yrittävät selitellä, terrorismin harjoittaminen ei ole islamin vastaista vaan islamin pyhiä kirjoituksia tulkiten täysin oikeaoppista islamin harjoittamista.

Lähes kaikilla tämän päivän laajemmilla geopoliittisilla konflikteilla on kytkös islamiin. Thaimaa, Filippiinit, Irak, Syyria, Somalia ja Sudan ovat vain eräitä esimerkkejä maista, joissa  muslimiradikalismi ja islamilainen separatismi ovat saaneet aikaan paljon inhimillistä kärsimystä ja suuren määrän ihmisuhreja. Näissä maissa toimivista islamilaisista terrorijärjestöistä tunnetuimpia ovat New Yorkin terrori-iskuista vastuussa ollut al-Qaida sekä uudempi Isis-järjestö. Myös somali-islamistien perustama al-Shabaab on kasvattanut suosiotaan Somalian lisäksi somalidiasporan keskuudessa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Syyrian sisällissotaan on esimerkiksi epäilty al-Shabaabin nimissä osallistuneen lukuisia länsimaissa varttuneita somaleita.

Aseellisen jihadin kannatus on paljon suurempaa läntisessä maailmassa asuvien muslimien keskuudessa kuin monikultturistit ja tiedotusvälineet ovat halunneet myöntää. Pew Research Centerin vuonna 2007 tekemän ”Muslim Americans: Middle Class and Mostly Mainstream”  -tutkimuksen mukaan 22–42 prosenttia alle 30-vuotiaista muslimeista USA:ssa, Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa uskoo itsemurhapommitusten olevan ajoittain oikeutettuja. ICM Researchin vuonna 2006 Britanniassa tekemän mielipidekyselyn mukaan 20 prosenttia maan muslimeista sympatisoi 7.7.2005 tapahtuneiden Lontoon terroripommitusten suorittajia. Belgiassa mielipidekyselyjen mukaan vuonna 2013 peräti 16 prosenttia maan nuorista muslimimiehistä hyväksyi terrorismin.

Islam ja kritiikinsietokyky

Islam ei kestä julkista kritiikkiä samalla tavalla kuin muut maailmanuskonnot. Tämän osoittaa muun muassa Britannian Channel 4 -televisiokanavan ohjelmassa 7.8.2006 esitetty NOP Researchin tekemä mielipidekysely, jonka mukaan maan muslimeista 68 prosenttia halusi pidättää ja asettaa syytteeseen ne ihmiset, jotka loukkaavat islamia. Myös Yhdysvalloissa Wenzel Strategiesin vuonna 2012 julkaiseman mielipidekyselyn mukaan 58 prosenttia muslimeista koki, ettei islamin tai profeetta Muhammadin arvostelu kuulu USA:n perustuslain ensimmäisen pykälän takaaman sananvapauden suojan piiriin.

Radikaalien muslimien ja niin kutsuttujen maltillisten muslimien tavoitteissa rajoittaa islamin arvostelua ja sananvapautta ei ole juurikaan eroja. Ainoastaan heidän keinonsa tavoitteiden saavuttamiseksi ovat erilaiset. Kun radikaalit muslimit vaativat islamin kritisoijia tapettaviksi, samaan aikaan maltillisina esiintyvät muslimit kehottavat länsimaita kieltämään islamin kritisoinnin lailla. Muslimimaat ovat yrittäneet ajaa Yhdistyneissä kansakunnissa uskonnolleen immuniteettisuojaa ja pyrkineet saattamaan islamin arvostelemisen rangaistavaksi teoksi maailmanlaajuisesti. Jos kyseisiin vaatimuksiin vastattaisiin YK:ssa hyväksyvästi, tarkoittaisi se käytännössä sitä, että kaikki islamin kritisoiminen myös länsimaissa olisi kiellettyä rangaistuksen uhalla. Muslimimaiden johtajien vaatimukset tuntuvat varsin loogisilta siinä mielessä, että monissa islamilaisissa maissa uskonnon arvosteleminen voi johtaa koviin rangaistuksiin, pahimmillaan jopa kuolemaan.

Intialaissyntyinen kirjailija Salman Rushdie julkaisi vuonna 1988 romaanin nimeltä Saatanalliset säkeet. Iranin uskonnollinen johtaja Ruhollah Khomeini katsoi kirjailijan syyllistyneen jumalanpilkkaan ja julisti hänelle fatwan. Sen mukaan Rushdie tuli surmata. Palkkio kirjailijan tappamisesta on noussut jo yli kolmen miljoonan dollarin.

Islam-kritiikistään tunnetuksi tulleen egyptiläisen professorin ja kirjailijan Farag Fodan surmasi islamisti vuonna 1992, kun hän erehtyi arvostelemaan islamin paratiisikäsityksiä. Fodan surmannut mies kertoi vielä vankilasta vapauduttaankin pitävänsä tekoaan oikeutettuna ja sharia-lain mukaisena. Televisio-ohjelmassa murhaaja kertoi, kuinka kansalaisten on itse pantava toimeen islamin rangaistukset, jos maan hallinto ei noudata sharia-lakia.

Hollannissa puolestaan murhattiin 2000-luvun alussa kaksi maahanmuuttokriittistä ja islamia julkisesti kritisoinutta henkilöä, poliitikko ja professori Pim Fortuyn sekä elokuvaohjaaja Theo van Gogh. Heidät molemmat murhattiin islamin nimissä. Myös van Goghin ohjaaman elokuvan Submission (Alistuminen) käsikirjoittaja, kirjailija ja islaminuskosta luopunut somalinainen Ayaan Hirsi Ali on joutunut jatkuvasti islamistien uhkailun kohteeksi. Nykyään Hirsi Ali asuu Yhdysvalloissa paettuaan sinne Hollannista vainoajiaan karkuun.

Vuonna 2005 Tanskan suurin sanomalehti Jyllands-Posten julkaisi Muhammed-pilakuvat motiivinaan testata, oliko maan sananvapaus uhattuna maahan tulleiden islaminuskon edustajien vuoksi. Pilakuvat saivat muslimimaailman raivon valtaan, ja lehden toimitus jouduttiin evakuoimaan pommiuhan seurauksena. Tanskan suurlähetystö Syyriassa joutui tuhopolton kohteeksi, ja pilakuvien piirtäjät saivat lukuisia tappouhkauksia.

Tanskalainen pilakuvapiirtäjä Kurt Westergaard on joutunut elämään Muhammed-pilakuvien julkaisemisen jälkeen ympärivuorokautisessa suojelussa. Tanskan poliisi pidätti vuonna 2008 kolme islamistia epäiltynä Westergaardiin kohdistuneesta murhajuonesta. Vuonna 2010 Tanskan poliisi otti kiinni Westergaardin kotiin kirveen kanssa tunkeutuneen somalialaisen islamistin. Myöhemmin samana vuonna Norjassa pidätettiin kolme henkilöä, jotka olivat suunnitelleet Westergaardin tappamista.

Myös tanskalainen taiteilija Lars Vilks on joutunut piirtämiensä Muhammed-pilakuvien vuoksi elämään jatkuvan uhan alla. Hänen asuntonsa on joutunut tuhopolton kohteeksi. Vuonna 2015 Vilks osallistui Kööpenhaminassa Krudttønden-kulttuurikahvilassa tilaisuuteen, jossa käsiteltiin islamin ja sananvapauden välistä vaikeaa suhdetta. Tilaisuus sai järkyttävän päätöksen, kun maahanmuuttajataustainen henkilö ampui tapahtumassa kuoliaaksi yhden ja haavoitti kolmea. Iskun kohteena on arvioitu olleen Vilks.

Pariisissa tammikuussa 2015 aseistautuneet islamistit hyökkäsivät Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen. Hyökkääjät surmasivat iskussa kaikkiaan 12 ihmistä. Surmapaikalta paetessaan tekijöiden kerrotaan huutaneen ”Olemme kostaneet profeetan puolesta”. Iskun motiivina oli satiirilehden julkaisemat Muhammed-pilakuvat.

Islam ei selvästikään tunnusta sananvapautta samalla tavalla kuin ihmiset länsimaisissa demokratioissa sen ymmärtävät. Monilta islamia kritisoineilta on riistetty lähes kaikki heidän vapautensa islamistien aiheuttaman uhan vuoksi. Huolestuttavaa on se, että islam-kriittistä keskustelua on ryhdytty Euroopassa rajoittamaan erilaisella vihapuhelainsäädännöllä. Hallitseva eliitti on ulkoistanut likaisen työn tekemisen eli sananvapauden rajoittamisen oikeuslaitoksille ja tuomareille, vaikka aidossa demokratiassa niiden ei tulisi voida päättää, mitä ihmiset saavat sanoa ja ajatella. Suomessa ja muualla Euroopassa jopa poliitikkoja on tuomittu lainsäädännön nojalla ”kansanryhmää vastaan kiihottamisesta”, ”uskonrauhan rikkomisesta” ja niin edelleen.

Eräs ”vihapuheesta” tuomion saanut poliitikko on Hollannin vapauspuolueen puheenjohtaja Geert Wilders, joka myös joutuu islamistien uhkailujen vuoksi elämään jatkuvasti ympärivuorokautisessa suojelussa. Wildersin puolustajana oikeuskäsittelyssä toiminut Leidenin yliopiston oikeustieteen professori Paul Cliteur kiteytti (Yle TV1, Ulkolinja, 8.3.2017) tilanteen seuraavasti:

”Kun poliitikkoja tuomitaan julkisesti esitettyjen mielipiteiden takia, on vaarana, että julkisesta keskustelusta tulee mahdotonta. Poliitikkojen ei pitäisi joutua miettimään kaikkea sanomaansa etukäteen oikeustoimien varalta. Loppujen lopuksi äänestäjät arvioivat poliitikkojen näkökulmien ja mielipiteiden oikeellisuuden. Jos mielipiteet eivät miellytä, ääniä ei tule. Se on normaali toimintatapa demokratiassa. Se on muuttumassa tällaisten tuomioiden takia.”

Kasvavana uskontona ja valtaa saavana poliittisena ideologiana islamia ei voida rajata kritiikin ulkopuolelle. Mikään uskonto tai ideologia maailmassa ei saa nauttia erityissuojaa kritiikiltä.

Islamin uudistamisen vaikeudesta

Islaminuskon staattinen luonne on aiheuttanut sen, että islamin valtapiirissä olevien maiden sosiaalinen, taloudellinen ja poliittinen tila on ratkaisevasti läntistä maailmaa jäljessä. Muutoksen saaminen tilanteeseen edellyttäisi islaminuskon täydellistä uudistamista. Toisin kuin kristinusko, islam ei ole käynyt läpi reformaatiota.

Koraania pidetään islamissa pyhänä, täydellisenä ja viimeisenä Allahin ilmoituksena ihmiskunnalle. Se, että Koraania ei ole saanut muslimien keskuudessa tarkastella kriittisesti, on osaltaan estänyt islamin uudistumisen.

Islamin edellisen ja tähän asti viimeisimmän uudistamisyrityksen toteutti 1800-luvun lopulla syntynyt salafistinen liike. Uudistustyö kuitenkin katkesi ensimmäiseen maailmansotaan. 1920-luvulta lähtien salafistinen liike muuttui uuden johdon myötä yhä länsivastaisemmaksi, ja se alkoi keskittyä vahvemmin islaminuskon levittämiseen ja islamin mukaisen käytöksen korostamiseen. Liike ryhtyi unelmoimaan kalifaatin palauttamisesta, mihin päästäkseen se ryhtyi islamilaistamaan yhteiskuntia. Salafismista tuli merkittävä osa Saudi-Arabian maailmanlaajuisesti edistämää islamin muotoa, mikä vaikutti laajasti koko islamilaiseen maailmaan.

Muslimienemmistöisten maiden johtavissa piireissä ei käytännössä ole tällä hetkellä havaittavissa minkäänlaisia islamin uudistamispyrkimyksiä. On nähty, että muslimienemmistöisissä maissa radikaalein osa väestöstä on yleensä aina niskan päällä, koska heidän tapaansa tulkita islamia ei voida pyhien tekstien mukaan kiistää.

Islamilaisen maailman ja lännen vaikea suhde

Tiedotusvälineissä esiin nostettujen islam-asiantuntijoiden tarinat eri uskontojen välisestä harmoniasta islamin valloittamilla alueilla keskiajalla antavat usein hyvin yksipuolisen ja kaunistellun kuvan tuon ajan elämästä. Esimerkkinä islamin suvaitsevaisuudesta muita uskontoja kohtaan asiantuntijat ovat nostaneet yleensä esiin kertomukset andalusialaisista teehuoneista, joissa kulttuurirelativismin höynäyttämien professorien mielestä vallitsi aito harmonia valtaapitävien muslimien ja heidän vääräuskoisten alamaistensa välillä. Tosiasiallisesti islamilaisten valloitussotaretkien seuraukset johtivat muiden uskontokuntien jäsenten vainoihin ja joukkosurmiin sekä Välimeren alueella vallinneen kristillisroomalaisen korkeakulttuurin tuhoutumiseen.

Euroopan ja islamin vuosisataisia suhteita kuvaavat lukuisat veriset sodat ja konfliktit, joita on käyty näiden kahden kulttuurialueen rajaseuduilla. Viimeinen muslimien sotilaallinen rynnistys Euroopan sydämeen torjuttiin vuonna 1648 yhteiseurooppalaisten joukkojen murskatessa ottomaaniarmeijan Wienin porteilla.

Islamilaisen ja eurooppalaisen sivilisaation välejä kuvasi aina 1950-luvulle asti pyrkimys pysyä toisistaan erossa. Tilanteeseen tuli muutos ensimmäisten ei-länsimaalaisten muslimien muuttaessa pääasiassa Englantiin ja Ranskaan kyseisten valtioiden entisistä siirtomaista. Muslimien määrän voimakasta kasvua Euroopassa vauhdittivat myös Saksan ja Itävallan päätökset tuoda maihinsa merkittävä määrä turkkilaista siirtotyövoimaa 1960-luvun alusta alkaen. 1970-luvun lopusta lähtien muslimien muutto alkoi suuntautua voimalla myös Skandinaviaan ja Etelä-Eurooppaan humanitaarisen maahanmuuton myötä.

Euroopan kansat ovat joutuneet vuosikymmenten ajan kärsimään suuresti Yhdysvaltojen islamilaisiin maihin kohdistamien sotaretkien seurauksista. Kyseiset sotaretket ovat kerta toisensa jälkeen luoneet ennen varsin vakaisiin, maallisen hallinnon alaisiin islamilaisiin maihin valtatyhjiötä röyhkeimpien ja vahvimpien ainesten hyödynnettäviksi. Eurooppalaisten kansojen kansallinen identiteettikriisi yhdistettynä USA-johtoiseen suurvaltapoliittiseen peliin ovat olleet eurooppalaiselle sivilisaatiolle vahingollinen yhdistelmä. Esimerkkinä suurvaltapoliittisen pelin hedelmistä voidaan mainita islamistisen Taliban-järjestön syntyminen kylmän sodan loppunäytöksen yhteydessä, kun suurvallat jakoivat Afganistanin ja Etelä-Aasian etupiireihinsä. Tuolloin USA kunnostautui Taliban-sissien aseistamisessa ja kouluttamisessa taistelussa neuvostoliittolaisia vastaan Afganistanissa. Yhdysvaltojen vuoden 2003 sotaretki Irakiin ja taistelu öljyvaroista loivat puolestaan otollisen kasvualustan nykyisin Irakin ja Syyrian seuduilla väkivaltaa kylvävälle Isis-järjestölle. Vuoden 2011 arabikevään aikaan Yhdysvallat puolestaan tuki erilaisia islamistisia kapinallistahoja pyrkiessään kaatamaan Libyan ja Syyrian sekulaarit hallitsijat.

Yhdysvallat eurooppalaisine liittolaisineen on tehnyt viimeksi kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana vakavia strategisia virhearvioita pyrkiessään vastaamaan maailmanlaajuisen islamismiongelman ja terrorismin haasteeseen. Vaikka Yhdysvaltain hallitukset ovat tavoitelleet jotakin aivan muuta, ne ovat pikemminkin edistäneet islamismin ja terroristijärjestöjen asiaa muun muassa Irakissa, Afganistanissa, entisen Jugoslavian alueella erityisesti Kosovossa, Pakistanissa, Sudanissa ja Saudi-Arabiassa. Kaiken tämän seurauksena poliittinen islam on nousemassa valtaan kaikkialla islamilaisessa maailmassa. Ilmiön taustalla on ennen kaikkea islamilaisen maailman kapina länsimaisia vaikutteita ja globalisaatiota vastaan, mutta myös USA:han kytkeytyneiden konservatiivisten öljymonarkioiden hiljaisella hyväksynnällä antama tuki jihadistisille liikkeille muiden suurvaltojen kanssa yhteistyötä tekeviä sekulaareja muslimimaita vastaan. Kyse on vahvasti Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan sisäisestä valtapelistä, jossa äärisunnalaiset saudit pyrkivät ylläpitämään hegemoniaansa potentiaalisia haastajiaan vastaan oman suurvaltapoliittisen liittolaisensa ääneen lausumattomalla hyväksynnällä. Tämä Euroopan lähialueilla tapahtuva sisäinen valtakamppailu, jossa ääriaineksia käytetään työvälineenä suuremmissa valtapeleissä, heijastuu kohtalokkaalla tavalla Euroopan mantereelle pitkälle tulevaisuuteen.

USA-johtoisten sotaretkien seurauksena Eurooppaan on virrannut suuret määrät islamismia kannattavia pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, jotka Eurooppa on avosylin toivottanut tervetulleiksi. Vaikka suuri osa muslimimaista tulleista olisikin ääriaineksia pakenevia maltillisia muslimeja, ei tarvita kuin pieni osa konflikteissa radikalisoitunutta ainesta ottamaan uskonnolliset instituutiot haltuunsa ja kaappaamaan johtovastuu uskonnollisen agendan sisällön määrittelyssä, jolloin nämä kykenevät vaikuttamaan myös rauhallisemman tulijamassan ajatusmaailmaan.

Läntisen maailman islamisoituminen

”Islam tulee voittamaan kaikissa maailman maissa. Islam ja Koraanin opetukset tulevat vallitsemaan koko maanpiirillä.” (Suurajatollah Sayyid Ruhollah Khomeini, iranilainen šiiapappi ja vuoden 1979 Iranin vallankumouksen uskonnollinen ja poliittinen johtaja)

Islamin vaikutuksen kasvua läntisessä maailmassa kritisoineet tahot ovat puhuneet kauan ilmiöstä nimeltä islamisaatio. Islamisaatiolla tai islamisoitumisella tarkoitetaan yleisesti ilmiötä, jossa muslimien määrä ja islamin vaikutusvalta ei-islamilaisessa yhteiskunnassa lisääntyy. Islamisaatiokehityksen myötä länsimaisen kulttuuriperimän muovaamat yhteiskunnat ovat alkaneet enenevässä määrin omaksua yhteiskuntaelämään islamilaisia käytänteitä. Muslimien määrän kasvu länsimaissa on aiheuttanut painetta suostua jatkuvasti lisääntyneisiin uskonnollisiin ja kulttuurisiin vaatimuksiin. Konkreettisia esimerkkejä ovat sharia-tuomioistuimet Britanniassa, moskeijoiden ja minareettien ilmestyminen eurooppalaiseen katukuvaan, musliminaisten omat uintivuorot uimahalleissa, islamin ankaran kritiikin kriminalisointi vihapuhelainsäädännöllä, lasten sukupuolielinten rituaaliset ympärileikkaukset, koulujen joulujuhlien kitkeminen muslimien miellyttämiseksi sekä muiden uskontokuntien jäseniin kohdistuvat vainot Euroopan maissa.

Uskollisten kannattajien, levittäytymään pakottavan elämänkatsomuksen sekä suurten taloudellisten ja aineellisten voimavarojen avulla islamistit ovat kautta aikojen pyrkineet edistämään islaminuskon leviämistä maailmalla. He ovat onnistuneet tavoitteissaan varsin hyvin, sillä islamilaista elämäntapaa on levitetty läntiseen maailmaan viime vuosikymmeninä enemmän kuin koskaan aikaisemmin historiassa. Lähi-idän yhteiskunnallinen sekasorto ja öljydollarit ovat luoneet vahvan taloudellisen pohjan ja yhteiskunnallisen aseman islamistiliikkeille. Edellä mainitut asiat ovat puolestaan yhdessä globalisaation ja ihmisten vapaan liikkuvuuden kanssa mahdollistaneet islamin vaikutusvallan leviämisen ympäri maailman.

”Me valtaamme Euroopan ja Amerikan, emme miekalla, vaan dawalla.” (Yusuf al Qaradawi, islamilainen teologi, Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko)

Länsimaiden ja muun maailman islamilaistamista ajaa erityisesti Lähi-idässä tukikohtaansa pitävä uskonnollinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen liike nimeltä Muslimiveljeskunta (Ikhwan Muslimin). Liike sai alkunsa kalifaatin romahtamisen myötä vuonna 1928.  Monet maat ovat julistaneet tämän Koraania perustuslakinaan pitävän liikkeen terroristijärjestöksi. Länsimaissa asuviin muslimeihin vaikuttamalla Muslimiveljeskunta pyrkii murentamaan länsimaista sivilisaatiota ja edistämään islamin valtapyrkimyksiä. Muslimiveljeskunnan tavoitteista kertoo esimerkiksi 12-kohtainen Projekti-strategiadokumentti, jonka Sveitsin viranomaiset saivat haltuunsa vuonna 2001. Siinä tuodaan esiin suunnitelma islamilaisen hallinnon perustamisesta. Tähän tavoitteeseen liike pyrkii maahanmuuton, soluttautumisen, propagandan, protestoinnin, petosten, poliittisen vallan saavuttamisen ja terrorismin avulla.

Islamin voimaa kuvastaa historiassa hyvin profeetta Muhammedin kuoleman jälkeinen aika, jolloin se työnsi syrjään persialaisen ja bysanttilaisen imperiumin ja ulottui Atlantille asti. Mahtavimmillaan kolme islamilaista imperiumia – osmanit, safavidit ja mogulidynastia – hallitsivat suuria alueita maailmasta. Nykyajan islamistien toimintaa ja tavoitteita tarkasteltaessa on helppo huomata, että halu maailman valloittamiseen ei ole hävinnyt heidän uskonnolliselta agendaltaan vielä tänäkään päivänä.

Yhteiskunta voi islamisoitua hyvinkin nopeasti. Esimerkkinä tästä toimii Egyptin pääkaupunki Kairo, jossa ei vielä 1960-luvulla juuri näkynyt hunnutettuja naisia. Nykyisin valtaosa maan naisista kulkee kaduilla hunnutettuina ja islamista on tullut maan virallinen pääuskonto. Egyptissä islam onnistui tunkeutumaan kansakunnan ja kulttuurin sisälle ja lopulta valtaamaan ne. Esimerkiksi Assyria, antiikin Kreikka, Rooma ja Bysantti ovat aiemmin miehittäneet Egyptiä, mutta ne tyytyivät vain valloittamaan maa-alueen sen sijaan, että olisivat ryhtyneet muuttamaan kansakunnan kulttuuria ja elämänmuotoa toisenlaiseksi. Niiden jälkeen Egyptiin tunkeutuivat arabit, jotka ryhtyivät välittömästi tekemään muutoksia kaikille elämän osa-alueille. Jo muutaman vuoden jälkeen arabit olivat onnistuneet levittäytymään kaikkialle egyptiläisessä yhteiskunnassa. Muutos oli pysyvä, minkä seurauksena maan alkuperäisestä perinnöstä on nykyisin enää vain rippeet jäljellä pienen koptikristittyjen ryhmän elämässä.

Egyptin lisäksi Libya, Algeria, Tunisia ja Marokko ovat tänä päivänä lähes kokonaan islamilaisia maita. Afrikkaan islam levisi kaupankäynnin ja arabien orjakaupan sekä käännytystyön myötä. Islamistit ovat uhanneet valloittaa koko Afrikan, mikä on johtanut lisääntyneisiin konflikteihin muslimien ja kristittyjen välillä muslimien yrittäessä tuoda sharia-lakia väkisin kaikkialle. Pelkästään Sudanissa on tapettu viime vuosikymmenen aikana noin kaksi miljoonaa kristittyä.

Islamissa kalifilla tarkoitetaan profeetta Muhammedin seuraajaa, islaminuskoisten yhteisön eli umman johtajaa. Kalifaatti on hänen hallintoalueensa. Islamin pyhien kirjoitusten mukaan muslimien tavoitteena on oltava islamilaisen kalifaatin luominen myös Eurooppaan ja muualle maailmaan.

On selvää, että kaikki muslimit eivät halua länsimaiden valloittamista ja niiden muuttamista islamilaisiksi, vaan monet heistä haluavat elää omaa arkeaan rauhallisesti omien tapojensa ja arvojensa mukaisesti. Kuitenkin pelkkä tavallinen islamilaisen arjen eläminen riittää yhteiskunnan muuttamiseksi, jos sellaista arkea eläviä löytyy riittävän paljon. Nykyistä väestönkehitystä tarkasteltaessa voidaan havaita, että muslimien määrä suhteessa Euroopan maiden kantaväestöön kasvaa nopeasti. Jos yhä suurempi osa Suomen väestöstä olisi tulevaisuudessa muslimeja, kyse ei olisi enää pelkästä uskonnon henkilökohtaisesta harjoittamisesta, vaan tämän väestönosan arvot ja toimintatavat heijastuisivat väistämättä laajemmin suomalaiseen yhteiskuntaan.

Islam on jo toiseksi vahvin uskonto Euroopassa, ja esimerkiksi Ranskassa joka kymmenes maan asukkaista on muslimi. Monissa Euroopan maissa Muhammed on noussut viime vuosina yhdeksi suosituimmista poikavauvojen nimistä. Erilaiset tilastot kertovat huolestuttavia tosiasioita käynnissä olevasta väestönkehityksestä.

Islam uskontona ei siedä kompromisseja, mistä osaltaan kielii lukuisten muslimimaahanmuuttajien haluttomuus sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan. Haluttomuudesta sulautua valtavirtayhteiskuntaan kertovat lukuisat arkielämän havainnot sekä kyselytutkimusten tulokset. Info GmbH:n Saksassa vuonna 2012 tekemän tutkimuksen ”Deutsch-Türkische Lebens- und Wertewelten 2012” mukaan 46 prosenttia turkkilaisista muslimeista toivoi, että maassa olisi jonakin päivänä enemmän muslimeita kuin kristittyjä. Yhdysvalloissa Pew Research Centerin vuonna 2011 julkaiseman tutkimuksen ”2011 Muslim American Survey” mukaan 49 prosenttia muslimeista totesi olevansa ensisijaisesti muslimeita ja vasta sitten amerikkalaisia. Saman tutkimuskeskuksen vuonna 2006 julkaiseman artikkelin ”Muslims in Europe: Economic Worries Top Concerns About Religious and Cultural Identity” mukaan esimerkiksi Espanjassa 69 prosenttia islaminuskoisista identifioi itsensä ensisijaisesti muslimeiksi.

Muualla Länsi-Euroopassa on voitu havaita, että yhteiskuntaan kotoutumattomien muslimitaustaisten maahanmuuttajien ei tarvitse muodostaa enemmistöä väestöstä aiheuttaakseen vakavia yhteiskunnallisia ongelmia. Muslimien massamaahanmuuton seurauksena Eurooppaan ei ole syntynyt toimivia muslimien, kristittyjen ja maallistuneiden länsimaalaisten muodostamia yhteiskuntia eikä eurooppalaisen kulttuurin uutta renessanssia. Pikemminkin islamin tunkeutuminen vanhan mantereen sydämeen on aiheuttanut vakavan särön länsimaisen yhtenäiskulttuurin perustalle muodostuneisiin yhteiskuntiin.

Islamilaisen arjen rantautuminen Eurooppaan on ollut lukuisten kulttuuristen ja sosiaalisten konfliktien värittämää. Lähes jokaisen eurooppalaisen metropolin ympärille on muodostunut islamilaisia ghettovyöhykkeitä. Hallitsevat luokat ovat tukeneet tätä kehitystä niin sanotulla monikulttuurisuuspolitiikalla, jonka ytimessä on muslimien kannustaminen elämään omien tapojensa ja arvojensa mukaisesti. Kyseinen vuosikymmenien ajan harjoitettu politiikka ei ole johtanut eri väestöryhmien keskinäiseen harmoniaan vaan muslimimaahanmuuttajien voimistuneeseen segregoitumiseen eli eristäytymiseen valtavirtayhteiskunnan ulkopuolelle.

Islam ja kaupunkialueiden eriytyminen

Hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena monista Euroopan suurkaupungeista on tullut etnisesti ja kulttuurisesti hyvin jakautuneita. Tutkimukset ja käytännön kokemukset osoittavat, että ihmiset haluavat asua kaltaistensa parissa. Maahanmuuttajat hakeutuvat yleensä asumaan sellaisille alueille, joilla asuu jo valmiiksi paljon maahanmuuttajia. Maahanmuuttajien määrän kasvaessa kantaväestö on ryhtynyt muuttamaan pois maahanmuuttajakeskittymiksi muodostuneilta alueilta.

Eurooppaan 1950-luvun lopulta saapuneet muslimisiirtolaiset ovat asettuneet pitkälti läntisen Euroopan suurten kaupunkien lähiöihin, joista he ovat onnistuneet rakentamaan vuosikymmenten saatossa valtavirtayhteiskunnasta erillään olevia pahamaineisia ghettovyöhykkeitä. Muslimilähiöiden yleisinä tunnusmerkkeinä Euroopassa voidaan yleisesti pitää muun muassa kroonista työttömyyttä ja sosiaalitukiriippuvuutta, kasvavaa rikollisuutta ja levottomuutta, lisääntyvää islamilaista radikalismia sekä sharia-lain soveltamisen etenemistä.

Usein muslimiterritoriot ovat kaiken valtavirtayhteiskunnan lain ja oikeuden ulottumattomissa, sillä niissä operoivat islamistiryhmät ja imaamit ovat onnistuneet pelottelemaan virkavallan pysymään poissa alueiltaan. Näin on tapahtunut esimerkiksi Ruotsin Malmön Rosengårdissa, jossa muslimijengit ovat säännönmukaisesti ajaneet poliisi- ja pelastusviranomaiset pois kivittämällä ja uhkailemalla heitä. Palokunta ja ensiapuhenkilökunta ovat kieltäytyneet useaan otteeseen astumasta Rosengårdin alueelle ilman poliisisuojelua. Ruotsin tavoin myös Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa musliminuoret ovat heitelleet poliisiautoja kivillä ja palopommeilla, autoja on poltettu ja ensiapuhenkilökuntaa kohtaan on kohdistunut väkivaltaa.

Muslimien hallitsemia kaupunkialueita on ryhdytty kutsumaan yleisesti nimellä no-go-zones. Termi on ollut pidempään käytössä Yhdysvalloissa, missä vähemmistöjen miehittämillä ghetoilla on Euroopan ghettoja pidempi historia. Euroopassa harjoitettu monikulttuurisuuspolitiikka on mahdollistanut no-go -alueilla asuville muslimeille käytännössä itsehallinto-oikeuden, oikeuden määrätä elämästään omalla tavallaan, mikä poikkeaa yhteiskunnassa vallitsevasta virallisesta tavasta. Segregaation estämiseksi ei ole kyetty tekemään tähän mennessä mitään merkittäviä toimenpiteitä.

Ruotsi on yksi liberaaleinta maahanmuuttopolitiikkaa harjoittaneista maista Euroopassa. Maan integraatiopolitiikassa on epäonnistuttu pahasti kaikkien muiden Länsi-Euroopan maiden tavoin. Ruotsin poliisi julkaisi vuonna 2014 kartan yhteensä 55 alueesta, joiden hallinnan se kertomansa mukaan on menettänyt jengeille. Kartalla on mukana esimerkiksi Göteborgista Hammarkullenin, Angeredin ja Biskopsgårdenin alueet. Kyseiset alueet ovat sellaisia, jonne palomiesten, ambulanssien, postinkantajien ja jopa poliisien on vaarallista mennä. Näillä alueilla jengien epäviralliset oikeuslaitokset jakavat tuomioita omien oikeus- ja kulttuurikäsitystensä mukaan, ja osalla alueista toimii myös jengien hoitama rajavalvonta.

Ranskassa asuu Euroopan maiden suurin muslimiväestö, mikä on suurelta osin seurausta maan siirtomaavallasta Pohjois-Afrikassa. Useimmat Ranskassa asuvista muslimeista ovat tulleet maahan Algeriasta ja Marokosta. Muslimien tarkkaa lukumäärää ei ole pystytty laskemaan, mutta arviot liikkuvat 3,5–6 miljoonan välillä.Noin kolmannes maan muslimeista asuu Pariisin suurkaupunkialueella ja toinen kolmannes Marseillen ja Nizzan välisellä alueella. Lisäksi suuria keskittymiä on esimerkiksi Lillen, Roubaix’n ja Tourcoingin alueella, joista jo ainakin kahdessa ensin mainitussa yli puolet nuorista on muslimitaustaisia.

Muiden Länsi-Euroopan maiden tavoin Ranskassa ei-eurooppalaisten muslimimaahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä kotoutuminen on pahasti epäonnistunut. Maan hallituksen internet-sivuilla julkaistiin vuonna 2006 yhteensä 751 aluetta kattava lista niin sanotuista ”herkistä urbaaneista alueista” (zones urbaines sensibles, ZUS). Tuolloin alueilla asui arviolta 4,4 miljoonaa asukasta, mikä oli yhteensä seitsemän prosenttia koko Ranskan väkiluvusta. Kyseisten alueiden sosioekonominen rakenne on hyvin poikkeuksellinen verrattuna muuhun Ranskaan. Siellä asuvat ihmiset kärsivät suuresta työttömyydestä ja alhaisesta koulutustasosta, ja heidän vakituinen asuntonsa on useimmiten valtion vuokra-asunto.

Ulkomaalaisten osuuden ZUS-alueilla on arvioitu olevan noin viidennes, mikä on kaksinkertainen muuhun maahan nähden. Väestötilastoja tarkastelemalla voidaan osoittaa, että ulkomaalaistaustaisten määrä kyseisillä alueilla nousee yli 50 prosenttiin 18–58-vuotiaiden ikäluokassa. Lähes puolet ZUS-alueilla asuvista maahanmuuttajista on pohjoisafrikkalaisperäisiä. Suurin maahanmuuttajaosuus on Pariisissa, jossa jo yli 60 prosenttia väestöstä koostuu ulkomaalaistaustaisista.

ZUS-alueet ovat toistuvasti saattaneet Ranskan kyseenalaisen maailmanlaajuisen mediahuomion kohteeksi niissä jatkuvasti toistuvien maahanmuuttajamellakoiden ja muiden levottomuuksien vuoksi. Yksi laajimmista mellakoista koettiin vuonna 2005, jolloin Clichy-sous-Bois’n lähiössä itäisessä Pariisissa 28. päivä lokakuuta alkunsa saaneet ja yhteensä 274 kuntaan levinneet mellakat saivat presidentin julistamaan maahan hätätilan. Tilanne sai alkunsa poliisin saapuessa paikalle tarkastamaan henkilöllisyyspapereita kahdelta maahanmuuttajanuorelta. Nuoret lähtivät juoksemaan poliisia pakoon ja piiloutuivat korkeajännitemuuntajaan sillä seurauksella, että molemmat menehtyivät sähköiskuun. Onnettomuuden jälkeen alueilla alkoi levitä huhu, jonka mukaan poliisi olisi tappanut nuorukaiset.  Tästä raivostuneina pääasiassa afrikkalaisista nuorista koostuneet jengit alkoivat mellakoida, ryöstellä kauppoja sekä polttaa autoja ja julkisia rakennuksia. Mellakat kestivät 20 päivää, ja niiden aikana poltettiin noin 9000 autoa ja suoritettiin 2800 pidätystä. Useita satoja poliiseja ja mellakoitsijoita loukkaantui. Aineelliset vahingot nousivat arviolta peräti 200 miljoonaan euroon. Koko vuoden 2005 aikana Ranskassa poltettiin yhteensä noin 45 000 autoa. Mellakoiden jälkeen ranskalaiset poliitikot välttelivät ottamasta kantaa tapahtumiin. Ainoastaan osa Ranskan poliittisesta oikeistosta totesi, ettei tässä pienen mittaluokan intifadassa ollut kyse syrjäytyneiden tai rasistisesti kohdeltujen yksilöiden protestista vaan maahanmuuttajien riehumisesta ilman perusteltua syytä.

Jo ennen 2000-lukua Ranskaa piinasi maahanmuuttajaterrori, jonka on todettu olleen pahimmillaan vuosina 1994–95. Maassa ajateltiin pitkään, että mellakat, ryöstely ja jengisodat estettäisiin antamalla maahanmuuttajille aikaa ja rahallista apua. Pian kävi kuitenkin selväksi, ettei kyseinen taktiikka tuottanut kotoutumisen kannalta toivottua lopputulosta. Päinvastoin ilmassa on ollut merkkejä siitä, että toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajat ovat tulleet omia vanhempiaan radikaaleimmiksi uskonnollisissa näkemyksissään. Kotoutumattomuudesta kertoo myös se, että nykyään jo yli puolella Ranskan vankiloiden asukkaista on arvioitu olevan muslimitausta.

Ranskaan ennen muslimien laajaa maahanmuuttoa saapuneet puolalaiset, pohjoisafrikkalaiset juutalaiset, kiinalaiset ja vietnamilaiset kotoutuivat hyvin uuteen kotimaahansa. Toisin kuin esimerkiksi myöhemmin tulleet pohjoisafrikkalaiset muslimit, aiemmat maahantulijaryhmät eivät olleet saaneet mitään kotoutumisapua viranomaisilta. Taloudellisen toimeentulon ansaitsemiseksi oli siis pakko integroitua. Lisäksi aiemmin Ranskaan tulleilla maahanmuuttajaryhmillä oli myös kulttuuritaustansa vuoksi paremmat edellytykset sulautua.

Ranskassa muslimitaustaisen väestönosan aiheuttamat häiriöt ovat saaneet viime vuosina mellakoiden ohella yhä hätkähdyttävämpiä ilmenemismuotoja. Esimerkkinä voidaan mainita Lyonissa, Marseillessa ja Toulousessa esiintyvät muslimien massiiviset katurukoussessiot. Maallisuuden nimiin jo pelkästään maan valtiosäännön perusteella nojaavat tavalliset ranskalaiset ovat ilmaisseet luonnollisen kauhistuksensa katujen miehityksestä muslimien rukoushetkien aikana. Muslimit ovat esimerkiksi painostaneet niin sanottujen rukouskatujen varrella operoivia pienyrityksiä sulkemaan ovensa häiriöttömän Allahin palvonnan mahdollistamiseksi. Länsirannan palestiinalaisalueita muistuttavan maisemakuvan realisoitumista erään Euroopan vanhimman kulttuurivaltion kaduilla voidaan pitää hyvin traagisena esimerkkinä länsieurooppalaisten yhteiskuntien nykyisestä alennustilasta.

Britannia on kolonialistisen historiansa vuoksi vetänyt puoleensa miljoonia muslimimaahanmuuttajia erityisesti entisen kruunun alusmaan, Pakistanin, kaoottisilta alueilta. Britanniassa islamisoitumisen voimistuminen oli varsin ilmeistä erityisesti sosiaalidemokraatti Tony Blairin pääministerikaudella, jolloin vallitsevaksi politiikaksi tuli silmien sulkeminen ja taipuminen islamistien ja muslimiyhteisöjen painostuksen edessä.

Esimerkkinä Britannian islamisoitumisesta voidaan mainita Muslims against the Crusades -niminen ryhmä, jonka maan senaikainen sisäministeri Theresa May lopulta kielsi laittomana järjestönä vuonna 2011. Ryhmä ennätti kuitenkin käynnistää operaation kahdentoista brittiläisen kaupungin käännyttämiseksi muslimienemmistöisiksi. Sen tavoitteena oli muodostaa kyseisistä kaupungeista itsenäisiä islamistisia emiraatteja, joissa vallitsisi puhdas sharia-laki ja joihin ei-muslimit eivät olisi tervetulleita. Kyseinen The Islamic Emirates Project -nimeä kantava käännytysprojekti koski Birminghamia, Bradfordia, Derbyä, Dewsburya, Leedsiä, Leicesteria, Liverpoolia, Lutonia, Manchesteriä, Sheffieldiä, Pohjois-Lontoon Waltham Forrestia ja Itä-Lontoon Tower Hamletsia. Pisimmälle tavoitteissaan ryhmä pääsi Lontoon Tower Hamletsin alueella (tunnettu epävirallisella nimellä Tower Hamletsin islamistinen tasavalta), jossa pahamaineiset Tower Hamlets -talibanit ovat säännöllisesti uhkailleet vastoin islamin lakia pukeutuvia naisasukkaita kuolemantuomioilla. Alueen katukuvaa ovat värittäneet myös julisteet, joissa varoitetaan tulijoiden astuvan ”sharian alueelle”. Islamiin sopimattomat mainokset ja julisteet, kuten kuvat vähäpukeisista naisista, on poistettu Tower Hamletsin kaduilta säännöllisesti islamistien omin voimin, mikä on osoitus heidän vahvasta kontrollistaan alueella.

Britanniassa asuvien islamistien tavoite islamilaisesta dominanssista on levinnyt laajalle. Esimerkiksi Lutonin Bury Parkin alueella islamistit ovat järjestäneet tehokkaita etnisiä puhdistuksia kiusaamalla ja häiritsemällä ei-muslimeja. Birminghamissa vuonna 2008 niin sanottu kansalaispoliisi uhkaili kahta kristittyä saarnaajaa väkivallalla ja syytti heitä viharikoksesta, koska he saarnasivat ja jakoivat gospel-lehtisiä kaupungin keskeisimmällä muslimialueella.

Belgian ja koko Euroopan unionin pääkaupunki Bryssel on yksi maanosan suurimmista muslimikaupungeista. Kaupungissa arvioidaan asuvan peräti 260 000 muslimia, mikä on noin 26 prosenttia metropolin kokonaisväkiluvusta. Osasta Brysselin lähiöitä on muodostunut islamistitahojen hallinnoimia alueita, joihin kantaväestöön kuuluvat ihmiset ja viranomaiset eivät ole tervetulleita. Brysselissä on ollut selvästi havaittavissa ilmiö, jossa paikallisiksi päättäjiksi valitaan vasemmistopuolueiden riveistä islamisteja, jotka pyrkivät eristämään edustamansa alueet valtavirtayhteiskunnasta. Osa valtuustoon valituista islamisteista on esittänyt vaatimuksia muuttaa Belgia sharia-lain alaiseksi valtioksi. Niillä Belgian alueilla, joissa muslimit ovat onnistuneet harjoittamaan painostusta tehokkaasti, joulu- ja pääsiäispyhien juhlatapahtumat on nimetty uudestaan poliittisesti korrekteiksi. Kantaväestön tärkeinä pitämiin traditioihin kohdistettu terrori saavutti huippunsa vuonna 2012 Brysselissä, jossa muslimiväestön kunnioitusta nauttiva vasemmistopormestari kielsi joulukuusen pystyttämisen torille.

Saksassa poliisipäällikkö Bernhard Witthaut paljasti Der Westenin haastattelussa vuonna 2011 muslimivähemmistöjen tehtailevan pikavauhdilla no-go -alueita, joille lain koura ei enää ulotu lainkaan. Witthautin mukaan poliisi tietää, mihin se voi mennä poliisiautolla ja mihin ei ilman raskaampaa suojelua. Witthaut totesi poliisien pelkäävän turvallisuutensa puolesta, ja siksi no-go -alueiden asukkaat on jouduttu jättämään selvittämään ongelmansa keskenään. Tilanteisiin puututaan vain kaikkein pahimmissa tapauksissa.

Myöskään Italiassa osa muslimimaahanmuuttajista ei ole halunnut osoittaa kunnioitusta paikallisia traditioita ja elämäntapaa kohtaan. Esimerkiksi ikuiseksi kaupungiksi kutsutussa Roomassa muslimit ovat toistuvasti vallanneet Piazza Venezian kaupunginosan katurukouksilleen. Kuvankauniissa Bolognassa islamistit ovat puolestaan jatkuvasti uhanneet pommittaa San Petronion katedraalia, jonka mittaamattoman arvokkaaseen taidekokoelmaan kuuluu muun muassa 600 vuotta vanha Giovanni da Modenan fresko, joka kuvaa profeetta Muhammedin kidutusta helvetissä.

Suomessa ghettoutumiskehityksen merkit ovat olleet selvästi nähtävissä jo useiden vuosien ajan. Maahanmuuttajataustaisten henkilöiden määrä on kasvanut maassa 2000-luvulla erityisesti sellaisilla alueilla, joilla on asunut entuudestaan paljon maahanmuuttajia. Esimerkiksi Vantaan Länsimäessä ja Helsingin Meri-Rastilassa maahanmuuttajataustaisia on jo yli 30 prosenttia alueen asukkaista. Vielä 2000-luvun alussa vieraskielisten osuus näillä alueilla oli korkeimmillaan 15 prosenttia. Myös Turun Varissuolla maahanmuuttajien osuus väestöstä on ylittänyt 30 prosentin rajan. On arvioitu, että syrjäytyneessä asemassa olevien maahanmuuttajien osuuden noustessa tietyllä alueella 20–30 prosenttiin uhkaa käynnistyä prosessi, jossa paremmin toimeentuleva kantaväestö alkaa tuntea itsensä muukalaiseksi ja pyrkii muuttamaan pois alueelta. Prosessi tunnetaan nimellä ’white flight’ eli valkoisten pako.

Eurooppa on kovaa vauhtia jakautumassa etnisiin enklaaveihin. Hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena segregoitumiskehitys tulee jatkumaan ja voimistumaan entisestään. Jos massamaahanmuuton ja monikulttuurisuuskehityksen annetaan jatkua, mantereella saadaan varautua siihen, että kansallisvaltiot hajoavat etnisiin ristiriitoihin ja jakautuvat pienempiin itsehallinnollisiin alueisiin. Suuremmat kaupungit todennäköisesti jäävät maahanmuuttajataustaisten haltuun kantaväestön paetessa maaseudulle ja pienempiin kuntiin. Monet maahanmuuttajaryhmät ovat tavoitelleet Euroopassa 1900-luvun loppuvuosista alkaen eräänlaista kulttuuriautonomiaa. Ne ovat rakentaneet kulttuurisia suojamuureja ympärilleen tavoitteena asemansa vahvistaminen. Kulttuuriautonomian vaatimisesta ei ole pitkä matka vaatimuksille alueellisesta autonomiasta.

Euroopan väestökatastrofi

Suurin maapalloa uhkaava tekijä tämän päivän maailmassa on väestön liikakasvu. Toisena tulee henkeä kohden kasvava luonnon kuormitus ihmisen tyydyttäessä toissijaisia tarpeitaan muiden lajien ensisijaisten tarpeiden kustannuksella. Huoli maapallon ekologisesta tilasta on yhteinen, jolloin myös väestönkasvun hillitsemiseksi tehtyjen toimenpiteiden tulisi olla yhteisiä. Väestönkasvun hillitsemiseksi on tärkeää edistää kehitysmaiden asukkaiden taloudellista toimeliaisuutta, sivistystasoa, naisten asemaa ja hyvää hallintoa.

Vuonna 1900 koko maailman väkiluku oli noin 1,7 miljardia ihmistä. Neljännes väestöstä eli noin 422 miljoonaa henkeä asui tuolloin Euroopassa. Ensimmäisessä maailmansodassa kuoli noin 8,5 miljoonaa sotilasta ja 13 miljoonaa siviiliä, minkä vuoksi maanosan väkiluku kasvoi muuta maailmaa hitaammin. Vuonna 1950 Euroopassa asui 548 miljoonaa ja vuonna 2000 727 miljoonaa ihmistä. Population Reference Bureaun (PRB) vuonna 2011 julkaiseman artikkelin ”Fact Sheet: World Population Trends 2012” mukaan vuonna 2011 ylittyi maailman väkiluvun seitsemän miljardin raja. Tästä kasvusta 97 prosenttia johtui kehitysmaiden syntyvyydestä. Maailman väkiluvun on vuonna 2017 arvioitu olevan 7,6 miljardia. YK:n vuoden 2017 ennusteen mukaan maailman väkiluku olisi vuonna 2030 jopa 8,6 miljardia ja vuonna 2050 peräti 9,8 miljardia. YK:n vuoden 2011 raportin ”World Population Prospects: The 2010 Revision” mukaan lähes kaiken väkiluvun kasvun on arvioitu tapahtuvan kehitysmaissa.

Monien väestötieteilijöiden mukaan Eurooppaa uhkaa 2000-luvulla ennennäkemätön väestökatastrofi. Eurooppalaisen kantaväestön syntyvyys laahaa pohjalukemissa, kun taas korkean syntyvyyden köyhistä maista Eurooppaan saapuneiden maahanmuuttajien syntyvyys on kantaväestöä korkeampaa. Aiemmin homogeenisten Länsi-Euroopan maiden väestö on alkanut viime vuosikymmenten aikana muuttua radikaalisti sekä maahanmuuton että maahanmuuttajien korkeamman syntyvyyden seurauksena.Länsi-Euroopan maihin on syntynyt lukuisia uusia maahanmuuttajavähemmistöjä, ja vakiintuneet vähemmistöt ovat vahvistuneet. Globalisaatio, vapaa liikkuvuus ja Euroopan yhdentyminen ovat luoneet edellytykset uusien maahanmuuttajavähemmistöjen syntymiselle Euroopan eri maihin.

Maahanmuuttajaryhmistä erityisesti muslimien määrän räjähdysmäinen kasvu on kiistaton tilastollinen tosiasia. Muslimien osuus Euroopan väestöstä ei ole ollut koskaan aiemmin yhtä suuri. Osa väestötieteilijöistä on arvioinut, että monissa Länsi-Euroopan maissa tulee olemaan muslimienemmistöinen väestö kuluvan vuosituhannen aikana, mikäli muslimien muuttoliike Eurooppaan jatkuu aktiivisena ja heidän syntyvyytensä pysyy nykyisellä tasolla tai kasvaa. Maltillistenkin arvioiden mukaan muslimien määrä kasvaa lähitulevaisuudessa nopeasti. Esimerkiksi Pew Research Centerin vuonna 2015 tekemästä tutkimuksesta ”Religious Composition by Country, 2010–2050” käy ilmi, että vuonna 2050 muslimien määrä olisi jo kymmenen prosenttia Euroopan kokonaisväestöstä, kun se vuonna 2010 oli 5,9 prosenttia.

Suomessa muslimien määrän on arvioitu kasvavan monia muita Euroopan maita hitaammin. Pew Research Centerin mukaan vuonna 2010 islaminuskoisia oli prosentuaalisesti Suomen väestöstä 0,7 prosenttia, ja vuonna 2050 heitä arvioidaan olevan 3,4 prosenttia. Määrän siis ennustetaan lähes viisinkertaistuvan 40 000:sta noin 190 000:een.

Euroopassa asuvien muslimien korkeamman syntyvyyden on nähty yleisesti johtuvan uskonnosta sekä kantaväestöä huonommasta taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta asemasta. Kun eurooppalaisilla olisi nyt varaa hankkia lapsia aiempaa enemmän, niitä hankitaan sen sijaan huomattavasti vähemmän. Tutkijoiden mukaan syitä kantaväestön syntyvyyden laskuun Euroopassa ovat esimerkiksi ehkäisyvälineiden käyttö, naisten kokopäivätyö ja työuraan panostaminen, yksilökeskeisyyden voimistuminen ja perheinstituution arvostuksen romahtaminen.

Yhdeksi keskeiseksi syyksi maahanmuuton lisäämiseksi Eurooppaan eliitti on kertonut kantaväestön alhaiset syntyvyysluvut, väestön ikääntymisen ja väestön määrän vähenemisen. Omien sanojensa mukaan se on pykinyt maahanmuutolla ennaltaehkäisemään tulevaisuuden vinoutunutta ikäjakaumaa, jossa vanhusten osuus väestöstä kasvaisi ja lasten ja nuorten osuus pienenisi. Eliitin toimet ovat kiistämättä tässä mielessä tuottaneet tulosta. Ruotsissa, Saksassa ja monissa muissa Euroopan maissa maahanmuuttajat ovat 1980-luvulta lähtien vastanneet pääasiassa yksin maiden väestönkasvusta. Esimerkiksi Ruotsissa valloilleen päästetty demografinen katastrofi on johtanut siihen, että nykyisin maan väestöstä jo lähes joka neljäs on ulkomaalaistaustainen.

Vielä 1800-luvulla eurooppalaiseen perheeseen kuului keskimäärin viisi lasta. Ennen ensimmäistä maailmansotaa syntyvyys oli Euroopan suurissa maissa laskenut jo alle 2,1:een, mikä on alle väestön uusiutumistason. Luku tarkoittaa vuosittain syntyneitä lapsia tuhatta asukasta kohti. Toisen maailmansodan jälkeen syntyvyysaste jälleen nousi kaikissa Euroopan maissa yli 2,1:n. Syntyvyys on jatkanut laskuaan Euroopassa 1950-luvun lopusta saakka, ja nykyään syntyvyys on maasta riippuen 1,3–1,85. Euroopan komission vuonna 2005 julkistaman raportin ”The Economic Impact of Ageing Populations in the EU – 27 Member States” mukaan vuonna 2004 syntyvyysaste koko Euroopan unionin alueella oli keskimäärin 1,5. Jotta väestömäärä pysyisi vakiona, syntyvyyden pitäisi siis olla 2,1. Komission vuoden 2009 raportista ”Ageing Report: Economic and Budgetary Projections for the EU – 27 Member States (2008–2060)” käy ilmi, että vuodesta 2015 lähtien EU:n väestö ei enää kasva luonnollisen uusiutumisen voimin, ja ainoa väestönkasvun lähde on positiivinen nettomaahanmuutto.

Monikultturistit ovat usein vähätelleet Euroopan väestökatastrofista varoittelevien väestötieteilijöiden arvioita väittämällä, että kolmansista maista tulleiden maahanmuuttajien syntyvyys merkittävästi vähenisi heidän muuttaessaan Eurooppaan. Jossain määrin se on toki vähentynytkin. Kun esimerkiksi Ranskaan 1970-luvulla Pohjois-Afrikasta tulleet musliminaiset synnyttivät tullessaan keskimäärin viisi lasta, nykyään he synnyttävät noin 3,5 lasta, mikä sekin on edelleen kaksi kertaa enemmän ranskalaisiin naisiin verrattuna. Väestöliiton lehdistötiedotteen (5.6.2008) mukaan Ruotsissa toisen polven maahanmuuttajien syntyvyys on lisääntynyt. Toisen polven maahanmuuttajat ovat nähneet lastenhankinnan vaihtoehtoisena ”urana” erityisesti silloin, kun he ovat kohdanneet vaikeuksia työmarkkinoilla. Vuonna 2008 Pohjoismaisessa väestötieteen symposiumissa Helsingissä tutkijat Kirk Scott ja Maria Stenfors Lundin yliopistosta selvittivät, että tutkimusten mukaan ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajat päätyivät lähtömaataan alhaisempaan syntyvyyteen, kun he saivat vakiinnutettua asemansa työmarkkinoilla uudessa kotimaassaan.

Suomen tilastokeskuksen julkaiseman artikkelin ”Maahanmuutto kasvattaa nuorten määrää” (Tieto & Trendit -verkkosivu, 14.3.2017) mukaan Suomessa toisen polven ulkomaalaistaustaisten määrä on kasvanut koko 2000-luvun keskimäärin noin 9 prosenttia vuodessa, ja nuorten määrä kaikissa ikäluokissa kasvaa jatkossakin. Vuonna 2015 Suomessa oli ulkomaalaistaustaisia nuoria 78 800, joista 69 400 oli ensimmäisen polven ja 9 400 toisen polven ulkomaalaistaustaisia. Toisen polven ulkomaalaistaustaisille syntyneiden lasten määrä on toistaiseksi ollut melko pieni, koska he ovat itse vielä nuoria, mutta määrä on noussut joka vuosi 2010-luvulla. Artikkelin mukaan jää nähtäväksi, mille tasolle toisen polven ulkomaalaistaustaisten syntyvyysluvut Suomessa asettuvat, kun aiempaa suurempi osa tästä ryhmästä tulee hedelmällisyysikäiseksi.

Euroopassa maahanmuuttajat solmivat avioliittoja usein samasta lähtömaasta tulevien kanssa. Yleisintä tämä on muslimitaustaisten maahanmuuttajien keskuudessa. Arvioiden mukaan muslimeista joka toinen solmii avioliiton omaa taustaansa vastaavan henkilön kanssa. Mikäli kantasuomalainen nainen solmii avioliiton muslimimiehen kanssa, tämä yleensä tarkoittaa sitä, että nainen joutuu kääntymään islaminuskoon tai vähintäänkin muulla tavoin alistumaan miehen käskyvallan alle.

Pew Research Centerin vuoden 2015 tutkimuksessa arvioidaan maapallon väestön olevan tulevaisuudessa yhä uskonnollisempaa. Tutkimuksen ennusteen mukaan eniten maailmassa kasvaa islaminuskoisten määrä, jonka arvioidaan kasvavan vuoden 2010 1,6 miljardista 2,76 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Muslimit muodostavat tuolloin lähes kolmasosan maailman väestöstä, jos arvio maailman 9 miljardin väestömäärästä pitää paikkaansa. Mikäli demografinen kehitys jatkuu nykyisenlaisena, islaminuskon edustajien määrä ohittaa kristittyjen määrän vuoden 2070 jälkeen, jolloin siitä tulee maailman suurin uskonto. Tähän vaikuttavat tutkimuksen mukaan muslimien korkea syntyvyysaste ja nuori väestörakenne.

Maahanmuutto ja maahanmuuttajien korkea syntyvyys ohjaavat merkittävällä tavalla Euroopan maiden väestörakennetta ja kulttuurista kehitystä. Nopeasti muuttuva väestörakenne ja -ennusteet osoittavat, että maahanmuuttoa on tarkasteltava ensisijaisesti yhteiskunnallisena ja kulttuurisena ilmiönä, ei pelkästään yksilöllisestä näkökulmasta. Suomessa ja muualla Euroopassa tarvitaan poikkeuksellisen voimakkaita poliittisia toimenpiteitä, jotta kantaväestön jääminen tulevaisuudessa vähemmistöön omassa maassaan voitaisiin estää. Maahanmuuttoon liittyvien ongelmien ratkomisen ohella väestö- ja perhepoliittiset kysymykset tulisi nostaa keskeiseen asemaan.

Dhimmiyden varjo länsimaiden yllä

”Taistelkaa niitä Kirjan ihmisiä (juutalaisia ja kristittyjä) vastaan, jotka eivät usko Allahiin ja viimeiseen päivään, eivät pidä kiellettynä sitä, mitä Allah ja Hänen profeettansa ovat kieltäneet, eivätkä ota uskonnokseen totuuden uskontoa. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes he maksavat nöyrinä veronsa.” (Suura 9:29)

Kulttuuri on ihmisten luoma ja heidän ylläpitämänsä henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuus. Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja yhteiskunnan arvot ihmisten arvoista. Siten erilaisen kulttuuripiirin alueelta tulevien muslimimaahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä määrän voimakas kasvu suomalaisessa yhteiskunnassa muuttaa väistämättä suomalaista kulttuuria ja arvomaailmaa.

Jos osa Euroopan maista muuttuisi tulevaisuudessa vahvasti islamilaisenemmistöisiksi ja -johtoisiksi, se ei tietäisi hyvää maiden ei-islamilaisille kantaväestöille. Sharia-lain astuessa voimaan he joutuisivat alentumaan dhimmin asemaan eli toisen luokan kansalaisiksi. Islamilaisissa maissa rinnakkaiselo islamilaisen enemmistön ja muiden uskontojen edustajien kesken on yleensä mahdollista vain tiukoin reunaehdoin. Ensinnäkin muiden uskontojen on tunnustettava islamin ylivalta ja sen oikeellisuus. Lisäksi sharia vaatii kaikkia ei-muslimeja maksamaan erityistä lisäveroa (jizya) rangaistukseksi kuulumisestaan eri uskontoon. Tämä vero on eräänlainen suojeluraha, jota maksavat ovat islamilaisen valtion suojatteja. Käytännössä kyseinen suojattiasema ei ole toteutunut aiempien vuosisatojen aikana kovinkaan hyvin, vaan dhimmit on jätetty usein täysin oman onnensa nojaan ja alttiiksi muslimien hyökkäyksille.

Sharian kannatus on länsimaissa asuvien muslimien keskuudessa vankkaa. Esimerkiksi Britanniassa ICM:n vuonna 2006 tekemän mielipidekyselyn mukaan jopa 40 prosenttia muslimeista toivoi sharia-lain voimaantuloa uudessa kotimaassaan. Kanadassa puolestaan MacDonald Laurier Instituten vuonna 2011 suorittaman kyselyn mukaan 62 prosenttia muslimeista toivoi sharian saavan lisää jalansijaa maassa.

Vihervasemmisto, sateenkaariväki ja kirkko islamin asialla

Monet länsimaalaiset ihmettelevät nykyisin sitä, miksi vihervasemmistolaiset puolueet, seksuaalivähemmistöjen etujärjestöt, feministit ja Suomen luterilainen kirkko yhteen ääneen puolustelevat patriarkaalisen ja monin tavoin suvaitsemattomaksi uskonnoksi osoittautuneen islamin vaikutusvallan kasvua ja sen etuoikeuksia läntisessä maailmassa. Luulisi olevan itsestään selvää, että islam saisi kaikki liberaalit humanistit ja kristityt nousemaan takajaloilleen. Näin ei kuitenkaan ole, vaikka oikeaoppisesti tulkittu islam ei anna armoa löyhille moraalikäsityksille sukupuolten tasa-arvosta, yksilönvapauksista ja homoseksuaalisuudesta, eikä se myöskään anna muiden uskontokuntien edustajille samanlaista ihmisarvoa kuin muslimeille. Suurella todennäköisyydellä arvoliberaalin ja vihersosialistisen elämäntavan vaaliminen johtaisi islamilaisissa maissa koviin rangaistuksiin, jopa raippa- tai kivitystuomioon. Kristinuskon harjoittaminen taas on muslimimaista tärkeimmässä, Saudi-Arabiassa, lailla kiellettyä.

Marxilaiseen yhteiskuntateoriaan aatteellisen perustansa rakentavat Euroopan vasemmistopuolueet ovat viime vuosikymmeninä ottaneet tuntuvaa etäisyyttä työväenaatetta ja sekularismia korostaviin juuriinsa. Ne ovat nostaneet monikultturistisen ideologian nimissä näkyvästi esiin sosiaalikulttuuriselta kannalta vanhoillisten muslimien erityisoikeudet maallistuneeseen kantaväestöön nähden. Sosialistien uuden agendan keskeisen osan muodostaa myös mahdollisimman laajamittaisen maahanmuuton edistäminen kolmansista maista Eurooppaan. Agendanvaihdoksen myötä proletariaatin virallisten edustajien ideologisen oppi-isän, Karl Marxin, merkitys on hälventynyt toisen parrakkaan miehen astuessa aatteen estradille. Hän on profeetta Muhammed, jonka perustaman uskonnon sisältö ja kannattajat ovat viime vuosina ratkaisevalla tavalla vaikuttaneet vasemmistopuolueiden poliittiseen asemoitumiseen Euroopassa.

Sosialististen puolueiden perinteinen työläiskannattajaluokka ei ole laajalti hyväksynyt vasemmistopoliitikkojen islamisaatiolinjaa, vaan he ovat kääntyneet kannattamaan enenevässä määrin kansallismielisiä kansanliikkeitä. Vasemmistopuolueiden muuttuminen islamistien käsikassaroiksi on myös Suomessa etenemässä kovaa vauhtia muun Länsi-Euroopan kehityksen mukaisesti. Tästä esimerkkeinä ovat muslimiehdokkaat vasemmistopuolueiden ehdokaslistoilla sekä sosialistien islamia syleilevä poliittinen linja.

Suomen sosialidemokraattien (SDP) entinen puoluesihteeri ja kansanedustaja Mikael Jungner vaati jo vuonna 2011 minareetteja Suomeen. Jungnerin islam-linjan mukaisesti vuonna 2012 SDP:n kuntavaaliehdokkaaksi Oulussa valittiin imaami Abdul Mannan. Mannan oli ennen ehdokkaaksi asettumistaan vuonna 2008 korostanut 65 degrees north -verkkolehdessä, että Koraani on Suomen lakien kanssa yhteensopiva ja ainoa hyväksytty tapa johtaa maata. Hänen mukaansa ”todellisen islamin” levittäminen, joka pitää sisällään sharia-lain käyttöönoton, on tärkeää. Mannanin suhtautuminen sosialidemokraateille tärkeään vapaamielisyyteen moraalikysymyksissä oli vähintään ristiriitainen, sillä hän oli tuominnut homoseksuaalisuuden ja sukupuolten välisen yhdenvertaisuuden uskonsa vastaisena.

Valtakunnan tasolla SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen tuli aiemmin tunnetuksi yhtenä eduskuntaryhmänsä näkyvimmistä islam-myönteisyydellä profiloituneista edustajista. Hän kauhisteli julkisesti eräiden kansallismielisten kansanedustajien islam-kriittisiä blogikirjoituksia sekä vaati Suomesta Syyriaan lähteneille jihadisteille sotavammojen vuoksi lääketieteellistä hoitoa ja kuntoutusta heidän palattuaan takaisin maahan. Yleisradion hallintoneuvoston entinen puheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja ja entinen piispa Ilkka Kantola puolestaan vaati Ylen hartausohjelmien avaamista kristinuskon lisäksi myös muille uskontokunnille, mikä käytännössä tarkoittaisi islamilaisten radio-ohjelmien lähettämistä maan radiotaajuuksilla. Ei mennyt kauan, kun Ylen radio-ohjelmassa alettiin lukea Koraania avoimesti parhaaseen kuunteluaikaan.

Mikäli SDP kehittyy länsieurooppalaisten ideologisten veljespuolueidensa vanavedessä, voidaan puolueessa tulevaisuudessa nähdä poliittista islamia edistäviä henkilöitä yhä keskeisemmissä asemissa. SDP:lle tämä ei välttämättä ole mikään siunaus, sillä esimerkiksi Ruotsin sosiaalidemokraattien puoluehallituksen entinen muslimitaustainen jäsen Omar Mustafa erosi laajan mediaskandaalin takia julkisuuteen tulleiden islamististen yhteyksiensä vuoksi. Myös Benelux-maissa, Ranskassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa on ollut sosiaalidemokraattien piirissä tavallista, että maahanmuuttajavaltaisilla alueilla valtiollisten vaalien ehdokaslistat koostuvat pääasiassa islamisteista, joista useilla on hyvin radikaaleja yhteiskunnallisia näkemyksiä. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja pystyäkseen näkemään, että myös Suomen SDP ajautuu lähivuosina yhä enemmän Allahin aatteen helmoihin.

Suomessa erityisesti nuoret vasemmistoliiton vaikuttajat ovat viehättyneet islamista sekä esittäneet kärkkäitä vastalauseita ”islamofobeja” ja heidän esittämiään ajatuksia kohtaan. Esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on toistuvasti rinnastanut islam-kritiikin suoraan toista maailmansotaa edeltäneeseen juutalaisvastaiseen fasismiin. Andersson on ollut erityisen huolissaan julkisesta keskustelusta, jossa muslimit nähdään potentiaalisena turvallisuusuhkana. Hänen mielestään islamiin uskova muslimi on rehti kansalainen, joka on hyvä lähipiirilleen ja ympäristölleen. Vasemmistoliiton äärisiipeen Anderssonin kanssa lukeutuva kaupunginvaltuutettu Dan Koivulaakso on puolestaan pitänyt suurinta osaa islam-kritiikistä virheellisenä, koska se hänen mukaansa leimaa muslimeja sekä ylläpitää ennakkoluuloja ja ”kulttuurirasismia”. Koivulaakson mielestä islamkriittinen ”äärioikeistopropaganda” on suunnannut huomiota hänelle tärkeästä kapitalismikritiikistä turhanpäiväiseen kansanryhmien väliseen vastakkainasetteluun.

Vasemmistoliittolaisten islam-aktivismi on hämmentävää, kun otetaan huomioon kyseisten toimijoiden radikaali egalitaristinen marxilainen yhteiskuntaideologia. Vasemmistoliiton äänitorvet näkevät islamin ja islamistit hyödyllisiksi liittolaisiksi heidän halveksumansa kapitalistisen järjestelmän vastaisessa taistelussa. Molempia tahoja ajaa eteenpäin heidän inhonsa kapitalismia kohtaan sekä halu tuoda siihen muutos vaihtoehtodoktriinilla, joka perustuu vanhentuneeseen ja utopistiseen yhteiskunta-analyysiin. Aika näyttää, kallistuuko vaaka vasemmistoliiton sisällä yhä ratkaisevammin islamismin puolelle, jolloin viimeisimmätkin työväenaatteen rippeet katoavat puolueesta.

Uskonnon harjoittamiseen aiemmin kriittisesti suhtautunut poliittinen vasemmisto on ottanut konservatiiviset muslimimaahanmuuttajat ja islamismin lempilapsekseen. Forssan ohjelman vaatimus uskonnon ja valtion erottamisesta on heitetty roskakoriin eteläiseltä pallonpuoliskolta saapuneiden muhamettilaisten haalimiseksi vasemmiston äänestäjiksi.

Suomen vasemmistolaisista työväenpuolueista on tänä päivänä muodostunut kannattajakunnaltaan varsin sekalainen seurakunta punavihreistä yliopistoaktivisteista ja anarkistinuorista aina vanhoillisiin islamisteihin. Vasemmisto on ymmärtänyt hyvin, ettei työväki ole enää samanlaista kuin vielä 1900-luvun alussa. Nykyisin työväestö on kohtuullisen hyvin toimeentulevaa tavallista kansaa, joka omistaa ja kuluttaa kuten 1900-luvun parempiosaiset konsanaan. Jos vasemmisto haluaa nostaa kannatustaan, sen on saatava kansa kurjistumaan. Silloin vasemmiston ainoiksi vaihtoehdoiksi jäävät vastuullisen talouspolitiikan sabotointi ja uuden köyhän alaluokan synnyttäminen maahan. Muslimien määrän lisäämisellä vasemmisto pyrkii täyttämään heidät hylänneen työväestön jättämän aukon kannatuksessaan.

Poliittisen vasemmiston etuna on saada muslimeista Suomeen köyhä sosiaaliekonominen alaluokka, josta pidetään huolta veronmaksajien kustantamilla tulonsiirroilla ja jonka keskuudessa vallitsee katkeruus vauraampaa kantaväestöä kohtaan. Monet vasemmiston edustajat voivat nähdä muslimeissa jopa uuden proletariaatin vallankumouksen ytimen, jossa islamin pyhät tekstit ja kaikki maailman maat kattava umma ovat korvanneet Kommunistisen puolueen manifestin ja kaikkien maiden proletariaatin yhdistymisen. Näistä syistä vasemmistolaisten etuja palvelee se, että muslimit säilyvät pysyvästi länsimaisen yhteiskunnan valtavirran ulkopuolella.

Joidenkin länsimaalaisten feministien mielestä naisasian korostuminen on luontaista islamille. Heidän mukaansa erityisesti musliminaisten käyttämä huivi on feminismin ilmentymä. Feministit näkevät huivin käytön olevan musliminaisten vapaaehtoinen demonstraatio naisia alistavaa seksuaalisuutta ja kauneutta korostavaa länsimaista kulttuuria vastaan. Samalla nämä feministiteoreetikot rinnastavat naisten hunnuttamisen farkkujen käyttöön. Musliminaisten ihmisarvoa tukevat burka- ja niqab-kiellot monissa Euroopan maissa on taas nähty feministien silmissä kolonialistishenkisinä sortotoimenpiteinä, joista pitäisi ehdottomasti pidättäytyä.

Homoseksuaalisesta käytöksestä langetetaan varsin yleisesti islamilaisissa maissa kuolemanrangaistus. Monin paikoin Länsi-Eurooppaa on tapahtunut muslimitaustaisten nuorisojengien käynnistämiä väkivaltaisuuksia, jotka ovat kohdistuneet paikallisiin homoseksuaaleihin. Kansainvälisessä mediassa on lisäksi uutisoitu Länsi-Euroopassa oleskelevien islam-oppineiden lausunnoista, joissa ideaaliyhteiskuntaa kuvataan sellaiseksi, jossa homot teloitetaan. Ei ole yllättävää, että esimerkiksi Hollannissa islamkriittinen vapauspuolue on noussut kyselyjen mukaan maan suosituimmaksi puolueeksi seksuaalivähemmistöön kuuluvien kansalaisten keskuudessa.

Monet suomalaiset homoaktivistit ovat seuranneet huolestuneina Länsi-Euroopan seksuaalivähemmistöjen parissa kasvanutta islam-kriittisyyttä. HLBT-ihmisten asemaa edistävä Suomen Seta ry onkin asettunut raivokkaaksi puolustamaan islamia. Julkisuudessa on noussut esiin tapauksia, joissa Setan järjestöaktiiveja on erotettu tai painostettu eroamaan järjestöstä islam-kriittisten mielipiteidensä vuoksi. Setan aktiivien silmätikkuna on viime vuosina ollut islamin sijaan heidän taantumuksen pesäkkeenä pitämänsä evankelis-luterilainen kirkko siitä huolimatta, että sukupuolten tasa-arvo, sukupuolineutraali avioliittolaki ja homoseksuaaliset suhteet ovat varsin laajalti hyväksyttyjä kirkon sisällä. Setan islamofiliaa selittää pitkälti järjestön kärkihahmojen laajempi vihervasemmistolainen yhteiskuntaideologia, joka hylkii homoseksuaalien vapauden edellytyksiin kuuluvaa islam-kritiikkiä. Mikäli kriittinen suhtautuminen islamia kohtaan leviäisi seksuaalivähemmistöaktiivien parissa, olisi HLBT-liikkeen vihervasemmistolainen johto vaarassa menettää asemansa. Tämän vuoksi Setan agendaan kuuluu toistaiseksi refleksinomainen islam-myönteisyys, vaikka islamismi on vakavin uhka Euroopassa HLBT-ihmisten vapaudelle toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan.

Vihreällä puolueella ja islamilla on paljon muutakin yhteistä kuin vihreä väri, joka on sekä vihreille että islaminuskoisille väreistä pyhin. Vihreiden pää-äänenkannattajassa eli Vihreä Lanka -lehdessä 9.10.2009 julkaistu pääkirjoitus kuvasi osuvasti liikkeen kosteasilmäisen humanistista suhtautumista islamiin. Pääkirjoituksen mukaan islam on hyvin lähellä vihreyttä ja pohjoismaista sosiaalidemokratiaa. Artikkelin kirjoittaja Elina Grunström kertoi, että hänen muslimituttaviensa käsitys naisen asemasta on lähellä hänen omaansa. Hän myös ylisti muslimien tapaa sopia kaikki riidat kerran vuodessa ennen paaston päätösjuhlaa, mistä ”kaunaiset” suomalaiset voisivat ottaa opiksi. Kaiken kaikkiaan pääkirjoituksessa muslimit esitettiin syrjittynä vähemmistönä, joiden kritisoinnissa on jo Saksan vuoden 1938 kristalliyön kaikuja. Reaalielämässä kyseistä kirjoitusta olisi voinut pitää laadukkaana parodiana, mutta todellisuudessa se vastasi täysin vihervasemmistolaisten poliitikkojen suurta linjaa islamin suhteen.

Vihreissä aiemmin aktiivisesti vaikuttanut Husein Muhammed totesi Vantaan Sanomien haastattelussa 10.2.2012, että islam oli aikoinaan edelläkävijä naisen aseman parantamisessa. Hän ei kuitenkaan tuolloin maininnut väitteensä tueksi mitään konkreettisia esimerkkejä. Muhammed ei myöskään nähnyt lukuisten muslimiryhmien yli 50 prosentin työttömyysasteessa yhteyttä islamilaiseen uskontoon ja kulttuuriin. Lisäksi hän kiisti, että islaminuskoiset tekisivät kantaväestön määrään suhteutettuna enemmän rikoksia, vaikka useista islamilaisista maista Suomeen tulleet maahanmuuttajat ovat rikostilastoissa yliedustettuina monissa eri rikoksissa.

Vihreiden entinen puheenjohtaja Ville Niinistö on jakanut puoluetovereidensa positiivisen näkemyksen islamista. Hän kirjoitti esimerkiksi vuonna 2010 blogissaan, että kristillisen Euroopan vaeltaessa pimeällä keskiajalla maurien ja ottomaanien islamilaiset valtakunnat toimivat klassisen sivistyksen ylläpitäjinä. Niinistö myös epäili somalimuslimien tilastollisesti alhaista työllisyysastetta, sillä hän oli omin silmin nähnyt heitä paljon bussikuskeina ja muissa palveluammateissa.

Vihreä liike on kulkenut Suomessa pitkän tien Koijärvi-liikkeestä islamin äänitorveksi. Kantaväestön parissa esiintyvää homofobiaa, sovinismia ja rasismia kiihkeästi vastustavat vihreät eivät sovella näitä yleviä periaatteita islamin suhteen. Voidaan kärjistäen sanoa, ettei mikään muu lämmitä vihreää valtavirtapoliitikkoa niin paljon kuin todistaa kokonaisten suomalaisten asuinalueiden muuttumista rikastetuiksi islamterritorioiksi. Vaikka kyseisissä islamisoituneissa lähiöissä asuvat ihmiset eivät varsinaisesti jaakaan vihreiden arvoliberaalia ja maailmaa syleilevää elämänfilosofiaa, vaan takertuvat pikemminkin 500–600-lukujen taitteessa eläneen heimopäällikön armottomaan jumalvaltio-oppiin, se ei tunnu aiheuttavan vihreille läheskään yhtä paljon harmaita hiuksia kuin yksittäisen rasistisen kantasuomalaisen nimetön purkautuminen internetin keskustelupalstalla. Vihreiden harjoittaman politiikan kulmakivenä on ollut jo varsin pitkään arkielämän tosiasioiden sinnikäs kieltäminen, mikä tekee vihreästä liikkeestä houkuttelevan vaikutuskanavan Euroopan islamisaation edistäjien silmissä.

Vasemmistopuolueet ovat harjoittaneet hurmahenkistä monikulttuurisuuspolitiikkaa myös muualla Euroopassa. Esimerkiksi Saksassa vihreän puolueen yhtenä tavoitteena vuoden 2009 liittopäivävaaleissa oli asettaa islam Saksan protestanttisten ja katolisten yhdyskuntien kanssa tasavertaiseen asemaan. Saksan sosiaalidemokraattien varakansleriksi valittu Sigmar Gabriel puolestaan vaati joitakin vuosia sitten Saksan televisioon hunnutettua naista uutistenlukijaksi. Pisimmälle Euroopan islamilaistumista edistävistä henkilöistä on kenties mennyt esityksineen Lontoon pormestarivaalissa vuonna 2012 työväenpuolueen ehdokkaana ollut Ken Livingstone. Hän vannoi tekevänsä Lontoosta profeetta Muhammedin sanojen majakan. Lisäksi Livingstone lupasi, että hänen valintansa myötä Lontoon ihmismassat saisivat islamilaista opetusta.

Suomen luterilainen kirkko julistautui vuonna 1999 hyvinvointivaltiomallin kannattajaksi. Monet pitivät tätä kannanottoa merkittävänä irtiottona kirkon menneestä yhteiskuntapoliittisesta linjasta, jonka voidaan tulkita olleen oikeistokonservatiivinen. Kirkon nykyisen monikulttuurisuutta ja islamia hivelevän linjan voidaan katsoa pohjautuvan tähän hyvinvointivaltiota koskeneeseen manifestiin, sillä nykyinen hyvinvointivaltioideologia pitää sisällään etnisten vähemmistöjen ja uskontojen suosinnan.

Islamistien tekemien WTC:n terrori-iskujen jälkeen silloisella arkkipiispalla Jukka Paarmalla oli polttava halu esiintyä yhdessä edesmenneen Suomen muslimien päämiehen Khodr Chehabin kanssa todistaakseen islamin rauhanomaista luonnetta. Kommentoidessaan WTC-iskuja Chehab tuntui ymmärtävän terrori-iskuista ympäri maailmaa iloitsevia muslimeja. Hän jatkoi negatiivista huomiota herättäneitä julkilausumiaan tätä seuranneina vuosina muun muassa kehottamalla Suomessa asuvia muslimityttöjä menemään islamilaisen perinteen mukaisesti naimisiin alaikäisinä, jopa 13-vuotiaina. Lisäksi Chehab totesi avoimesti Suomessa harjoitettavan islamin olevan luonteeltaan puolustava ja konservatiivinen. Omaa suhtautumistaan Suomeen hän kuvasi kunnioittavaksi, mutta silti hän tähdensi identiteettinsä olevan muu kuin suomalainen. Luterilainen kirkko ei koskaan irtisanoutunut Chehabin islamistisista näkemyksistä, vaan piti hänyä aivan sopivana yhdyshenkilönä kirkon ja muslimien välisessä vuoropuhelussa.

Helsingin entinen piispa Irja Askola vieraili moskeijassa vuonna 2011, mistä uutisoitiin näyttävästi Helsingin Sanomissa. Vierailu kosketti Askolaa suuresti. Erityisesti hänen sympatiansa sai miesten rukoushetken tarkastelu verhon takaa, sillä se osoitti hänen mielestään suurta luottamusta muslimeilta häntä kohtaan. Askola oli myös ilomielin tarjoamassa kirkkoa muslimien pyhien toimitusten järjestämispaikaksi, sillä kirkon tehtävä oli hänen mielestään luoda tilaa ”kohtaamiselle”. Lisäksi Askola totesi voimallisesti, ettei islam uhkaa kristinuskoa, koska se on uskontona kristinuskon kanssa samalla puolella rasismin vastaisuudessa. Islamia ylistävällä asenteellaan Askola halusi todennäköisesti avata uusia uria kristinuskon ja islamin opilliselle ja järjestölliselle synteesille, jota voitiin pitää kyseenalaisena ottaen huomioon hänen senhetkinen asemansa yhtenä kirkon korkeimmista edustajista. Lisäksi Askola ei nähnyt ongelmaa sukupuolista apartheid-järjestelmää noudattavissa moskeijakäytännöissä, vaikka oli toistuvasti paheksunut naispappeuden vastustajia kirkossa. Askola ei myöskään nostanut Helsingin Sanomien haastattelussa esiin islamin opin mukaisia kivitystuomioita homoseksuaaleille paheksuessaan kirkon konservatiivisten jäsenten homokantoja.

Ville Riekkinen puolestaan tuli Kuopion hiippakunnan entisenä piispana tunnetuksi niin sanottujen liberaalien ja edistyksellisten kantojen esilletuojana. Erityisesti hänen hampaissaan olivat konservatiiviset kristilliset järjestöt sekä niiden opilliset painotukset. Takapajuista islamia kohtaan Riekkinen sen sijaan tunsi mitä suurinta sympatiaa. Hänen mielestään islamin edustajille oli syytä tarjota kirkon tiloja käyttöön mieluummin kuin perinteisiä kristittyjä arvoja edustavalle Luther-säätiölle. Riekkinen arvatenkin nousi kyseisellä lausunnollaan monikultturistisen eliitin suosioon.

Helsinkiläisille kirkon jäsenille kotiin toimitettava Kirkko ja kaupunki -lehti alkoi kunnostautua entisen päätoimittajansa Seppo Simolan aikana hurmahenkisenä monikultturismin ja islamin kannattajana. Esimerkiksi vuonna 2007 julkaistussa pääkirjoituksessa Simola tervehti iloisesti vieraiden uskontojen rantautumista Helsinkiin. Hänen mielestään islamilaisuuden lisääntyminen teki hyvää luterilaisen kirkon hengenelämälle. Samainen lehti palasi islam-teemaan näyttävästi julistamalla vuonna 2009 suomalaisuuden arvojen ja moraalisen perustan olevan lähellä islamia. Silti samaisessa lehden artikkelissa Suomen islamilaisen neuvoston varapuheenjohtaja Anas Hajjar paheksui sianlihan ja alkoholin käyttöä. Hän myös painotti sitä, että uskonto liittyy hänen elämässään kaikkeen mitä hän tekee. Kirkko ja kaupunki -lehden islam-suitsutus jatkui myöhemmin lehden toimituspäällikkö Tommi Sarlinin toivottaessa moskeijan tervetulleeksi Helsinkiin. Sarlinin mielestä oli harmillista, ettei muslimeilla ollut tunnustettua paikkaa Helsingin katukuvassa. Hänen mukaansa katukuvasta erottuva moskeija olisi ”moniarvoisen” kaupungin ilmentymä. Kyseisen lehden korostetun positiivinen suhtautuminen Helsingin islamisoitumiseen on luonnollisesti herättänyt suurta hämmästystä kirkollisveroa maksavien suomalaisten parissa. Simolan päätoimittajakautena Kirkko ja kaupunki -lehti kiistämättä otti Vihreältä Langalta ja Kansan Uutisilta Suomen monikultturisoimista kärkevimmin edustavan lehden aseman.

Monia suomalaisia on ihmetyttänyt, mihin kirkon monikulttuurisuutta ja islamia myötäilevä linja todellisuudessa perustuu. Teologiselta kannalta tarkasteltuna syytä voidaan hakea niin sanotun rajoittamattoman armon teologiasta, jonka mukaan oman kulttuurikristillisen identiteetin halveksunta sekä kulttuurinen alistuminen muslimien edessä on kristillisen lähimmäisenrakkauden osoitus. Tämä ideologia on erityisen vahvaa nuoren liberaalin pappissukupolven parissa. Heidän julkilausumaton kantansa on se, että Suomen islamisaation salliminen on mitä kristillisin teko. Toinen islamia kannattava kirkon segmentti muodostuu niin kutsutuista pragmaatikoista, jotka ovat usein korkeassa asemassa kirkkolaitoksessa. Näiden tahojen tavoitteena on kaikin mahdollisin keinoin turvata kirkon asema valtiollisena instituutiona, jotta he säilyttäisivät virkansa ja palkkatasonsa myös tulevaisuudessa. Valtiontukien säilymisen takeena kirkon eliitti pitää valtiollisen arvoliberaalin monikulttuurisuusideologian seuraamista.

Tavallisen suomalaisen silmin tarkasteltuna Suomen luterilaisen kirkon islamofiilinen teologiskulttuurinen linja tuntuu käsittämättömältä. Sen voidaan katsoa sotivan kirkon ensisijaisia velvollisuuksia vastaan, joita ovat Suomen kristillisten perinteiden ylläpitäminen sekä maassa asuvien vähävaraisten sekä sosiaalisesti vaikeassa asemassa olevien kansalaisten tukeminen. Sen sijaan kirkosta on tullut sen lukuisten keskeisten nykyvaikuttajien ansiosta monikulttuurisuutta puolustava organisaatio, joka käytännössä tukee islamisaatiota. Tämän seurauksena kirkon julkisrahoitteinen asema ja kirkollisverojärjestelmä ovat alkaneet näyttäytyä monille suomalaisille varsin kyseenalaisena. Mikäli kirkko jatkaa islamia liehittelevällä linjalla, sen edessä on hyvin todennäköisesti hajaannus sekä kirkon jo rankasti kutistuneen yhteiskunnallisen vaikutusvallan lopullinen romahtaminen.

Islamisaation edistäminen vetoamalla kyynisesti länsimaalaisten ihmisten luontaiseen hyväntahtoisuuteen ja syyllisyydentuntoon historian hirmuteoista on yksi suurimmista petoksista koko länsimaisuuden historiassa. Vihervasemmiston, sateenkaariväen, kirkon ja islamin muodostaman epäpyhän allianssin tekojen ja tavoitteiden saattaminen laajasti päivänvaloon ja niihin reagoiminen on ensisijaisen tärkeää, mikäli Euroopassa halutaan välttyä sivilisaation lopulliselta romahdukselta.

Suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa

”Kuinka monia kaupunkeja olemmekaan tuhonneet. Meidän voimamme kohtasi heidät yöllä, kun niiden asukkaat nukkuivat.” (Suura 7:4)

Euroopassa viime vuosina nähdyt islamistiset terrori-iskut ovat olleet osa sitä pitkää terrorististen tekojen sarjaa, joiden pelossa länsimaalaiset ovat joutuneet elämään jo pidemmän aikaa. Terrori-iskujen lisäksi monet muut maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ovat osoittaneet, ettei muslimimaahanmuuttajien ja eurooppalaisten kantaväestöjen yhteiselo Euroopassa ole tulevaisuudessakaan kukkakedolla piehtarointia monikulttuurisessa onnelassa, vaan päinvastoin erilaisten pienempien ja suurempien konfliktien ja yhteiskunnallisen epävakauden värittämää.

Euroopan islamisoitumisesta ei voida syyttää yksistään muslimeja, sillä he vain toteuttavat sitä, mikä on heidän uskontonsa mukaista. Jokainen islamin perusluonteeseen perehtynyt tietää, että muslimien tehtävänä on Koraanin mukaan levittäytyä kaikkialle maailmaan ja saattaa alueet islamin alaisuuteen. Käynnissä oleva kehitys on vääjäämättä viemässä Eurooppaa tähän suuntaan.

Islamin laajempi leviäminen länteen ei johdu siitä, että islam olisi uskontona erityisen vahva, vaan siitä, että länsi on ollut jo kauan onnettoman heikko. Länsimainen sivilisaatio on kärsinyt identiteettikriisistä, joka on johtanut itsesuojeluvaiston murenemiseen. Omien perinteiden, oman kulttuurin ja kansallisen identiteetin halveksiminen sekä muu itsetuhoinen käyttäytyminen ovat tehneet suuresta osasta länsimaalaisia henkisesti liian pehmeitä ja heikkoja, jotta he voisivat selviytyä identiteetiltään vahvempien edessä.

Edistäessään massamaahanmuuttoa ja monikulttuurisuuden mallia nykyinen Euroopan hallitseva eliitti on osoittautunut islamistien parhaaksi liittolaiseksi ja islamisaation vahvimmaksi edistäjäksi. Islamistit ympäri maailman toivovat eurooppalaisen monikultturistieliitin ajavan jatkossakin avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikkaa ja sinisilmäistä suvaitsevaisuuspolitiikkaa. Näin islamilainen väestönosa kasvaisi Euroopassa entisestään, ja sen myötä islamistit voisivat vahvistaa valta-asemiaan eurooppalaisissa yhteiskunnissa.

Pitkällä tähtäimellä Euroopan islamisoituminen uhkaa tuhota yhteiskuntarauhan ja synnyttää kriisipesäkkeitä kaikkialle maanosaan. Kuten arkipäivän havaintojen perusteella voidaan aukottomasti osoittaa, maahanmuuttoon liittyvät ongelmat eivät poistu sillä, että veronmaksajien rahaa lapioidaan jatkuvasti kotouttamisbisnekseen ja maahanmuutosta elantonsa saaville virkamiehille. Suomalaisten on tärkeää tehdä täyskäännös maahanmuuttopolitiikassa ottamalla jälleen itselleen portinvartijan rooli sisäänheittäjän sijasta.

Internetissä ja väestötieteilijöiden keskuudessa on käyty usein väittelyä siitä, tuleeko Euroopasta muslimienemmistöinen mahdollisesti sadan, kahdensadan vai vasta tuhannen vuoden kuluttua. Ajankohdalla ei pitäisi olla kovin suurta merkitystä, sillä valtaosa eurooppalaisista varmasti haluaa, että Eurooppa säilyy eurooppalaisena omille jälkipolville läpi vuosituhansien. Tämän varmistamiseksi jokaisella eurooppalaisella on vastuu ja velvollisuus tehdä töitä sen eteen, että jälkipolvet saisivat elää tulevaisuudessa rauhallisessa ja vakaassa Euroopassa. Vain kansallisten identiteettien tervehdyttäminen ja kansallisvaltioiden yhtenäisyyden vahvistaminen voivat toimia lähtökohtana Euroopan maiden uudelle nousulle nykyisestä sosiokulttuurisesta alennustilasta.