Takaisin pääsivulle

18 joulukuu
2018

Haittamaahanmuutto murentaa yhteiskuntarauhaa

TIEDOTE 18.12.2018 (julkaisuvapaa heti)

Kansanedustaja Immonen: Haittamaahanmuutto murentaa yhteiskuntarauhaa

Iltalehdessä tänään julkaistun uutisen mukaan Oulun poliisin tietoon on tullut viime aikoina tapauksia, joissa ulkomaalaistaustaisiin ihmisiin on kohdistunut asiatonta käyttäytymistä. Iltalehden haastatteleman poliisin mukaan on ymmärrettävää, että maahanmuuttajien toistuvat seksuaalirikokset aiheuttavat voimakkaita tunteita kansalaisten keskuudessa.

Perussuomalaisten oululainen kansanedustaja Olli Immonen ymmärtää kansalaisten turhautumisen tilanteeseen ja vaatii hallitukselta välittömiä toimia Suomen sisäisen turvallisuuden kuntoon saattamiseksi.

- Turvattomaksi muuttunut ilmapiiri Suomessa on ensisijaisesti maamme poliittisten päättäjien syytä. Vanhat puolueet ovat vuosikymmenien ajan harjoittaneet vastuutonta maahanmuuttopolitiikkaa, mikä on johtanut nykyiseen tilanteeseen. Nyt nuo päätökset näkyvät maahanmuuton ongelmien räjähdysmäisenä kasvuna ja suomalaisten turvattomuuden lisääntymisenä, Immonen toteaa.

- Keskustan ja kokoomuksen johtaman hallituksen täytyy ymmärtää, että haittamaahanmuutto ja kasvava maahanmuuttajarikollisuus väistämättä murentavat yhteiskuntarauhaa. Kansalaisten turhautuminen ja viha purkautuvat yhteiskunnassamme tavalla tai toisella. Erityisesti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) on syytä ottaa asia vakavasti. Toivottavasti he ymmärtävät olla syyllistämättä niitä suomalaisia, joilla on niin sanotusti mitta täynnä.

- Kansalaisille ei riitä se, että poliitikot kerta toisensa jälkeen ilmaisevat sosiaalisessa mediassa ”järkytyksensä” ja pahoittelevat traagisia tapahtumia. Kansa vaatii puheiden sijasta konkreettisia tekoja, Immonen sanoo.

Immosen mukaan yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi hallituksen on ryhdyttävä välittömästi toimiin maahanmuutto-ongelma ratkaisemiseksi.

- Ratkaisu ongelmaan on varsin yksinkertainen. Humanitaarinen haittamaahanmuutto on saatava kuriin sekä rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset ulos Suomesta. Maahanmuutto ei ole mikään pysäyttämätön luonnonvoima. Siihen voidaan vaikuttaa poliittisen päätöksenteon keinoin lainsäädäntöä muuttamalla sekä tarvittaessa tarkastelemalla uudelleen kansainvälisiä sopimuksia. Kyse on puhtaasti päättäjien tahtotilasta.

- Perussuomalaiset ovat varmasti valmiita antamaan hallitukselle neuvoja maahanmuutto-ongelman ratkaisemiseksi, jos hallitukselta itseltä ei tähän kykyä ja osaamista löydy. Yhteiskuntarauhan säilymisen eteen tarvitaan tekoja, Immonen sanoo.